Terve.fi

Liikuntaa terveydeksi ja lääkkeeksi - Sepelvaltimotauti

Liikuntaa terveydeksi ja lääkkeeksi - Sepelvaltimotauti
Liikunnan lisääminen vielä iäkkäänäkin pienentää sepelvaltimotaudin riskiä. Lue lisää.
Julkaistu: 30.5.2017

Sepelvaltimotaudissa yksi tai useampia sydänlihasta ravitsevista sepelvaltimoista on ahtautunut. Useimmin syynä on valtimonkovettumistaudin (ateroskleroosin) tuloksena kehittynyt, suonen onteloon päin pullistuva pesäke.

Valtimoiden ahtautuminen jatkuu pitkään oireettomana. Vasta kun yli puolet valtimosta on ahtautunut, veren virtaus alkaa vähentyä merkittävästi. Levossa virtaus saattaa riittää sydänlihaksen hapentarpeen tyydyttämiseen. Rasituksessa pienentynyt verivirtaus ei kuitenkaan riitä vaan syntyy hapen puutetta. Sen oireina ilmenee rintakipua eli angina pectorista ja sydänlihaksen pumppaustoiminnan huononemisen aiheuttamaa hengenahdistusta. Jos sepelvaltimo tukkeutuu kokonaan suoneen syntyneen veritulpan johdosta, seurauksena voi olla sydänlihaksen joutuminen kuolioon eli sydäninfarktin kehittyminen, vakava rytmihäiriö tai äkillinen kuolema.

Sepelvaltimotaudissa ja muissa valtimotaudeissa valtimoiden verivirtausta eivät vähennä pelkästään pysyvät kovettumat, vaan myös valtimoiden heikentynyt kyky laajentua tarpeita vastaavasti. Valtimon laajeneminen perustuu sen sisäkalvon eli endoteelin toimintaan. Terveessä sepelvaltimossa verivirtaus voi levossa lisääntyä kolminkertaiseksi endoteelin toiminnan aiheuttaman laajentumisen avulla. Sairastuneessa valtimossa endoteelin kyky laajentaa valtimoa on heikentynyt.

Huomattavalla osalla sepelvaltimotautiin sairastuneista se on pitkään oireeton tai hyvin vähäoireinen, ja se ilmenee varsinaisesti vasta äkillisinä tapahtumina kuten sydäninfarktina.

Pitkään jatkuva sydänlihaksen hapenpuute tai sydänlihaksen jonkin osan tuhoutuminen johtaa sydänlihaksen toiminnan heikkenemiseen eli sydämen vajaatoimintaan (ks. Sydämen vajaatoiminta).

Sepelvaltimotaudin muutettavissa olevista riskitekijöistä tärkeimpänä pidetään pahanlaatuisen eli LDL-kolesterolin määrää veressä, koska tämän katsotaan olevan välttämätön edellytys taudin kehittymiselle.

Pieni HDL- eli hyvänlaatuisen kolesterolin määrä on samoin riskitekijä, kun taas sen suuri määrä suojaa sepelvaltimotaudilta.

  • tupakointi,
  • kohonnut verenpaine,
  • diabetes ja verensokerin säätelyn lievemmätkin häiriöt,
  • lihavuus,
  • muualla elimistössä olevat pitkäaikaiset tulehdukset,
  • liikunnan puute,
  • huono kestävyyskunto sekä
  • voimakas ja pitkään kestävä stressi, jonka henkilö kokee huonontavan terveyttään.

Nämä riskitekijät huonontavat myös valtimoiden sisäkalvon toimintaa.

Osa riskitekijöistä lisää toisten riskitekijöiden todennäköisyyttä ja vaikutuksia. Esimerkiksi liikunnan puute lisää lihavuuden, diabeteksen ja kohonneen verenpaineen todennäköisyyttä. Lihavuus puolestaan lisää diabeteksen, kohonneen verenpaineen ja liikunnan puutteen todennäköisyyttä.

Useiden riskitekijöiden kertyminen samalle henkilölle suurentaa asteittain niiden yhteisvaikutusta.

