Polven tekonivelen asennuksessa käytetään työkalujen raskasta sarjaa, kuten poraa, sahaa ja luusementtiä. Työ edellyttää kuitenkin millintarkkaa säätöä, jotta polven toimintakyky olisi operaation jälkeen taas kunnossa.
Kirurgi tekee ihoon viillon, avaa polven pehmikkeenä olevaa rasvakerrosta ja työntää polvilumpion sivuun. Näin polvinivel on esillä, valmiina operoitavaksi. Leikkauspöydällä vahvistuu se, mikä näkyi jo aiemmin röntgenkuvissa: polvessa on vaikea nivelrikko, joka on aiheuttanut jalkaan pahan virheasennon ja sietämättömiksi käyneet kivut.
– Tämä polvi on aivan loppu, sanoo HUSin Peijaksen sairaalan ortopedian osastonylilääkäri Mikko Rantasalo ja pyytää sairaanhoitajalta seuraavan instrumentin, sähköveitsen.
Polven eturistiside on mennyt nivelrikon ja virheasennon vuoksi poikki. Polven reunoille on kasvanut ylimääräistä rustoa, joka voi kasvattaa polven koon jopa kaksinkertaiseksi terveeseen verrattuna. Rantasalo siistii ylimääräistä rustoa niin sanotuilla purijoilla. Polvesta löytyy myös ”nivelhiiriä” – sana on ammattislangia ja tarkoittaa polven irtopaloja, jotka poimitaan huolellisesti pois.
Isojen nivelten leikkauksessa työkalut ovat järeitä ja äänet sen mukaisia. Leikkaussalin instrumenttipöydällä on monenlaista poraa ja talttaa kuin puusepän verstaassa.
Potilas makaa nukutettuna, operoitava polvi koukussa. Leikkaus voidaan tehdä myös puudutuksessa, potilaan ollessa hereillä, mutta tämä potilas on toivonut nimenomaan nukutusta. Hänen ympärillään häärii keskittynyt kolmikko: leikkaava kirurgi Mikko Rantasalo, avustava kirurgi, ortopediaan erikoistuva lääkäri Markku Vuorinen ja sairaanhoitaja Mari Viskari.
Leikattava jalka on päällystetty ohuella muovikelmulla jalkaterästä nivusiin asti, ettei iholta irtoaisi mitään ylimääräistä leikkaushaavaan. Leikkauksessa steriiliys on aina tärkeää, mutta tekonivelen asennuksessa siitä huolehditaan vielä tavallistakin tarkemmin. Infektioriski kasvaa aina, kun ihmisen elimistöön viedään jotain vierasta eli tässä tapauksessa tekonivel.
Tarkkojen mittausten jälkeen polvinivelen molemmista pinnoista, sekä sääri- että reisiluun puolelta, hiotaan pois 8–9 millimetrin paksuinen kiekko. Myös potilaan omat nivelkierukat poistetaan. Näin syntyy sopiva tila tekonivelen osia varten.
– Noudatamme timpurin ohjetta: mittaa monta kertaa, sahaa vain kerran, Mikko Rantasalo sanoo.
Mittaaminen tehdään sovitusosien avulla. Kun oikea koko on varmasti selvillä, tekonivel otetaan steriilistä paketista ja sitä aletaan kiinnittää paikalleen.
Polvi myös tasapainotetaan oikeaan asentoon. Se on ollut tässä asennossa, ennen kuin nivelrikko ja sen aiheuttama liikerajoitus ja kipu alkoivat muovata potilaan liikeratoja.
Sairaanhoitaja valmistaa ”sementin”, jolla tekonivel kiinnitetään luuhun. Seos sisältää akryylimuovia, antibioottia ja väriainetta, joka näkyy tarvittaessa röntgenkuvissa. Kun seos on valmis, polvi pestään ja kuivataan. Sen jälkeen metalli- ja muoviosat kiinnitetään paikoilleen.
– Tehdään sopiva polvi: ei liian kireä eikä liian löysä. Sementti kuivuu 12 minuutissa, ja sen on tarkoitus kestää useampi vuosikymmen, Rantasalo lupaa.
