Ylipainon aiheuttamat haitat tunnetaan jo varsin hyvin: kohonnut verenpaine, tyypin 2 diabetes, sydäninfarkti ja aivohalvaus. Syöpäriskistä sen sijaan tiedetään vähemmän. Lihavat ihmiset kärsivät ilmeisesti muita todennäköisemmin paksusuolen syövästä, munuais- ja haimasyövästä sekä postmenopausaalisesta rintasyövästä.
Viime aikoina on ilmaantunut uusi huolenaihe. Tutkijat ovat hitaasti keränneet näyttöä ylipainon yhteydestä dementiaan. Tutkimusnäyttö käsittää tutkimustuloksia, joiden mukaan keski-iän ylipainon ja myöhemmin kehittyvän dementian välillä on havaittu korrelaatio. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että itse ylipaino ei olekaan yhtä merkittävä tekijä kuin ylimääräisen rasvakudoksen sijainti. Vuonna 2008 julkaistu tutkimus viittaa siihen, että juuri vastaontelon rasva, joka pidentää vyötärönympärysmittaamme, on yhteydessä dementiaan. Löydös on sopusoinnussa muiden tutkimusten kanssa, jotka ovat muuttaneet vastaontelon rasvan roolin pelkästä vyötärön paksuntajasta aktiiviseksi metaboliseksi peikoksi, joka kylvää elimistöön sydäntä ja verisuonistoa, monia sisäelimiä ja nykytiedon valossa ehkä aivojakin vahingoittavia aineita.
Onko sillä sitten jotakin merkitystä, jos adipositeetin (lääketieteellinen, neutraali termi lihavuudelle) syntilista pitenee entisestään? Ehkä ei. Lihavuus muistuttaa tupakointia sikäli, että tiedämme sen olevan haitallista. Pahasta johonkin vielä pahempaan siirtyminen ei ole mahdottoman suuri käsitteellinen loikka. Lihavuuteen tarttuminen saattaakin tuntua ilmeiseltä jankuttamiselta.
Rachel A. Whitmer on Kaiser Permanente nimisen hoito-organisaation epidemiologi, joka on vetänyt useita tärkeitä painoa ja dementiaa selvittäviä tutkimuksia. Hänen mukaansa ihmiset eivät pelkää yhtä lailla sydän ja verisuonitauteja kuin järkensä menettämistä. Jos lihominen merkitsee tietylle merkittävälle joukolle ihmisiä suurta vaaraa sairastua dementiaan, tämän pitäisi parantaa motivaatiota pyrkiä painonhallintaan (pakon edessä) sekä yksilö- että väestötasolla.
Whitmer on myös oikeassa puhuessaan vyötärönympärysmitasta, joka kuvastaakin nerokkaan yksinkertaisella tavalla vatsaontelon rasvan määrää. Meidän on aika ruveta kiinnittämään huomiota mahan kokoon todellisena terveysmittarina, jollaisia kolesteroliarvot ja verenpainelukematkin ovat, eikä esteettisen ahdistuksen mittarina tai merkkinä vaatekaapin uudistustarpeesta.
Rasvan luultiin vielä joskus suojaavan
Aikoinaan ylipainon ja dementian epidemiologia viittasi aivan päinvastaiseen kuin Whitmer ja muut asiantuntijat nyt asiasta esittävät. Ylipaino näytti auttavan ihmisiä säilyttämään kykynsä muistaa, suunnitella, harkita ja käyttää muita henkisiä kykyjään, jotka dementia raunioittaa. Tutkimuksissa havaittiin, että hoikemmat ihmiset dementoituivat todennäköisemmin kuin lihavammat. Tutkijat ovat myös havainneet, että jo dementoituneet tai dementiadiagnoosin saaneet ihmiset elävät yleensä kauemmin, jos he ovat ylipainoisia.
