Tiesitkö? Yksinäisyys voi periytyä

Tiesitkö? Yksinäisyys voi periytyä
Jos vanhemmat ovat yksinäisiä susia, lapsestakin voi tulla sellainen. Lapsena koettu yksinäisyys jatkuu helposti aikuisenakin.
Julkaistu 12.9.2016

Yksinäisyys alkaa jo vauvana. Jotkut ovat voineet saada jo vauvana kokemuksia, jotka johtavat myöhemmin yksinäisyyden tuntemiseen.

– Vauvalla on tarve olla lähellä.­ Vauva­ tarvitsee silmät, jotka katsovat takaisin. Myös aikuisella on tarve tulla­ kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi, sanoo tutkija Krista Lagus Aal­to-yliopistosta

Yksinäisyydessä on usein ­kyse siitä,­ että joukkoon kuulumisen­ tunne­ on vaurioitunut. Ihmiset­ eivät­ välttämättä­ tunne syvintä­ yksinäisyyttä­ yksin ­ollessaan vaan ­ihmisten joukossa, jolloin eivät saa keneenkään kontaktia.

– On iso työ päästä yksinäisyydestä­ eroon. Joskus saattaa iskeä toivottomuus: Pääsenkö koskaan tästä­ ­­ulkopuolisuudesta. Vaikka yritän tehdä­ mitä tahansa, minut torjutaan.

Lapsuuden yksinäisyys jatkuu

Yksinäisyys voi olla sosiaalisesti­ periytyvää: se voi siirtyä vanhemmilta­ lapsille.

– Jos on ollut lapsena yksinäinen, sillä on taipumus jatkua vielä aikuisuuteen, kertoo lasten yksinäisyydestä­ väitöstutkimuksen tehnyt kasvatustieteiden tohtori Niina Junttila.

Junttilan mukaan jopa 20 prosenttia suomalaisista lapsista ja nuorista­ kärsii vakavasta yksinäisyydestä.­ ­Aikuisista noin 20 prosenttia ­kokee niin jossain vaiheessa elämäänsä.

Yksinäisyys on leimaavaa. Niin lapset kuin aikuisetkin vaistoavat, kuka­ on yksinäinen susi, ja häntä työnnetään vaistomaisesti pois. Lapsena­ ­hänet jätetään välitunnilla yksin. ­Aikuisena hän saattaa jäädä­ huomiotta­ vaikkapa Facebookissa.

Suhde voi lisätä yksinäisyyttä

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia tuntee olonsa yksinäiseksi parisuhteessa. Jos suhteessa ei ole riittävästi­ tun­ne­­yhteyttä, keskustelua ja elämän ­jakamista, olo tuntuu irralliselta.­ Se voi tuoda surua ja häpeää.

– Oletus on, että parisuhteessa saa yhteyden, kosketusta ja kuuntelua. Kun katsot toista ja hän ei vastaa, se satuttaa, Lagus kuvailee. 

Yksinäisyystutkimusten mukaan miehillä on usein pienemmät odotukset parisuhteen tunneyhteydestä.­ Heille saattaa olla tärkeämpää se, että­ kumppani on ylipäänsä olemassa.

– Tutkimuksissa on huomattu, että­ jos on suuria odotuksia parisuhteesta,­ eivätkä ne täyty, pettymys tuo yksinäisyyden tunteen, Krista Lagus kertoo.

Myös suhteen päättyminen voi ­lisätä yksinäisyyttä, sillä kumppanin lisäksi­ menettää usein ystävä- ja sukulais­piirejä. Vaikka molempien­ suku­puolten yksinäisyys lisääntyy eron jälkeen, tutkimuksissa huomattiin, että naisten ­yksinäisyys väheni ajan kuluessa.

– Ero mahdollistaa muutoksen ja avaa lukkiutuneen tilanteen. Tässä mielessä ero on osalle tie ulos pari­suhteessa koetusta yksinäisyydestä.

Yksinäisyyteen apua ryhmäterapiasta

Myös elämäntilanne, esimerkiksi ­kotiäitiys voi johtaa yksinäisyyteen.

– Jos ei onnistu liittymään ­äi­­tien ­yhteisöön eli naapuruston ­äi­­ti­piireihin, yksinäisyys saattaa iskeä.

Yksinäisyys on trauma, joka on mahdollista purkaa. Siihen voivat auttaa kosketushoidot, kuten hieronta­ ja rosenterapia.

Apua voi saada myös ryhmä­terapiassa, jossa voi harjoitella toisten ihmisten kohtaamista.

– Yksinäisyyden haavoittama tarvitsee korvaavia kokemuksia. Yksinäisen identiteetistä voi päästä myös turvallisessa parisuhteessa, jossa tulee nähdyksi, kuulluksi ja kosketetuksi.

Lue myös:

Kommentoi »