10 tekosyytä olla laihduttamatta: katso asiantuntijan kommentit

10 tekosyytä olla laihduttamatta: katso asiantuntijan kommentit
Kiloja kertyy, ja ikävää oloa tekisi silti mieli lääkitä herkuilla. Kuulostaako tutulta? Oma mieli on usein suurin este laihdutukselle.
Julkaistu 26.7.2015

Ravintovalmentaja Sami Sundvik kertoo kuulleensa monenlaisia selityksiä, joiden varjolla laihduttamista lykätään tuonnemmaksi. Usein syyt ovat kuitenkin kuviteltuja. 

1. Lihavuus on geeneissäni. Kaikki suvussani ovat isoluisia.

Luusto muodostaa vain noin kymmenesosan kehon painosta, joten ”isoja luita” ei voi syyttää ylimääräisistä kiloista.

Isommat luut selittävät painosta korkeintaan muutaman kilon verran.Geeniperimä saattaa jossain määrin vaikuttaa siihen, kuinka helppoa painonpudotus on. 

− Se ei kuitenkaan missään nimessä ole este painonpudotukselle, Sundvik sanoo.

2. Haluan nauttia elämästä, en huhkia salilla ja kituuttaa terveysdieetillä. 

− On yleinen harhaluulo, että painonpudotus tarkoittaa automaattisesti nälästä kärsimistä ja jatkuvaa salirääkkiä.

Painoa pudottaakseen ei tarvitse ryhtyä askeettiselle dieetille. Sen sijaan kannattaa tehdä valintoja, joita jaksaa noudattaa pitkäjänteisesti. 

Tasapainoinen ja terveellinen ruokavalio on laihtumisen kannalta kuitenkin kaiken a ja o − sen vaikutus kilojen karistamiseen on jopa 90 %. 

Liikunnan merkitys sen sijaan on laihtumisen kannalta vähäinen. Säännöllisellä kuntoilulla on toki hyviä terveydellisiä vaikutuksia: se esimerkiksi ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja ja vahvistaa luustoa. 

− Mikään määrä liikuntaa ei kuitenkaan korvaa terveellistä ruokavaliota, Sundvik korostaa.

3. Muut nauravat minulle, jos menen salille treenaamaan.

Kuntosaleilla käy kaikenikäisiä ja kaikenkokoisia ihmisiä. Treenaamista ei kannata jättää väliin muiden vuoksi.

Salitreeni on monipuolista liikuntaa, ja oikein suunniteltuna se tukee lihasten ja nivelten hyvinvoinnin lisäksi myös sydämen terveyttä. 

− Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä laihdutuksen kannalta. 

Salilla käymisen sijaan voi harrastaa muuta liikuntaa. Etsi itsellesi sopiva laji: aloita vaikka kävelystä, jos se tuntuu mukavalta. 

4. En ehdi laihduttaa. Aikani kuluu töihin, kotitöihin ja lastenhoitoon.

Ajanpuute on aina huono tekosyy. Jos liikunnan harrastamiseen ei ole aikaa, ratkaisu löytyy järkevämmästä ruokavaliosta.

− Terveellinen syöminen ei vaadi yhtään enempää aikaa kuin epäterveellinen, Sundvik muistuttaa.

5. Laihduttaminen on pinnallista. Ulkonäkö ei määrittele arvoani ihmisenä.

− Vaikka usein kuulee ylipainoisten olevan sinut vartalonsa kanssa, se ei yleensä ole totta. Täysin tyytyväisen ei tarvitse perustella ylipainoaan muille.

Sundvik kertoo, ettei ole koskaan tavannut laihduttajaa, joka ei olisi painoa pudotettuaan aikaisempaa tyytyväisempi. 

− Tämä edellyttää luonnollisesti sitä, että ruokavalio on rakennettu järkevästi, eikä painoa ole pudotettu harrastamalla kohtuuttomasti liikuntaa. 

Jo 5−10 kilon painonpudotuksella on useita suotuisia terveysvaikutuksia: veriarvot paranevat, vireystaso nousee ja töissä jaksaa paremmin. 

Myös vaatteiden ostaminen helpottuu, ja peilikuvaa on mukavampi katsella.