Tätä aihetta lähestyvällä tutkimuksella oli kuitenkin taipumus keskittyä vanhempiin ihmisiin. Se ei ottanut huomioon sitä, että dementian varhaisimmissa vaiheissa monet menettävät ruokahalunsa ja laihtuvat, mutta kognitiiviset puutteet eivät tällöin ole vielä yhtä ilmeisiä. Painonlasku saattaa todellisuudessa alkaa jo vuosia ennen täysin kehittyneen dementian puhkeamista.
Whitmer ja muut tutkijat kiersivät tämän ongelman pidentämällä tutkimustensa aikahorisonttia ja etsimällä painon ja dementian välisiä korrelaatioita vuosia tai jopa vuosikymmeniä myöhemmin. Deborah Gustafson on ruotsalaistutkija ja pitkäaikaisen painon ja dementian välisen yhteyden tutkimuksen pioneeri. Hänen tutkimusryhmänsä julkaisi vuonna 2003 löydöksensä, jonka mukaan naiset, mutta eivät miehet, jotka olivat ylipainoisia hieman yli 70-vuotiaina, sairastuivat seuraavien 18 vuoden aikana todennäköisemmin Alzheimerin tautiin kuin tuolloin normaalipainoiset naiset.
Whitmer julkaisi kaksi vuotta myöhemmin löydöksensä analyysistä, jonka aineisto käsitti 10 000 Kaiser Permanenten jäsentä Pohjois-Kaliforniasta. Hän havaitsi, että Kaiser Permanenteen kuuluvat henkilöt, jotka olivat lihavia (painoindeksi yli 30) ja hieman yli 40-vuotiaita, olivat 60–80-vuoden iässä dementoituneet 74 prosenttia todennäköisemmin kuin 40-vuotiaana normaalipainoiset (painoindeksi 18,6–24,9). Dementian riski kohosi, vaikka painoon yhteydessä olevat sairaudet, kuten diabetes, otettiin tilastollisten korjausten avulla huomioon, ja oli tässäkin tapauksessa naisilla suurempi kuin miehillä.
Vuonna 2008 Whitmer julkaisi seurantatutkimuksensa, jossa selvitettiin sitä, voisiko vatsaontelon rasva olla erityisen vahva dementian riskitekijä. Se näyttäisi olevan. Ihmiset, jotka olivat 40–50 vuoden iässä kaikkein lihavimpia, dementoituivat kolme kertaa todennäköisemmin kuin selvästi hoikemmat. Todellisuudessa keskivartaloon keskittyvä rasva kohotti kokonaispainosta riippumatta myöhempää dementoitumisen riskiä.
- Vatsaontelon sisältämän rasvan määrää arvioitiin epäsuorasti mittaamalla vatsaontelon sagittaalinen läpimitta. Kuvittele suora linja läpi koko kehosi navan seudusta alaselkään. Tämä etäisyys on vatsaontelon sagittaalinen läpimitta.
Rasvan ja aivojen välinen yhteys
Siitä, miten vatsaontelon rasva voisi aiheuttaa dementiaa, on esitetty useitakin teorioita. Useimmat niistä lähtevät havainnosta, jonka mukaan vatsaontelon rasva on aktiivista kudosta (ilmeisesti aktiivisempaa kuin ihonalainen rasvakudos), joka erittää hormoneja, kasvutekijöitä ja joukon muitakin biologisesti aktiivisia aineita. Näistä aineista osa saattaa vaikuttaa suoraan aivokudokseen. Esimerkiksi leptiini vaikuttaa hippokampuksen valvomiin oppimiseen ja muistiprosesseihin. Gustafson on esittänyt, että rasvakudos vaikuttaisi aivoihin heikentämällä veri-aivoestettä, jolloin aivoihin voisi päästä haitallisia molekyylejä. Suuri osa näytöstä on kuitenkin epäsuoraa. Esimerkiksi varhaisessa Alzheimerin taudissa oleellisen tärkeä muutos on aivojen ohimolohkojen kudosten atrofia. Samantyyppistä atrofiaa on havaittu ylipainoisten henkilöiden tietokonekerroskuvissa.