Jos sepelvaltimotauti on jo kehittynyt oireita antavaksi sairaudeksi, sitä ei voida parantaa. Entisten elintapojen jatkaminen pahentaa sairautta entisestään.

Taudin etenemistä voidaan hidastaa olennaisesti ja vähentää sen oireita ja muita haittoja noudattamalla terveellisiä elintapoja ja käyttämällä asianmukaisia lääkkeitä. Parhaassa tapauksessa valtimoissa olevat muutokset saattavat jopa vähentyä.

Liikunta ja sepelvaltimotauti

Havainnoivissa seurantatutkimuksissa sepelvaltimotaudin vaaran on ollut kohtalaisesti liikkuvilla miehillä keskimäärin noin 20 % ja runsaasti liikkuvilla miehillä runsaat 30 %, enimmillään noin 50 % pienempi kuin hyvin vähän tai ei lainkaan liikkuvilla miehillä.

Naisilla riski pienenee jonkin verran enemmän kuin miehillä.

Iäkkäillä henkilöillä liikunta pienentää riskiä vähintään yhtä paljon kuin keski-ikäisillä henkilöillä.

Liikunnan lisääminen vielä iäkkäänäkin pienentää riskiä.

Pienempi riski liittyy useimpien tutkimusten mukaan vapaa-aikana, työmatkoilla ja työssä toteutuneeseen kestävyysliikuntaan.

Myös lihaskuntoon vaikuttavalla liikunnalla on sepelvaltimotautia ehkäiseviä vaikutuksia, joskin niitä on vähemmän ja ne ovat pienempiä kuin kestävyysliikunnan vaikutukset.

Liikunta pienentää riskiä enemmän suuren kuin pienen riskin henkilöillä.

Liikuntaa säännöllisesti harrastavilla liikapainoisilla henkilöillä sairastumisriski on jokseenkin samansuuruinen kuin liikuntaa harrastamattomilla normaalipainoisilla henkilöillä. Lihavilla henkilöillä säännöllinen liikunta pienentää lihavuudesta aiheutuvaa riskiä mutta ei kokonaan poista sitä.

Liikunta ehkäisee sepelvaltimotautia ja sen haittoja ja parantaa taudin ennustetta useilla tavoilla. Liikunta vaikuttaa myönteisesti valtimoiden kovettumisen riskitekijöihin, parantaa sepelvaltimoiden sisäkalvon toimintaa, tasapainottaa autonomisen hermoston toimintoja, vähentää matala-asteista tulehdusta ja parantaa aerobista aineenvaihduntaa ja fyysistä suorituskykyä.

Liikunta nopeuttaa palautumista sairauden akuutista vaiheesta ja hoitotoimenpiteistä, palauttaa ja parantaa fyysistä kuntoa, vähentää fyysiseen rasitukseen liittyviä oireita, vaikuttaa edullisesti pitkäaikaissairauksien riskitekijöihin ja parantaa jonkin verran elämänlaatua.

Runsas ja kova kestävyysliikunta näyttää voivan jopa pysäyttää sepelvaltimoiden ahtautumisen jatkumisen. Osalla sairaista tällainen liikunta on jopa vähentänyt ahtautumia.

Ensimmäisten viikkojen kuluessa sydänkohtauksesta aloitettu ja säännöllisenä jatkuva liikunta parantaa sepelvaltimotautia sairastavien henkilöiden ennustetta.

Sepelvaltimoiden pallolaajennuksen jälkeen liikuntakuntoutus on parantanut hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintaa, suorituskykyä ja elämänlaatua sekä vähentänyt kuolleisuutta, sydäntapahtumia ja hoitotoimenpiteiden tarvetta.

Ohitusleikkauksen jälkeen liikuntaa sisältänyt kuntoutus on parantanut potilaiden hengitys- ja verenkiertoelimistön toimintaa ja suorituskykyä ja pienentänyt kuolleisuutta.

Lisäksi tulostettavat ohjeet:

Kommentoi »