Kun tekonivel on paikallaan, polven liikkuvuus testataan koukistelemalla nukkuvan potilaan jalkaa: kyllä, se toimii juuri kuten pitää. Polveen laitetaan myös paikallispuudute, joka auttaa hallitsemaan kipua heti leikkauksen jälkeen.
Lopuksi haava ommellaan kiinni. Aikaa ensimmäisestä viillosta on kulunut 65 minuuttia. Tällaisia leikkauksia tehdään HUSin Peijaksen sairaalassa 3 000 kertaa vuodessa, kuudessa tai seitsemässä leikkaussalissa. HYKS-alueen tekonivelleikkaukset on keskitetty tähän Vantaalla sijaitsevaan sairaalaan.
Joissain maissa potilas jopa kävelee itse leikkaussalista osastolle. Suomessa ei ole aivan näin radikaaleja käytäntöjä, mutta täälläkin potilas pyritään saamaan jalkeille jo leikkauspäivän iltana tai seuraavana aamuna.
– Nopea liikkeellelähtö on potilaan etu, sillä paraneminen alkaa siitä. Sairaalaan ei tulla sairastamaan, vaan kuntoutumaan, Mikko Rantasalo sanoo.
Onnistunut tekonivelleikkaus alkaa oikeastaan jo paljon ennen kuin kirurgi koskee veitseen. Huolellinen valmistautuminen ennakkoon on tärkeä osa prosessia. Hoitotiimi tekee tietysti oman työnsä ja seuraa tarkasti parhaita leikkauskäytäntöjä, mutta myös potilaalla on oma, iso vastuunsa.
”Tärkein päätös on tupakoinnin lopettaminen.”
– Ennen tekonivelleikkausta potilaan pitää hoidattaa ihorikkonsa, hampaansa ja mahdolliset haavansa. Yksikin tulehtunut hammas tai haava sääressä tai jalkaterässä voi olla iso riski, jos infektio pääsee leviämään operoitavaan niveleen. Esimerkiksi varpaanväleissä voi olla tulehduksia, jotka on hoidettava, ennen kuin tekonivel voidaan asentaa, Mikko Rantasalo sanoo.
Tekonivelen tarve syntyy useimmiten nivelrikosta, jonka riskitekijöihin kuuluu ylipaino. Painonhallinta onkin yksi potilaan vastuulle jäävistä asioista. Terveellinen ja hallittu painonpudotus on toipumisen kannalta hyvä päätös. Diabeetikoiden ja muiden pitkäaikaissairaiden on tärkeää huolehtia, että hoito- ja lääketasapaino on paras mahdollinen.
Kaikkein tärkein päätös on kuitenkin tupakoinnin lopettaminen, jos potilas on sauhutellut.
– Tupakointi on suurimpia infektioriskin aiheuttajia, Rantasalo sanoo. Tupakointi nimittäin heikentää paikallisverenkiertoa ja veren happeutumista, mikä heikentää haavan paranemista leikkauksen jälkeen.
– Tupakointi on niin iso yleinen terveysriski, että jotkut jalkateräkirurgit eivät tee nilkkaproteesileikkausta tai muuta isompaa jalkateräkirurgiaa, jos potilas ei kykene lopettamaan tupakointia. Komplikaatioiden välttäminen on tärkeä osa onnistunutta tekonivelkirurgiaa, Rantasalo huomauttaa.
Leikattava kehon osa – polvi tai lonkka – on yleensä ennen leikkausta todella kipeä: muutenhan leikkauspäätökseen ei olisi päädytty. Silti kovakaan kipu ei estä liikkumista, vaan potilasta päinvastoin kannustetaan liikkumaan kivun sallimissa rajoissa ja pitämään mahdollisimman hyvää huolta lihaskunnostaan. Myös tämä edistää toipumista.
”Usein toipuminen vaatii kolmen kuukauden sairausloman.”
Jo ennen leikkausta kotiin hankitaan apuvälineitä, kuten kyynärsauvat ja iäkkäämmille potilaille rollaattori, odottamaan sairaalasta kotiutumista. Ennen sairaalaan tuloa potilas saa viiden päivän antibioottikuurin. Omega-3-valmisteet heikentävät veren hyytymistä, joten niiden käyttö tulee lopettaa jo neljä viikkoa ennen leikkausta.