Rasvakudos saattaa vaikuttaa aivoihin myös aiheuttamalla vähäisiä vaurioita aivoja huoltaviin valtimoihin ja lisäämällä veren ”takertuvuutta”, jolloin kehittyy normaalia herkemmin verihyytymiä. Meillä on tapana ajatella dementian ja Alzheimerin taudin menevän käsitteinä päällekkäin, mutta usein dementian syynä ovat aivojen verisuonimuutokset tai verisuoniperäinen dementia ja Alzheimerin tauti yhdessä.On kuitenkin mahdollista, että tämä erittäin vahingollinen vatsaontelon rasva on pikemminkin vain viaton sivustakatsoja kuin todellinen vahingontekijä. Sen sijaan sekä lihavuuden että dementian perimmäiset syyt saattavat olla aivoissa. Aivojen poikkeama, joka johtaa ylensyöntiin tai metabolian häiriö keski-iässä voivat johtaa iän myötä dementiaan. Toistaiseksi tämä teoria on vasta arvailun asteella, mutta aivojen ruokahalua ja aineenvaihduntaa säätelevien sekä muistin ja kognition kannalta elintärkeiden rakenteiden välillä on havaittu yhteyksiä.
Mitä seuraavaksi?
Sydän- ja verisuonitaudit (sydäninfarkti ja aivohalvaus mukaan luettuina) muodostavat Yhdysvalloissa merkittävimmän kuolinsyyn. Saamme toki hieman lohtua siitä tosiasiasta, että voimme tehdä asialle paljonkin. Voimme alentaa kolesterolitasoamme ja verenpainettamme, käyttää alkoholia vain kohtuullisesti ja liikkua riittävästi. Jos sydänkohtaus tästä huolimatta yllättää, kaikki modernin lääketieteen hienoudet voidaan ottaa käyttöön. Toistaiseksi olemme kuitenkin melko lailla puolustuskyvyttömiä dementian edessä. Yhä lisääntyvästä vatsaontelon rasvan ja dementian välistä yhteyttä sivuavasta tiedosta on luettavissa se hyvä uutinen, että voimme ehkä tehdä asialle jotakin hallitsemalla painoamme. Valitettavasti painonhallinnan ongelma odottaa yhä ratkaisemistaan.
Kunhan tutkijat saavat paremman käsityksen vatsaontelon rasvan ja dementian välisestä yhteydestä, lääketieteelle saattaa avautua uusia keinoja lihavuuden hallitsemiseksi. On mahdollista, että pystytään kehittämään lääkkeitä, jotka estävät rasvakudoksen tuottamien hormonien ja muiden aineiden vaikutuksia. Jonakin päivänä meiltä mitataan tiettyjä lihavuuden merkkiaineita tai meille tehdään keskivartalon kuvantamistutkimuksia rasvamäärän arvioimiseksi, ja näitä ongelmia hoidetaan sitten testitulosten perusteella lääkkeillä. Tässä vertailussa nykyiset muotidieetit näyttänevät vanhanaikaisilta.Tämä on tulevaisuutta. Toistaiseksi tiedämme vain, että paino ja lihavuus saattavat olla yhteydessä toisiinsa ja että olisi kauheaa menettää järkensä pelkästään suurenevan mahan takia.
Voitaisiinko painonnousua ehkäistä yksinkertaisella liikunnalla?
