Apu Terveys

Jethro Rostedt laihtui 30 kiloa


Jethro Rostedt pudotti painoaan 30 kiloa kahden vuoden aikana käymättä salilla.
Kuvat Antti Vettenranta

Kiinteistönvälittäjä ja televisiokasvo Jethro Rostedtin, 42, elämään mahtuu enemmän epäonnistuneita laihdutuskuureja kuin ikävuosia. Kokeilussa on ollut muun muassa Atkinsin dieetti. Jethro laskeskelee, että yli kymmenen personal traineria on laatinut hänelle ruoka- ja kuntoiluohjelman.

Dieettikooste: Valitse näistä ruokavalioista paras dieetti!

Tuoreimman – ja vihdoin onnistuneen – elämäntapamuutoksen Jethro aloitti kaksi vuotta sitten ja ilman apuvoimia. Tuolloin hän päätti tehdä painonpudotuksessa kaiken päinvastoin kuin aikaisemmin. Muutos alkoi vuosittaisen, vakuutukseen kuuluvan lääkärintarkastuksen jälkeen. Tarkastukseen kuuluivat laajat verikokeet.

– Lääkäri oli hauska mies, mutta sitten hän levitti tulokset eteensä pöydälle ja kyttäsi siihen malliin, että seuraavaksi tulee jotain inhottavaa. Lääkäri pitikin sellaisen luennon, että oksat pois.

Jethro myöntää, että saarnalle oli hyvät syyt. Kolesteroli, verenpaine ja verensokeri huitelivat vielä viitearvoissa, mutta aivan riskirajoilla. Sitten lääkäri tiedusteli Jethron ruokailutottumuksia.

– Minä tietysti aloin kertoa syömisistäni alakanttiin, pullealle ihmiselle tyypillisesti. Väitin myös, että olen keventänyt ja esimerkiksi iltaisin juon vain kupin teetä. Mitäs sinä siihen teehen pistät, lääkäri kyseli. Sanoin, että pari lusikallista hunajaa. Tähän hän totesi, että sä Jethro et saisi laittaa sitä hunajaa.

Miten kolesteroliarvoja voi parantaa? Lue lisää kolesterolista ja kolesterolin laskemisesta.

– Sitten lääkäri sanoi, että minulla ei ole vielä sokeritautia, mutta se tulee, jos jatkan samaan malliin.

Tieto veti Jethron hiljaiseksi, sillä hänen suvussaan on paljon kakkostyypin diabetesta, samoin verenpainetautia.

Pieniä muutoksia rauhallisesti

Jethro Rostedt tuli suurelle yleisölle tutuksi Diili-ohjelmassa vuonna 2006. Sanavalmis turkulainen kiinteistönvälittäjä raivasi tiensä suomalaisten sydämiin, ja sittemmin hänet on nähty useassa televisio-ohjelmassa, viimeksi Onnenpyörän isäntänä.

Televisio on kuitenkin ollut vain pesti muiden joukossa. Jethron päätyö on aina ollut hänen kasvavassa kiinteistönvälitysyrityksessään. Työpäivät venyvät pitkiksi, ja siksi hän syö pääosan aterioistaan ravintoloissa.

Jethro päätti, ettei antaisi ravintolasyömisen häiritä elämäntapamuutostaan. Tällä kertaa hän aikoi tehdä kertarysäksen sijaan pieniä ruokavaliomuutoksia rauhalliseen tahtiin. Ehtona oli, että muutokset pystyisi pitämään helposti myös ravintolapöydässä.

Jethrolla on viharakkaussuhde kukkakaaliin.

Sipsiaddikti vaihtoi keittoihin

Jethro päätti, että hän antaa itsensä syödä aina, kun on nälkä. Näin elämäntapamuutos ei kariutuisi tällä kertaa ensimmäiseen nälkään.

– Ainoa sääntö oli, että en syö niin perkeleesti enkä ota rasvaisinta vaihtoehtoa. Otin käyttöön myös lautasmallin. Ravintoloissa korvasin ranskalaiset keitetyillä perunoilla. Ranskalaisia muuten tungetaan tässä yhteiskunnassa joka paikkaan!

Saako iltakuuden jälkeen vielä syödä? Onko iltasyöminen todella haitaksi?

Ranskalaisten lisäksi Jethro lopetti kokonaan sipsien syömisen.

