Terve.fi

Yleistietoa glaukoomasta

Yleistietoa glaukoomasta

Glaukoomalle altistavia tekijöitä ovat mm. silmänpaine, ikä ja likitaitteisuus. Glaukooma vaatii seurantaa.
Teksti Toimitus
Mainos

Glaukooman syytä ei tarkasti tiedetä. Tiedetään kuitenkin, että kohonnut silmänpaine aiheuttaa vaurioita näköhermon päähän heikentämällä sen verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Korkean silmänpaineen aiheuttaa lähes aina silmänpainetta ylläpitävän kammionesteen ulosvirtauksen vaikeutuminen ns. trabekkelivyöhykkeen alueella. Terveessä silmässä kammionestettä erittyy sädekehästä silmän takakammioon, jonka erottaa etukammiosta värikalvo ja takana sitä rajaavat mykiö ja lasiainen. Takakammiosta kammioneste kulkeutuu mustuaisen kautta etukammioon, jossa se poistuu kammiokulmassa olevan trabekkelivyöhykkeen läpi Schlemmin kanavaan.

Lue lisää glaukooman oireista.

Riskitekijöitä glaukoomalle ovat korkea silmänpaine, ikä, suvussa esiintyvä glaukooma, likitaitteisuus, silmän alentunut perfuusiopaine eli silmässä kiertävän veren paine-ero valtimoista laskimoihin on pienentynyt, sekä eksfoliaatio-oireyhtymä (ns. hilseilyoireyhtymä). Lisäksi kortikosteroidihoito altistaa glaukoomalle nostamalla silmänpainetta.

Akuutin glaukoomakohtauksen aiheuttaa nopeasti ja reilusti kohonnut silmänpaine, johtuen kammionesteen kierron ulosvirtauksen nopeasti syntyneestä tukoksesta tai ahtaumasta (akuutti sulkukulmaglaukooma).

Glaukoomatyypeistä yleisimpiä ovat avokulmaglaukooma (85000 potilasta Suomessa), josta voidaan vielä erottaa normaalipaineinen glaukooma (n. 50% uusista glaukoomatapauksista), pigmenttiglaukooma, eksfoliaatio-oireyhtymään liittyvä kapsulaarinen glaukooma, sekä krooninen ja akuutti sulkukulmaglaukooma.

Glaukooman seuranta

Glaukoomapotilas joutuu yleensä käyttämään hoitoa ja olemaan seurannassa koko loppuelämänsä. Voimakkaan, aggressiivisen glaukooman kontrollit saattavat olla kuukauden välein. Lievemmissä tautimuodoissa seurantaväli voi olla esimerkiksi kuusi tai kaksitoista kuukautta. Kontrollikäynteihin kuuluvat ainakin paineenmittaus sekä papillan ja verkkokalvon tutkiminen. Hermosäiekerroksen ja näköhermon pään kuvantamistutkimuksia sekä näkökenttien tutkimista ei tarvita välttämättä jokaisen tutkimuskäynnin yhteydessä, mutta Käypä hoito- suositusten mukaisesti erittäin hyvän tai hyvän tason saavuttamiseksi laajemmat tutkimukset olisi hyvä tehdä vähintään 1-2 vuoden välein. Harkinnan mukaan tutkimukset suoritetaan tiuhemmallakin tahdilla mikäli taudin progrediointi (eteneminen) sitä vaatii.

Kaikkien 40-45 vuotiaiden tulisi tarkistuttaa silmänsä silmälääkärillä. Mikäli riskitekijöitä on, tulisi silmälääkärissä käydä silloin tällöin myös vanhempana, esimerkiksi viiden vuoden välein.

Glaukooma on ilman hoitoa etenevä ja sokeuteen johtava silmäsairaus. On arvioitu, että aika ensimmäisistä näkökenttäpuutoksista mahdolliseen sokeuteen vaihtelee 30-40 vuotta.

Lisätietoa glaukooman hoidosta.

Glaukooman perinnöllisyys

Eri tavalla periytyviä harvinaisia silmäsairauksia tunnetaan useita. Niiden yhtenä ilmentymänä eli oireena voi olla glaukooma. Esimerkkinä tällaisesta silmätaudista on anridia. Lisäksi joihinkin periytyviin systeemisairauksiin, kuten neurofibromatoosi 1:seen voi liittyä glaukooma. Synnynnäinen peittyvästi periytyvä glaukooma on varsinainen glaukoomaa aiheuttava perinnöllinen sairaus. Myös synnynnäiset rakennepoikkeamat silmässä voivat aiheuttaa glaukoomaa. Lasten näön seuranta ja tarkistus kuuluvat normaaleihin terveystarkastuksiin.

Lisäksi vaikkei varsinaista periytyvää sairautta olisikaan, on henkilöllä isompi riski saada glaukooma, mikäli sitä esiintyy suvussa.

Glaukooman yleisyys

Glaukooma on pääsääntöisesti iäkkäiden, pääsääntöisesti yli 60-vuotiaiden ihmisten sairaus, joka esiintyy harvoin alle 40-vuotiailla. Poikkeuksia ovat synnynnäinen glaukooma ja jotkin sekundaariglaukoomat. Suomessa on noin 85-90000 glaukoomapotilasta. Maailmanlaajuisesti glaukooma on toiseksi yleisin näkövammaisuuden aiheuttaja.

Glaukooman ennuste

7.1 % näkövammarekisterin henkilöistä on rekisterissä glaukooman aiheuttaman heikkonäköisyyden tai sokeuden vuoksi. Tämä tarkoittaa väestöön skaalattuna muutamaa tuhatta henkilöä koko Suomen väestössä. Glaukooman varhainen havaitseminen on ensisijaisen tärkeää hyvän ennusteen taudille. Usein näkökenttäpuutokset ovat kuitenkin ensimmäinen merkki glaukoomasta, jolloin osa näköhermosta on pysyvästi menetetty. Jotkin glaukoomamuodot käyttäytyvät aggressiivisemmin kuin toiset ja vaativat sen vuoksi määrätietoista hoitoa ja tarkkaa seurantaa.

Lähteet:

Näkövammarekisterin vuosikirja 2016, Näkövammaisten liitto ry.

Uusitalo H. Glaukooman diagnostiikan ja hoidon periaatteet, Silmätautien käsikirja, Kustannus Oy Duodecim 2018.

Seppänen M. Silmänpainetauti (glaukooma), Lääkärikirja Duodecim, Kustannus Oy Duodecim 2013.

Glaukooma. Käypä hoito - suositus, Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen Silmälääkäriyhdistys ry:n ja Suomen Glaukoomaseura ry:n asettama työryhmä Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2014. Saatavilla Internetissä: www.käypähoito.fi

Kivelä T. ym. Silmätautien genetiikka, Lääketieteellinen genetiikka, Kustannus Oy Duodecim 2016.

ICD-10:

H40 Glaukooma

Julkaistu: 3.7.2006