Terve.fi

Pienten lasten ihottumat

Pienten lasten ihottumat
Ihottumalla tarkoitetaan ihon tulehdusreaktiota, joka aiheuttaa muutoksia sen väriin ja rakenteeseen.
Julkaistu 19.8.2014

Ihottumalla tarkoitetaan ihon tulehdusreaktiota, joka aiheuttaa muutoksia sen väriin ja rakenteeseen. Ihottuman voi laukaista esim. allergia, paikallinen tekijä (ärsyttävät aineet tms.), tulehdus tai muu sairaus.  Lukuisat erilaiset syyt voivat siis aiheuttaa ihottumia, ja koska iholla on vain rajallisesti erilaisia tapoja reagoida ärsykkeisiin, eri tekijät voivat aiheuttaa täysin saman näköisiä ja tuntuisia ihottumia. Ihottuman syyn selvittämiseksi tarvitaankin sen ulkonäön lisäksi tietoa mm. sen sijainnista, mahdollisesta laukaisevasta tekijästä ja muista oireista sekä hoitovasteista.

Vastasyntyneiden ihomuutokset ovat yleensä harmittomia

Vastasyntyneillä ja pienillä imeväisillä tyypillisiä hyvänlaatuisia ihomuutoksia ovat mm. päänahan tali-ihottuma, äidin hormonitoiminnan vaikutuksesta ilmenevät herkkyysnäpyt, helmenvaaleat luufinnit eli miliat ja hautumisen ja ulosteen sekä virtsan aiheuttama vaippa-ihottuma. Imeväisiästä lähtien yleisin lasten ihottumista on atooppinen ihottuma, jonka ilmenemismuodot vaihtelevat mm. iän mukaan. Imeväisillä atooppinen ihottuma sijaitsee yleensä poskissa ja raajoissa, leikki-iästä lähtien se alkaa painottua taivealueille. Joskus imeväisiän atooppisen ihottuman takana on ruoka-allergia, mutta yleensä sille ei ole mitään erityistä syytä. Atopia ei siis ole sairaus vaan ominaisuus.

Myös moniin tulehdustauteihin liittyy ihomuutoksia. Suurin osa näistä sairauksista on vaarattomia, mutta joskus harvoin kuumeeseen liittyvä ihottuma voi olla merkki vakavasta sairaudesta. Erityisesti, jos kuumeisella ja/tai sairaalla lapsella on mustelmamaisia ihomuutoksia, jotka eivät häviä tai vaalene painettaessa, lapsi pitää viedä välittömästi lääkäriin. Jos tulehdustaudin pääasiallisena oireena on laaja-alainen ihottuma, sitä kutsutaan rokoksi. Virusten aiheuttamista rokoista tavallisimpia ovat nopeasti puhkeavia rakkuloita aiheuttava vesirokko, yleensä kasvoilta vartalolle leviävä ihosta koholla oleva parvorokko ja klassisesti muutaman päivän kuumeilun jälkeen ilmaantuva hento vauvarokko.  Tulirokko on bakteerin aiheuttama tauti, johon liittyy kuumeen lisäksi hailakkaa ihottumaa. Bakteerit voivat aiheuttaa myös ihon pinnallisia tulehduksia kuten märkärupea. Kutiseva nokkosrokko taas on monista erilaisista syistä johtuva oire tai löydös, ei tauti.

Ihottumat rauhoittuvat useimmiten kotikonstein

Vastasyntyneiden ihomuutokset eivät yleensä vaadi hoitoa. Päänahan taliköhnää voi tarvittaessa pehmentää perusvoiteilla. Herkkyysnäpyt ja miliat häviävät itsestään. Vaippaihottuman hoidossa tärkeintä on puhtaus ja hautumisen estäminen. Atooppista ihottumaa hoidetaan perusvoiteilla, jotka estävät kutinaa aiheuttavaa ja ihotulehduksille altistavaa ihon kuivumista ja siten vähentävät raapimisesta ja kyhnyttämisestä seuraavia karstoja ja kovettumia.

Perusvoiteiden lisäksi atooppisen ihottuman hoidossa käytetään tarvittaessa muutamasta päivästä pariin viikkoon kestäviä kortisonivoidekuureja, jotka rauhoittavat ihon tulehdusta. Virusten aiheuttamat ihomuutokset asettuvat taudin laantuessa, eikä hoidoilla ole niihin yleensä vaikutusta. Vesirokkoon liittyvää kutinaa voi helpottaa esim. viilentävillä paikallisvalmisteilla. Bakteerien aiheuttama tulirokko vaatii antibioottikuurin, märkärupea ja muita pinnallisia ihotulehduksia hoidetaan pesuilla ja paikallisilla bakteereja tappavilla valmisteilla sekä tarvittaessa antibioottikuureilla. Nokkosrokon oireita voidaan lievittää antihistamiinilla.

Faktaa lasten ihottumista

  • Ihottuma on jonkin tekijän laukaisema ihon tulehdusreaktio.
  • Eri syistä johtuvat ihottumat voivat olla täysin samannäköisiä.
  • Vastasyntyneiden ihomuutokset ovat yleensä harmittomia eivätkä vaadi hoitoa.
  • Atooppinen ihottuma on pikkulapsilla tavallinen ja johtuu imeväisiän jälkeen harvoin allergiasta.
  • Atooppisen ihottuman tärkein hoito on riittävä perusvoiteiden käyttö.
  • Vesirokko, parvorokko ja vauvarokko ovat tavallisia virusten aiheuttamia tulehdustauteja.
  • Tulirokko on streptokokkibakteerin aiheuttama, ja se on tärkeä hoitaa antibioottikuurilla.

Kommentoi »