Apu Terveys

Erika Vikman: "Vahdin Dannyn vointia"

Erika Vikman: "Vahdin Dannyn vointia"
Danny ja Erika Vikman vaalivat terveyttään. Kasvisruokavaliosta on tullut osa Dannyn ja Erikan arkea.
Julkaistu 25.9.2019

Dannylla ja Erika Vikmanilla on ikäeroa 50 vuotta, mutta laulajapari jakaa elämän ja kodin sopuisasti. Terveyden vaaliminen on heille tärkeää, sillä Iso D sai sydänkohtauksen yhdeksän vuotta sitten.

Lisätietoa sydänkohtauksesta: Sydänkohtaus? Tunnista oireet ajoissa

Konsertteja 34, tunteja 108. Päätteeksi vielä yksi jäähallikeikka. Ikää 76 vuotta. Näihin numeroihin päättyi Dannyn eli musiikkineuvos Ilkka Lipsasen uran viimeinen intensiivinen konserttikiertue vuoden alussa. Tahti on hurja nuoremmallekin, myöntää laulaja-avopuoliso Erika Vikman, 26. Hän ehti mukaan noin joka toiselle kiertueen keikalle.

Danny valmistautuu jokaiseen esiintymiseen huolellisesti.

– En viisastele, että hallitsisin terveyttäni, mutta pyrin noudattamaan lääkärin ohjeita tarkasti. En voi vetää enää monen tunnin rock ’n’ roll show’ta, mutta hyvän suunnittelun ja lääkkeiden ansiosta pystyn esiintymään täysillä, hän toteaa.

Danny sai sydänkohtauksen yhdeksän vuotta sitten. Erika arvelee, että hän on heistä se neuroottinen, joka vahtaa Dannyn terveydentilaa.

– Minusta on tullut vähän ylihuolehtivainen. Seurailen Dannyn ilmeitä ja eleitä. Jos hän puuskahtaa eri tavalla, niin tuntosarvet nousevat ylös. En tiedä, ärsyttääkö se joskus sinua, Erika katsoo Dannya.

– Ei, ei se ärsytä. Itse en vain pelkää. Koska olen tehnyt kaiken, mitä terveyden edistämiseksi on ollut tehtävissä, haluan keskittyä nauttimaan elämästä ja kokea asioita, kun vielä voin.

Sairaus kulkee suvussa

Dannyn isä kuoli kolmanteen sydäninfarktiinsa. Laulaja itse sai infarktin vuonna 2010 juuri ennen lavakeikalle lähtöä. Samana yönä hänelle tehtiin onnistunut pallolaajennus Hyksissä. Toimenpiteen jälkeen lääkäri määräsi Dannylle kolesterolilääkkeet, joita tämä on syönyt tunnollisesti.

Sydänoireet ovat pysyneet lääkityksen ansiosta poissa. Myös diabetes ja verenpainetauti ovat olleet hallinnassa jo 25 vuotta. Diabetesta hoidettiin aluksi lääkkeillä, mutta ne vaihtuivat pian insuliinipistoksiin. Nykyään Danny pistää itseään aamuisin.

– Minulla on sukurasitetta myös diabetekseen, mutta olen kiitollinen, että olen välttynyt pahemmilta taudeilta. Sydänkohtaus oli varoitus, johon suhtauduin alusta asti kunnioituksella.

Jos Danny puuskahtaa eri tavalla, tuntosarvet nousevat ylös.

– Mittaan joka aamu verenpaineen ja verensokeriarvot. Kirjaan lukemat vihkoon, samoin kuin päivittäin ottamani lääkkeet.

Välillä Erika täyttää dosetin valmiiksi.

– Olen laskenut, että sinne täytyy laittaa ainakin kuusi erilaista nappia.

– Osaan arvostaa omaa terveyttäni, vaikka välillä voisin hoitaa kuntoani paremminkin. Sekä äitini että isäni suvussa on MS-tautia naisilla. Joskus olen pelännyt sairastumista, mutta yritän olla ajattelematta asiaa liikaa. Olen kuitenkin terve, Erika miettii.

Näin tunnistat MS-taudin: Lue MS-taudin oireista

Blondi tuli taloon

Kun Erika muutti viime vuonna Dannyn Kirkkonummen-kotiin, parilta kyseltiin, miten kaksi eri-ikäistä ihmistä yhdistää elämänsä. Kolme vuotta yhtä pitäneen pariskunnan mielestä on tärkeää pyrkiä katsomaan asioita aina myönteisten lasien läpi.