Potilaalla on iso vastuu kuntoutumisesta myös leikkauksen jälkeen. Lääkärit sanovat suoraan, että polvi on aluksi todella kipeä, paljon kipeämpi kuin esimerkiksi lonkka tekonivelleikkauksen jälkeen. Polvileikkauspotilas on sairaalassa yleensä 2–3 vuorokautta.
Polvi on turvoksissa ja jäykkä. Kovat kivut vaativat ensimmäisinä päivinä ja viikkoina tehokkaan kivunlievityksen. Sairaalasta annetut ohjeet on syytä ottaa tosissaan, jotta kipu pysyy hallinnassa ja potilas pystyy tekemään tarvittavat kuntoutusliikkeet.
– Ei tulipaloa sammuteta vesilasillisella. Alkuvaiheessa tarvitaan järeät kipulääkkeet. Sitten kun toipuminen edistyy, lääkitystä voidaan vähentää, Rantasalo sanoo.
Noin kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta potilas tapaa lääkärin jälkikontrollissa. Siihen mennessä polvi on yleensä kuntoutunut jo varsin hyvin, vaikkakin yksilöllinen vaihtelu on suurta. Jotkut ei-ruumiillisen työn tekijät ovat työkuntoisia jo kahden kuukauden jälkeen, mutta usein toipuminen vaatii kolmen kuukauden sairausloman.
Jumppaamiseen pitää jättää tarpeeksi aikaa. Kuntoutusharjoitusten tekeminen on tekonivelpotilaan tärkein tehtävä sairauslomalla.
Kuinka kauan tekonivel jaksaa tehdä tehtäväänsä?
– Ennen sanottiin, että kymmenen vuotta ja sitten taas vaihtoon. Tämä ei enää pidä paikkaansa, ja polven tekonivelellä voi porskuttaa hyvin jopa 30 vuotta. Toisaalta myös tekonivel kuluu käytön mukaan, kuten kaikki osat, joskin materiaalit ovat nykyään todella kestäviä. Nyt asennettavista tekonivelistä 90 prosenttia on käytössä vielä 15 vuoden kuluttua, Mikko Rantasalo sanoo.
Pienessä vai suuressa yksikössä?
Suomessa saa tekonivelen lonkkaansa lähes 10 000 ja polveen yli 12 000 potilasta vuosittain. Leikkausten määrä on THL:n tilastojen mukaan kasvanut jatkuvasti 7–17 prosentin vuosivauhtia.
Viime aikoina tekonivelleikkauksista on puhuttu paljon myös soten yhteydessä. Suunnitelmana on keskittää leikkaukset isompiin yksiköihin. Nyt suurimmat yksiköt tekevät yli tuhat ja pienimmät alle kymmenen tekonivelleikkausta vuodessa. Sekä julkisen että yksityisen puolen toimijat ovat kilpailussa mukana.
Hoitotakuu lupaa tekonivelleikkauksen julkisella puolella kuudessa kuukaudessa. Kaikki yksiköt eivät ole aina pystyneet tähän, sillä jonot ovat paikoitellen pitkiä. Myös kriteereitä leikkaukseen pääsyyn on jouduttu tarkistamaan.
Tekonivelleikkausten laatua vertaillaan sekä hinnan osalta että uusintaleikkausten yleisyyden perusteella. Ennenaikaisten uusintaleikkausten tarve kasvaa, jos jokin leikkauksessa menee pieleen. Onnistuneen tekonivelleikkauksen edellytyksenä on hyvin toimiva ja osaava tiimi, joka tuntee tekonivelkirurgian erityispiirteet.
– Tämä on käsityöammatti, ja kokemus on luonnollisesti eduksi hyvän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Suuremmissa yksiköissä tehdään useampia satoja tekonivelleikkauksia vuodessa, ja silloin myös kirurgikohtainen leikkausmäärä nousee. Silti pienemmissäkin yksiköissä voidaan saada aikaan erittäin hyviä tuloksia, kunhan osaaminen sekä hoitokulttuuri ja -prosessit ovat kunnossa, Mikko Rantasalo sanoo.
Suomessa on tehty lonkan tekonivelleikkauksia 1960-luvulta ja polven 1970-luvulta saakka. Materiaalien parantuminen ja leikkaustekniikan kehittyminen ovat parantaneet tuloksia huimasti.