– Olin oikea sipsiaddikti. Ihan sama, oliko pusseja yksi vai kaksi – ne piti vetää yhdessä illassa. Sipseissä on miljoona kaloria per pussi.

Huoltoasemilla Jethro valitsi sämpylän sijaan ruisleivän. Alun jälkeen hän alkoi tilata ravintolassa keittoja, vaikka ei ole vieläkään kasviskeiton suurin ystävä.

– Nyt olen lisännyt kasviskeittoon purkin raejuustoa, jolloin maku ei ole ihan niin veemäinen. Silti en vieläkään huutele, että se olisi parasta ikinä.

Pizzeriasta sykemittarin ostoon

Jethro perehtyi myös tarkemmin syihin, miksi hän oli lihonut armeijan jälkeen yhä uudelleen 130-kiloiseksi.

– Olen oppinut vanhemmiten, että ihminen valehtelee itselleen kauheasti. Ja aloittaa sen valehtelun heti dieetin ensimmäisenä päivänä. Mä otan nyt tänään tuon, mutta huomenna en sitten ota.

– Aiemmin yksi motoistani oli, että täydellä vatsalla on hyvä aloittaa laihis. Kun oli vetänyt pizzan naamariin, oli hyvä lähteä ostamaan personal trainerin suosittelemat jumppatrikoot, sykemittari ja hikipanta.

Mullistava ruokafilosofia sallii kaiken syömisen – et kohta edes halua herkkuja

Vatsalla vain oli taipumus tyhjentyä kovin nopeasti. Laihduttamisen ”ammattilaisena” Jethro on kyllä aina tiennyt, millaista oikeanlainen ravinto on. Nyt hän halusi tehdä käytännön toimia, joita voisi noudattaa loppuelämänsä.

– Olen täydellinen tunne- ja koostumussyöjä. Jos on väsyttänyt tai ottanut päähän, niin olen helpottanut oloa syömällä rasvaista ruokaa, jonka koostumus sopii makuuni. Kuten niitä sipsejä.

Hyvät unet estävät harmistusta

Jethro halusi taltuttaa myös väsymyksen aiheuttaman noidankehän ja alkoi siksi kiinnittää huomiotaan uneen.

– Virtaa riittää, kun uni on syvempää ja sitä on riittävästi. Silloin ei oikeastaan tule sellaista harmitusta, jonka takia pitäisi ahtaa ruokaa suuhunsa.

Aiemmin Jethro on lähes poikkeuksetta vääntäytynyt dieetin alussa kuntosalille. Into on yleensä loppunut, kun työkiireet ovat iskeneet päälle.

Lue 13 vinkkiä, kuinka säilytät liikuntainnon

– Joillekin saliharjoittelu sopii, mutta minulle ei. Tuntuu, että ennen kuin sinne menee, pitää olla 300 eurolla kuntoilukamaa vimpan päälle. Sitten siellä tulee täydellinen fitnessmimmi tai -sälli kertomaan, että nyt pitää pakata eväät joka ilta seuraavaksi päiväksi ja kasata kipot autojääkaappiin. Eihän ihmisen hermo kestä sellaista pidemmän päälle!

Saliharjoittelun sijaan Jethro otti tavaksi tehdä puolesta tunnista tuntiin kestäviä kävelylenkkejä. Joskus aikatauluun mahtuu niitä kaksi päivässä, joskus kolme viikossa.

– Teen viikoittain useampia työmatkoja ympäri Suomea ja käyn myös ulkomailla. Mitä muutakaan tekisin iltaisin jollain pienellä paikkakunnalla kuin lähtisin kävelylle?

Vaatekaappi ja veriarvot kuntoon

Jethron tekemät muutokset ruokavalioon ja arkeen olivat pieniä, mutta ensimmäinen kuukausi oli silti vaikein. Annoskokojen pienentäminen lisäsi alkuun nälkää ja mielitekoja.

– Silloin pistin vain porkkanan suuhun. Se maistui niin veemäiselle, että nälkäkin lähti. Olin lukenut tutkimuksesta, että minkä tahansa muutoksen tekeminen kestää 21 päivää. Sen yli kun pääsee, niin helpottaa. Ajattelin, että sullon siihen asti suuhun vaikka tennispallon, mutta en santsaa ruokaa lisää!

Kuukauden aikana vatsa tottui pienempiin annos­kokoihin, ja paino lähti laskemaan tasaisesti. Nyt kahden vuoden aikana kiloja on lähtenyt tasan 30. Tämä tarkoittaa keskimäärin 1,25 kilon kuukausitahtia, jota voi pitää hyvin maltillisena.

