Laihdutus tarkoittaa sitä, että ihminen ryhtyy toimenpiteisiin, jotta hän saa painon putoamaan. Laihdutus voi olla hyvin vaikeaa. Laihdutus on tarpeen silloin kun painosta on terveydellistä haittaa kantajalleen.
Laihtuminen tarkoittaa sitä, että ihmisen paino putoaa. Painonpudotus eli laihdutus on tärkeä apukeino esimerkiksi tyypin 2 diabeteksessa, uniapneassa ja monissa sydänsairauksissa kuten metabolisessa oireyhtymässä tai sen esiasteissa.
Laihduttaminen on joskus ihmiselle tärkeä päämäärä ulkonäöllisistä syistä. Muutaman kilon laihduttaminen tarkoittaa usein sitä että nesteet vapautuvat kudoksista, mutta kasvot voivat kaventua huomattavasti ja jokin vaate sujahtaa päälle entistä paremmin. Tämä ei ole varsinaista painonhallintaa.
Jos mielessä on oikea laihdutus, sopiva tahti on maksimissaan puoli kiloa viikossa. Silloin kropasta lähtee liiallinen rasva myös sisäelinten ympäriltä. Sisäelinten ympärillä oleva viskeraalinen rasva on vaarallista, ei niinkään naisilla esimerkiksi reisiin tai takapuoleen kertyvä rasva, jota myös selluliitksi kutsutaan.
Simppeleimmillään laihdutus etenee siten, että ihminen syö vähemmän kuin kuluttaa. Kun käytetyt ruoka-aineet vaihdetaan rasvattomiin, punaista lihaa korvataan kasviksille ja palaveriviinerin tilalle vaihdetaan pulla, niin kilot karisevat kuin itsestään. Tosielämä on kuitenkin useimmille näyttänyt, että laihduttaminen ei missään nimessä ole näin helppoa.
Painonhallinta lähtee siitä, että syöty ruoka on terveellistä ja vähärasvaista, mutta yksistään se ei ole tie onneen. Useat terveellisinä pidetyt ruoat ovat itse asiassa melkoisia kaloripommeja, eikä hedelmiäkään, kuten banaaneja voi syödä kilokaupalla päivässä.
Laihduttajan apuna vaikeassa alussa ovat esimerkiksi netistä tai mobiiliapplikaationa löytyvä kalorilaskuri, laihdutusryhmät ja vertaistuki. Kalorilaskuri voi tuoda yllätyksen, sillä osa laihduttajista syökin aivan liian vähän hyvää ja täyttävää ruokaa. Nälkävelka kuitataan nopealla energiapatukalla tai herkullisella smoothiella, missä molemmissa on paljon energiaa.
Kun terveellinen syöminen tulee tutuksi ja sopivat annosvalinnat ovat arkipäivää, kalorilaskurille ei enää ole käyttöä.
Jos ylipainoa on hyvin paljon, apuna laihdutuksessa saatetaan käyttää lääkärin määräämistä laihdutusvalmisteista tai erittäin niukkaenergisestä dieetistä. Näillä pyritään saamaan laihdutus käyntiin.
Pikadieettien teho perustuu niiden shokkivaikutukseen ja hyvin rajalliseen ravinnon saantiin. Suosituimpia ovat esimerkiksi lentoemäntädieetti, sairaaladieetti ja erilaiset pussikeittodieetit.
Kehopositiivinen liike taistelee liiallista ja turhaa laihduttamista vastaan. Sen pääperiaate on, että jokainen on hyvä sellaisena kuin on. Laihdutuksen tukena voi auttaa liikunta ja kuntosali ja oikeanlainen ruokavalio.