– Elämme päivä kerrallaan -periaatteella. Myönteiset kokemukset tai vaikkapa hyvin mennyt konsertti luo hyvää fiilistä ja lisää onnellisuutta. Ihmiskeho on kuin laboratorio, jota ihmismieli johtaa. On tärkeää pitää positiivista fiilistä yllä. Silloin siitä voi ammentaa myös muille, Danny pohtii.

– Minulle yksi onnellisuuden elinehto on, että saan toteuttaa unelmiani. Uskon, että laulajantyö lisää meidän molempien kokonaisvaltaista hyvinvointia, Erika jatkaa.

Erika on ollut kymmenen vuotta kasvissyöjä. Nyt kasvisruokavalio on tullut tutuksi myös Dannylle, sillä Erika on kotona ahkerampi kokki.

– Kasvissyönti helpottuu koko ajan, kun markkinoille tulee uusia tuotteita. Valmistan erilaisia ruokia nyhtökaurasta ja soijasta. Kyllä Danny niitä välillä syö, vaikka tilaakin joskus ravintolassa pihvin.

– Jos olen Dannyn mukana kiertueella, patistan häntä syömään säännöllisesti ja suhteellisen terveellistä ruokaa. Kun verensokeri menee alas, myös puhti laskee.

Huumori kukkii Erikan ja Dannyn kotona Kirkkonummella.

Danny arvelee, että suhtautuminen ruokaan voi olla myös sukupolvikokemus. Hänelle lihan ja kalan syönti on ollut itsestäänselvyys. Nykyään Danny pyrkii valitsemaan lihan sijaan useammin kalaa.

– Minä syön sellaista ruokaa, josta pidän, ja Erika sellaista, mikä on järkevää. Erika on lapsuudenperheessään oppinut syömään perusterveellisesti. Annan arvoa sille, että hän pyrkii pitämään terveydestämme huolta.

Lue lisäksi: Tee liikunnasta osa arkea! Pienilläkin valinnoilla on merkitystä

Alkoholia molemmat käyttävät vähänlaisesti.

– Danny varmaan elää ja on niin freesi siksi, ettei ole keikkaillut viinan avulla, kuten monet kaverinsa, Erika arvelee.

– Suuri osa kollegoistani on lätrännyt itsensä hautaan. Kun kaverini pyysivät minua parikymppisenä ryyppäämään, olin aina seuraavana päivänä todella kipeä. Viisikymppisenä selvisi, että minulla on tanniiniallergia. Tanniinia on juuri viinissä. Tietämättäni allergia esti minua juomasta liikaa, Danny kertoo.

Thaimaasta Las Vegasiin

Kiireisen syksyn jälkeen kaksikko palkitsi itsensä pitkällä lomalla. Pari oli reissussa koko alkuvuoden. He matkasivat Euroopassa, Thaimaassa ja lopuksi Amerikassa, jossa kierrettiin Las Vegasissa, New Yorkissa ja Teksasissa Dannyn veljen luona. Reissusta he palasivat vasta huhtikuussa.

Danny jaksoi matkalla hyvin, vaikka New Yorkissa hän ei lähtenyt mukaan Erikan ylipitkille lenkeille. Dannyn polvi ei kestä enää 12 tunnin kierroksia.

Polvi rikkoutui 12 vuotta sitten, kun taksi oli vienyt Dannyn kotiin. Kun kuljettaja kurvasi lähtiessään, ovi avautui ja iskeytyi Dannyn polveen. Polvi on leikattu jo kolme kertaa, mutta tekonivelen asennukseen ei ole vielä löytynyt sopivaa ajankohtaa.

Millainen operaatio tekonivelleikkaus on? Katso kuvat!

– Siksi en enää juokse, vaan vietän lomapäivinä enemmän aikaa hotellilla ja teen rauhallisia lenkkejä. New Yorkissa on pirun raskasta kävellä ihmispaljouden vuoksi. Sen sijaan Erika lähti aina aikaisin aamulla kuin raketti liikkeelle. Hän kykenee vaikka päivittäin maratonsuorituksiin.

– Matkoilla saamme molemmat tehdä mitä haluamme. Itse en nauti hotellissa makaamisesta, mutta aurinkoa voin ottaa, Erika jatkaa.

