Diabetes vaurioittaa verisuonten seinämiä kaikkialla elimistössä. Silmässä vaurioituneiden verisuonten seinämiin voi venymisen seurauksena kehittyä laajentumia eli mikroaneurysmia, jotka ovat usein ensimmäinen merkki diabeettisesta verkkokalvosairaudesta eli diabeettisesta retinopatiasta.
Vaurioituneet verisuonet alkavat myös tihkua seinämiensä läpi. Tästä aiheutuu turvotusta ja lipidieksudaattikertymiä verkkokalvolle. Jos hapenkuljetuskyky verkkokalvolle on heikentynyt, muodostuu mikroinfarkteja.
Hapenpuute verkkokalvolla stimuloi myös uusien, rakenteeltaan poikkeavien verisuonten eli uudissuonten kehittymistä.
Poikkeavat verisuonet ovat vuotoherkkiä ja kasvavat normaaleista suonista poiketen lasiaiseen. Näiden suonten ympärille voi kehittyä myös sidekudoskalvoja, jotka kutistuessaan nostavat verkkokalvoa koholle. Alustastaan irti olevalla verkkokalvon osalla ei näe.
Myös silmän etuosaan värikalvolle voi kasvaa uudissuonia eli värikalvorubeoosia. Silmän etuosan uudissuonitus voi aiheuttaa silmänpainetaudin. Lisäksi diabeetikoille kehittyy muita aiemmin harmaakaihia.
Retinopatian oireet
Diabeettiset verkkokalvomuutokset voivat tulla verkkokalvon kaikille alueille. Oireet voivat pitkään olla vähäisiä, jos muutokset eivät ole tarkan näön alueella.
Noin 85 prosentilla diabeetikoista on niin sanottu aikuistyypin diabetes. Aikuistyypin eli tyypin 2 tautimuodossa diabeettinen maculopatia on tavallisempi. Tällöin muutokset keskittyvät silmän verkkokalvolla tarkan näön alueelle.
Diabeetikoille kehittyy harmaakaihia aiemmin kuin muille.
Oireena voi olla ääriviivojen vääristyminen, lukemisen hankaloituminen tai näön romahtaminen. Yleensä liikkumisnäkö säilyy, jos verkkokalvon laitaosat toimivat.
- Lue myös: Tyypin 1 ja 2 diabeteksen erot
Tyypin 1 diabeetikoilla retinopatia voi hoitamattomana johtaa herkemmin uudissuonimuodostukseen. Uudissuonitusta voi tulla verkkokalvon kaikille alueille. Uudissuonen silmänsisäinen vuoto voi aiheuttaa yhtäkkisennäön menetyksen. Arpikalvojen muodostuminenja verkkokalvon irtautuminen on tavallisempaa uudissuoni eli proliferatiivisessa retinopatiassa.
Retinopatian yleisyys
Hoitoa vaativan diabeettisen retinopatian riski kasvaa sitä enemmän, mitä kauemmin diabetesta on sairastanut.
Nuoruusiän diabeetikoilla ei ole silmämuutoksia ensimmäisten vuosien aikana, mutta jopa 10 prosentilla aikuistyypin diabeetikoista on retinopatiaa viiden sairastamisvuoden jälkeen.
Lapsilla ei ole todettu retinopatiaa.
20–30 vuoden jälkeen retinopatiaa on 95 prosentilla nuoruusiän diabeetikoista ja 67 prosentilla aikuistyypin diabeetikoista.
Diabeteksen hyvä hoitotasapaino ja vaskulaaristen liitännäissairauksien hoito vähentävät silmämuutosten esiintyvyyttä, joskaan eivät kokonaan estä niitä.
Silmämuutosten hoito lääkkeillä, laserilla ja kirurgialla
Diabeettisen maculopatian eli keskeisen verkkokalvon diabetesmuutosten hoitoon voidaan käyttää silmän sisäistä lääkehoitoa estämään uudissuonikasvua ja vähentämään keskeistä turvotusta.
Käytettäviä lääkkeitä ovat verisuonten sisäseinämän solujen kasvua ehkäisevät niin sanotut kasvutekijänestäjät ja kortisoni. Lääkkeet ruiskutetaan silmän sisäisesti paikallispuudutuksessa ja usein hoito joudutaan uusimaan.
Verkkokalvon laserhoidolla pyritään tukkimaan tihkuvia verisuonia, jolloin turvotus ja lipidieksudaatit vähenevät. Lisäksi verkkokalvo ohenee, hapenpuutteesta kärsivän verkkokalvon osuus vähenee ja stimulaatio uudissuonten muodostumiselle laskee. Laserhoito ei kuitenkaan sovellu aivan keskeisen verkkokalvon hoitoon.
Oikein ajoitettu ja riittävässä laajuudessa annettu laserhoito ehkäisee tehokkaasti näön heikentymistä ja näkövammaisuutta.
Lasiais- tai verkkokalvokirurgian tavallisimmat syyt ovat pitkittynyt lasiaisvuoto tai toistuvat vuodot, verkkokalvon veto ja lasiaissamentumat. Lääke- ja laserhoitoja sekä kirurgista hoitoa voidaan yhdistää parhaan hoitotuloksen saavuttamiseksi.
Silmämuutosten seuranta
Valokuvaseurannan ja kehittyneiden hoitojen myötä diabeteksen aiheuttama näkövammaisuus on vähentynyt 2 000-luvulla.
Diabetes on kuitenkin merkittävä näkövammaisuutta aiheuttava sairaus. Tavallista on pitkä silmäoireeton jakso diabetekseen sairastumisen jälkeen. Potilaat ovat usein oireettomia, kun hoito tulisi jo aloittaa.
Suomessa on järjestetty valokuvaseulonta diabeetikoille silmänpohjalöydösten toteamiseksi. Valokuvaseulonnan avulla on tarkoitus löytää potilaat, jotka tulee ohjata hoitoon ja silmälääkärin seurantaan.
Kuvaus ei kuitenkaan aina onnistu lasiaissamentumien, harmaakaihin tai pienen mustuaisen takia. Kuvauksessa ei myöskään voida todeta verkkokalvon laitaosien muutoksia tai muita mahdollisia silmäsairauksia.
Käypä hoito -suosituksen mukaan silmänpohjakuvaus tulisi suorittaa kymmenestä ikävuodesta eteenpäin. Seuranta tapahtuu 1–3 vuoden välein diabeteksen tyypin, hoitotasapainon ja silmänpohjalöydösten mukaan aikataulutettuna.
Tiiviimpää seurantaa vaativat raskaana olevat ja vaikeaa tautimuotoa sairastavat ohjataan usein myös silmälääkärille.
Valokuvaus on tarkka seulontamenetelmä ja hyvälaatuisista kuvista voidaan erottaa pienimmätkin retinopatiamuutokset. Jos diabeetikon silmänpohjakuvaus epäonnistuu, hänellä on silmäoireita tai on todettu muita silmäsairauksia, silmälääkärin tutkimus on kuitenkin aiheellinen. Tällöin voidaan todeta myös muut silmäsairaudet, esimerkiksi kaihi tai glaukooma.