Yhdysvaltain liittovaltion uudet liikuntasuositukset eivät suinkaan piiskaa ihmisiä kovaan liikuntaan. Ne ovat itse asiassa varsin kohtuullisia, joustavia ja mukautuvia. Niissä suositellaan aikuisia liikkumaan kohtalaisella kuormituksella 2,5 tuntia (150 minuuttia) viikossa. Tämä on siis puoli tuntia liikuntaa viitenä päivänä viikossa, mikä ei liene liikaa vaadittu. Puolta tuntia ei sitä paitsi tarvitse välttämättä liikkua kerralla. Ohjeiden mukaan liikuntamäärä voi koostua lyhyistä 10 minuutin liikuntatuokioista, joita päivän mittaan helpostikin saadaan. Mitä sitten on kohtalaisen kuormittava liikunta? Sekin on oikeastaan melko lailla kevyenpuoleista liikuntaa: kävelyä 5 kilometrin tuntinopeudella, pyöräilyä alle 16 kilometrin tuntinopeudella, tenniksen nelinpelin pelaamista, tanssimista tai ”hellävaraista” puutarhanhoitoa.Jos aikaa on vähän, lyhyempikin kuntoiluhetki saattaa riittää. Ohjeiden mukaan päivittäisen kiintiönsä voi suorittaa liikkumalla vain 75 minuuttia viikossa, mikäli liikunta on voimakkaasti kuormittavaa, kuten hölkkää, reipasta uintia, aerobista kuntosaliharjoittelua tai ”raskasta” puutarhanhoitoa, kuten kuokkimista ja kaivamista.
Tässä ohjeistuksessa pitäytyminen palkitsee paremmalla terveydellä. Isossa joukossa tutkimuksia on osoitettu, että liikkuminen ohjeiden mukaisesti pienentää riskiä (takuutahan ei tietenkään ole) kuolla ennenaikaisesti, saada sydäninfarkti tai aivohalvaus, sairastua tyypin 2 diabetekseen tai vakavaan masennukseen.
Miljoonat isoa mahaa vastaan kamppailevat ihmiset saattavat kuitenkin huomata painonhallinnan puuttuvan silmiinpistävästi hyötyjen listalta. Tämä ei ole vain huolimattomuusvirhe. On aivan ilmeistä, että liikkumalla säännöllisesti voimme ehkäistä myös lihavuutta.
Toisaalta ohjeistusten laatijat huomauttavat että emme tiedä, kuinka paljon liikuntaa tarvitsemme pysyäksemme kunnossa ja ihannepainoisina. Suuri osa olemassa olevasta näytöstä viittaa heidän mukaansa siihen, että tähän tarvitaan aika paljon liikuntaa, ehkä jopa viisi tuntia kohtalaisen kuormittavaa liikuntaa viikossa.
Näyttää siltä, että ruokavaliomme ja se ennennäkemätön ruokamäärä, johon useimmilla kehittyneiden maiden asukkailla nyt on varaa, sisältää yksinkertaisesti liian paljon energiaa kulutettavaksi pienellä kävelyllä puistossa, kevyessä tenniserässä tai mukavassa puutarhatyössä.
Se siitä yksinkertaisesta liikunnasta!
Ongelman edessä ei kuitenkaan pidä lannistua. Tutkimus osoitti, että kohtalaisen kuormittava liikunta, etenkin kävely oli yhteydessä vähäisempään lihomiseen. Paino ei pysynyt ennallaan, mutta nousi vain vähän.
Coronary Artery Risk Development in Young Adults -tutkimus (CARDIA) on Yhdysvaltain kansallisen terveysinstituutin rahoittama tutkimus, johon osallistui neljästä kaupungista eri puolilta maata noin 5 000 nuorta miestä ja naista, jotka olivat tutkimuksen alkaessa 18–30-vuotiaita. Heitä seurattiin noin 15 vuoden ajan. Tammikuussa 2009 American Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistut tulokset osoittavat, että CARDIA-tutkimuksen osallistujat, jotka kävelivät säännöllisesti, lihoivat seuranta-aikana vähemmän kuin muut senkin jälkeen kun muunlainen liikunta, ruokavalio ja useita muitakin tekijöitä otettiin huomioon.
Naiset, jotka olivat tutkimuksen alkaessa lihavimpia, hyötyivät eniten. Vähintään neljä tuntia viikossa kävelleet naiset lihoivat kahdeksan kiloa vähemmän (noin puoli kiloa vuodessa) kuin niukasti liikkuneet naiset.