Las Vegasissa pari kävi yhdessä konserteissa. New Yorkissa nähtiin 92-vuotias Tony Bennett.

– Hän on tehnyt asioita selvästi oikein, koska pystyy esiintymään täysille areenoille. Itse en haaveile esiintymisestä yhdeksänkymppisenä, mutta seuraan kyllä Tom Jonesin, Paul Ankan ja Paul McCartneyn uraa. Ajattelen aina, että jos nuo jaksavat, niin kyllä minäkin vielä.

Keikan jälkeen Danny voi hyvinkin jäädä nauttimaan iltapalaa tai pari drinkkiä Erikan kanssa, mutta yötä myöten hän ei enää valvo.

Dannyn ja Erikan 5 hyvinvoinnin lähdettä

Sisältöä ei voida näyttää
Valitsemasi suostumukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Muokkaa asetuksia evästeasetuksissa.

– Dannylla on järki lähteä tietyssä vaiheessa nukkumaan. Kaikilla sitä ei ole. Minä jäin lomalla muutamana päivänä vielä juhlimaan. Suomessa emme oikein halua käydä baareissa, mutta reissussa halusin ottaa kaiken irti. Kun olin nuorempana vielä villi sinkku, kävin paljonkin baareissa, mutta nykyään harvemmin, Erika kertoo.

– Niin, silloin kun olit nuori, Danny toteaa lakonisesti.

Kesä musikaalin pyörteissä

Kaksikkoa yhdistävät rakkaus musiikkiin ja esiintymiseen sekä myönteinen elämänasenne. Työ näkyy kotona myös – säilytystilan puutteena. Molemmilla on niin paljon esiintymisvaatteita, että Kirkkonummen talossa on kaappitila lopussa. Erikan vaatteet ovat valloittaneet talosta kaksi huonetta.

– Haaveilen, että ehtisin jossain välissä käydä vaatteet läpi ja siivota osan kierrätykseen. Danny varmaan haaveilee, että siivoaisin. Nyt olemme siirtyneet väliaikaisesti rekkisysteemiin.

Minä katson kotona televisiota ja Erika puhelinta.

Ikäero näkyy pienissä käytännön asioissa.

– Minä katson kotona televisiota ja Erika puhelinta, Danny naurahtaa. Erika myöntää, että hän hallinnoi tällä hetkellä molempien Instagram-tilejä.

Esiintymisvaatteille on taas käyttöä, sillä Erika kiertää Jean S. -bändin solistina. Kesällä hän esiintyi 44 kertaa Danny-musikaalissa. Sitä edellisenä kesänä Erika teki kaksi musikaaliroolia.

– Minulla on menossa uran uudelleenrakennusvaihe. Olen nauttinut musikaalirooleista ja teen niitä mielelläni jatkossakin.

Danny antoi musikaalin ohjaaja-käsikirjoittaja Heikki Paavilaiselle vapaat kädet. Laulajaa kiinnostaa kovasti, mitkä hänen 102 listahittikappaleestaan ovat valikoituneet mukaan.

– Ohjaajalla ja kapellimestarilla on kova homma laittaa niin monta aikakautta ja kappaletta kahden tunnin musikaaliin.

Tulevaisuutta pari ei suunnittele liian pitkälle. Erika arvelee, että seuraavat kymmenen vuotta hän omistaa uralleen. Danny on reissun jälkeen miettinyt, mitä aikoo tehdä 75 keikkatarjoukselle, jotka odottivat työpöydällä.

– Pitää nöyrästi ymmärtää, että täytyy valikoida tule­vaisuuden työt harkiten. Terveydestä ei koskaan tiedä. Nyt aion esiintyä järkevämmällä aikataululla.

Danny (Ilkka Lipsanen), 76

Ura: Laulaja, viihdetaiteilija, yrittäjä ja musiikkineuvos. Vuonna 1963 alkaneella uralla 102 listahittiä. Tuorein tunnustus Iskelmä-­Finlandia.

Perhe: Avopuoliso Erika Vikman. Aiemmasta liitosta kolme lasta, yksi lapsenlapsi.

Ajankohtaista: Hitit Don ja 7300 päivää.

Erika Vikman, 26

Ura: Tangokuningatar 2016. Keikkailee Jean S. -orkesterin solistina. Esiintynyt muun muassa UIT:ssa.

Ajankohtaista: Danny-­musikaali Suomen kesäteatterissa Valkeakoskella.

Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 5/2019.

Kommentoi »