− On kornia väittää, ettei ulkonäöllä ole väliä. Miksi muuten 80-vuotiaatkin vielä kävisivät kampaajalla värjäämässä hiuksiaan ja käyttäisivät aikaa ja rahaa ulkonäköönsä?

6. Alan kyllä laihduttaa, mutta vasta kesän jälkeen.

Painonpudotusprojektin voi toki aloittaa vasta kesän jälkeen, mutta helpommaksi se ei muutu silloinkaan. Odotellessa kiloja ehtii kertyä lisää, ja silloin niiden pudottaminen on entistä hankalampaa.

− Jos haluaa kesällä nauttia grillijuhlista, ei kaikista pöydän antimista tarvitse kieltäytyä. Valitsee sieltä jotain ja katsoo vähän tarkemmin, mitä ottaa, Sundvik vinkkaa.

Suosikkiherkuistakaan ei tarvitse luopua kokonaan, sillä tiukat rajoitukset altistavat houkutuksille. Jokapäiväistä herkuttelua Sundvik ei suosittele kenellekään.

− Joku asiantuntija mainitsi joskus, että kaksi palloa jäätelöä päivässä on kesäisin ihan ok. Suositus on mielestäni älytön. Herkuttelusta ei tarvitse kokonaan kieltäytyä, mutta joka päivä sitä ei voi harrastaa, oli minkä painoinen tahansa.

7. Laihduttaessa näytän lapsille huonoa esimerkkiä.

− Onko sitten hyvä esimerkki, jos isä tai äiti on ylipainoinen, voi huonosti, eikä jaksa tehdä mitään lasten kanssa? Mielestäni ei.

Sundvikin mielestä vanhempien tulee opettaa lapsilleen terveitä elämäntapoja.

8. En kuitenkaan onnistu.

Tutkimusten mukaan jopa 90 % painonpudottajista lihoo takaisin aloitusmittoihinsa kahden vuoden kuluessa.

− Tämä kertoo siitä, että noudatetut ohjeet ovat olleet liian vaativia, Sundvik toteaa.

Liian rajut dieetit ja treeniohjelmat johtavat nopeasti innon lopahtamiseen. Terveellisiin elämäntapoihin kannattaa totutella vähitellen.

− Esimerkiksi ateriankorvikkeilla laihduttaminen ei ole järkevää, koska sitä ei voi jatkaa kovin pitkään. 

9. Aineenvaihduntani junnaa paikallaan. Siksi en laihdu.

Aineenvaihdunta on vain harvoin erityisen hidastunut. Joskus taustalla tosin voi olla kilpirauhasen vajaatoiminta, joka hidastaa aineenvaihduntaa ja saattaa vaatia lääkityksen. 

− Jos lääkitys on kunnossa, painonpudotus onnistuu, Sundvik rohkaisee.

Hidas laihtuminen saattaa johtua myös liian niukasta syömisestä. 

Jos paino tuntuu junnaavan paikallaan, Sundvik kannustaa käymään lääkärin vastaanotolla tarkistamassa kilpirauhasarvot. Jos ne ovat kunnossa, apua voi hakea ravintovalmentajan luota.

10. Iän myötä kilot ovat jämähtäneet. Ne eivät lähde, vaikka tekisin mitä.

− Kyllä ne kilot lähtevät. Asiakkainani on ollut jopa yli 70-vuotiaita pariskuntia, jotka ovat saavuttaneet todella hyviä tuloksia. 

Vanhemmiten energiankulutus heikkenee lihasmassan vähenemisen seurauksena. Useimmiten vika on kuitenkin epätasapainoisessa ruokavaliossa.

− Saatetaan elää leivällä, leikkeleellä ja kahvilla. Ei ole ihme, jos kilot eivät silloin putoa.

Sundvikin mukaan ruokavalio on tasapainossa, kun rasva, proteiinit ja hiilihydraatit muodostavat kukin noin kolmasosan saatavasta ravinnosta.  

Myös iäkkäämmät hyötyvät jo 5−10 kilon painonpudotuksesta: verenpaine laskee, liikkuminen helpottuu ja unen laatu paranee. 

Lähteet: Ravintovalmentaja Sami Sundvik, Luustoliitto, Terveyskirjasto

1 kommentti