Katso lisäksi kuvat: Marjaana laihtui yli 70 kiloa

– Paino on laskenut koko ajan tasaisesti. Olen sitä mieltä, että jos paino junnaa, silloin tekee jotain päin persettä. Itselleen ei kannata valehdella. Sanon tämän monen epäonnistuneen dieetin kokemuksella.

Painon laskun myötä Jethron vaatekaappi on mennyt uusiksi jo monta kertaa. Esimerkiksi puvuntakin koko on pienentynyt koosta 62 kokoon 54.

Jethron mielestä parasta keventymisessä ei silti ole ulkoinen muutos, vaan energian lisääntyminen. Tärkeää­ on myös se, että kolesteroli- ja sokeriarvot ovat nyt normaalilukemissa.

– Mitä enemmän kiloja on hävinnyt, sitä enemmän uni on syventynyt ja ruoanhimot kadonneet. Myös aineenvaihdunta toimii. Huomaan, että lihavana en edes kussut ja hikoillut normaalisti.

Laihdutusvinkkejä varovaisesti

Jethro kokee, ettei ole luopunut kokonaan mistään – sipsien ja ranskalaisten lisäksi. Alkoholia hän käyttää entiseen malliin.

– En ole mikään lipittelijä, vaan vedän kerralla kunnon taulut, ja se on siinä. Kotona otan saunan jälkeen mieluummin Cokis Zeron kuin oluen. Väitän, ettei alkoholi ole se, mikä lihottaa, vaan muu toiminta sen ympärillä. Aamuyöllä tulet snägärin kautta kotiin ja aamulla tilaat vapisevin käsin pizzan. Ne lihottavat, ei viina!

Kun valtakunnan julkkis alkoi laihtua, monet pysäyttivät hänet ja kyselivät laihduttamisvinkkejä. Jethro on neuvoissaan varovainen: se, mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.

– Itse syön esimerkiksi 2–3 kertaa päivässä enkä ole edelleenkään oppinut syömään aamiaista. Joku ravitsemusterapeutti vetäisi tästä herneet nenään, mutta minusta ei ole järkeä sulloa ruokaa väkisin suuhun, jos ei ole nälkä.

– Lopulta laihduttaminen on helkkarin yksinkertaista. Syöt vähemmän kuin kulutat ja olet itsellesi rehellinen syömisissäsi. Minua auttaa myös, että ajattelen laihduttamista mahdollisimman vähän. Näin ajatukset pyörivät yhä vähemmän ruoan ympärillä.

Näin löydät oikean kalorimäärän

Jethro arvelee, että lopettaa laihduttamisen, kun on päässyt noin 95 kiloon. Hän ei usko kilojen palaavan nykyisillä elintavoilla.

– Sen olen oppinut jo nyt, että uusista elintavoista täytyy vain pitää kiinni. Tästä viitisen kiloa pois, niin eiköhän se loppuelämän paino ole siinä. En halua olla mikään kerjäläisen kelkannaru, joka kaatuu ensimmäisessä tuulessa. Tämä elämä on niin lyhyt, että siitä pitää nauttia, mutta ei ole kiva, jos se loppuu kesken.

Jethro Rostedt

Ikä: 42.

Asuinpaikka: Turku.

Työ: kiinteistön­välittäjä, Aninkainen.fi-kiinteistön­­välitys­yrityksen hallituksen puheen­johtaja, Onnen­pyörä-ohjelman juontaja.

Perhe: vaimo ja kolme lasta.

Harrastukset: kävelylenkit ja shakin pelaaminen.

Elintavat torjuvat kansantauteja

Mitkä tekijät vaikuttavat­ tyypin 2 diabeteksen puhkeamiseen?

Tyypin 2 diabetes on yleensä perimän ja elintapojen yhteissumma. Ääripäistä löytyy toki ihmisiä, jotka terveellisistä elintavoista huolimatta sairastuvat diabetekseen perimänsä takia. Ja niitä, jotka eivät sairastu, vaikka elintavat ovat aivan totaalisen pielessä.

Kuinka suuri on geenien osuus sairastumisessa? Entä ­elin­tapojen?

Tämä tosiaan vaihtelee hyvin yksilöllisesti. Yksittäisestä potilaasta ei pystytä sanomaan tarkalleen, mikä osa sairastumisesta on perimää ja mikä elintapoja. Perinnöllisyyden vahvasta osuudesta kertoo, että tutkimusten mukaan lapsen riski sairastua on jopa 70 prosenttia, jos molemmilla vanhemmilla on tyypin 2 diabetes. Elintapojen suuri merkitys nähdään puolestaan diabetesepidemiassa. Diabeetikoiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti muutamassa kymmenessä vuodessa, vaikka perimämme ei ole muuttunut.

Mitkä ovat korkean verenpaineen suurimmat riskitekijät?

Verenpainetauti muistuttaa monin tavoin tyypin 2 diabetesta. Perinnöllisyydellä on merkittävä osuus, ja myös elintavat ovat vahvasti mukana. Ylipaino, vähäinen liikunta ja epäterveellinen ruoka nostavat verenpainetta. Merkittävimpiin riskitekijöihin kuuluu myös ikääntyminen. Kun verisuonet vanhetessaan jäykistyvät, paineet putkissa nousevat.

Väestötasolla vaikuttavat samat lainalaisuudet kuin yksilöllä. Perimämme altistaa verenpainetaudille ja diabetekselle, ja elintapamme ovat heikentyneet. Syömme itsemme sairaaksi. Suuri osa väestöstä liikkuu aivan liian vähän, jos ollenkaan.

Kuinka kauan ihminen selviää ilman lääkitystä, jos verenpaine on hyvin korkea?

Verenpaineen terveysriskit voi jakaa akuutteihin ja kroonisiin ongelmiin. Huippulukemia hipova paine voi puhkaista ison verisuonen esimerkiksi aivoissa ja johtaa vakavaan aivoverenvuotoon ja pahimmillaan kuolemaan. On mahdotonta ennustaa, keneltä ja milloin suoni puhkeaa, eli sama kuin pelaisi venäläistä rulettia.

Lue haastattelu: Aivoverenvuoto mullisti Harrin elämän

Kroonisemmin paineet rasittavat putkistoa ja edistävät esimerkiksi sepelvaltimotaudin kehittymistä. Suodattimet eli munuaiset joutuvat koville ja voivat ajautua vajaatoimintaan. Samoin käy sydämelle, jos se joutuu työskentelemään jatkuvasti kovaa painetta vastaan.

Miksi laihtuminen alentaa ­korkeaa verenpainetta ja ­diabetes­riskiä?

Tyypin 2 diabeteksen riskiä voi alentaa terveellisellä ruokavaliolla (paljon kasviksia ja kuitua, hyvää rasvaa) ja liikunnalla. Tämä on tehokasta myös silloin, kun paino ei laske.

Sisäelinten ympärillä on taas niin sanottua viskeraalista rasvaa, joka yllä­pitää tulehdustilaa verisuonistossa sekä rasvoittaa muun muassa maksaa ja haimaa. Viskeraalisen rasvan vähentäminen laskee verenpainetta ja sokeriarvoja jopa silloin, kun laihdutetaan epäterveellisesti eli esimerkiksi vähäkalorisen, mutta ravinto­sisällöltään epäterveellisen dieetin avulla.

Miten laihdutetaan turvallisesti?

Mahdollisimman rauhallisesti ja pysyvästi. Monesti sanon potilaalle, että mitä hitaammin onnistuu laihduttamaan, sen parempi. Nopea laihduttaminen vie lihasmassaa. Kroppa tulkitsee katovuosien koittaneen ja menee säästöliekille. Kun nälkäkuolema uhkaa, aivot pyrkivät motivoimaan ruoan hankintaa, eli nälkähormonit alkavat jyllätä. Niinpä laihduttaminen vaikeutuu entisestään, ja kilot palaavat korkojen kera.

Voiko laihduttaa väärällä tavalla, jos kärsii korkeasta verenpaineesta?

Lääkärin vastaus tähän on, että korkea verenpaine täytyy aina hoitaa. Sen jälkeen voi alkaa riskittä vaikka kuntokuurille tai ”ihmedieetille”. Kokonaan toinen asia sitten on, kuinka järkeviä kuurit ovat. Olisiko järkevämpää tehdä maltillisia ja pysyviä muutoksia elintapoihin?

Asiantuntija: yleislääketieteen erikoislääkäri, diabetologi Atte Vadén, Mehiläinen.

Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 1/2019.

Julkaistu: 21.5.2019