Silmälasit
Miten valitset parhaat silmälasit juuri sinulle? Me autamme!

Silmälasit parantavat näköä mutta voivat myös näyttää hyvältä. Silmälasit voivat olla pyöreät, soikeat, kulmikkaat, hennot tai vahvat. Silmälasit valitaan ihmisen kasvojen ja persoonan mukaan. Silmälasit korjaavat silmien erilaisia virheitä esimerkiksi auttavat likitaittoista ihmistä näkemään kauas. Silmälasit kaukotaitteiselle taas helpottavat lähelle näkemistä. Silmälasit voivat olla osa muotia ja tyylikäs asuste, ja silmälaseja voikin hankkia useammat erilaiset.

Piilolinssit tarkoittavat linssejä, jotka laitetaan silmän pintaan silmälasien sijaan. Piilolinssit ovat nykyisin miltei aina pehmeitä, mutta aikaisemmin kovat piilolasit yleisesti käytössä. Piilolinssit voivat olla kertakäyttöisiä tai kuukausilinssejä. Kuukauden käytettävät piilolinssit pitää pestä huolellisesti ja niitä tulee säilyttää steriilissä nesteessä. Piilolinssit on silti vaikea pitää puhtaana, joten ne voivat altistaa tulehduksille. Piilolinssit ovat vieras kappale silmän pinnassa myös silloin, kun ihminen käyttää kertakäyttölinssejä. Turvallisempi vaihtoehto ovat silmälasit.

Lukulasit ovat lasit, joilla ihminen näkee paremmin lähelle. Lukulasit tarvitsee käytännössä jokainen vanhemmiten, kun lähinäkö huononee. Lukulasit ovat lasit, joita käytetään, kun on nähtävä tarkasti lähelle. Lukulasit voivat olla halpoja marketeissa, jolloin niissä on valmiiksi määritellyt vahvuudet, mutta lukulasit kannattaa hankkia optikon kautta, jotta ne sopivat juuri omalle näölle.

Silmälääkäri on erikoistunut silmien hyvinvointiin ja näköön. Silmälääkäri tutkii silmät ja katsoo, ettei silmissä ole sairauksia tai niiden viitteitä. Silmälääkäri on erityisesti silmien terveyden asiantuntija. Silmälääkäri on hyvä tavata säännöllisesti, jotta silmien terveys pysyy hyvänä. Silmälääkäri osaa auttaa, jos silmät alkavat oireilla yllättäen tai niissä on havaittavia muutoksia.

Aurinkolasit suojaavat silmiä auringon uv-säteilyltä. Aurinkolasit eivät aina sisällä uv-suojaa, joten ne kannattaa hankkia kaupasta, jonka laseissa uv-suoja on tarjolla. Aurinkolasit eivät muuten suojaa auringolta tarpeeksi hyvin. Aurinkolasit on hyvä ottaa käyttöön myös talvella, jos keli on erityisen kirkas. Aurinkolasit suojaavat silmiä erilaisilta vaurioilta, joita uv-säteily voi aiheuttaa. Jos ihmisellä on silmälasit, hän voi valita aurinkolasit vahvuuksilla.

Näöntarkastus on optikon suorittama tarkastus, jossa selvitetään, miten silmät näkevät. Näöntarkastus on syytä tehdä säännöllisesti, jos ihmisellä on silmälasit. Näöntarkastus on paikallaan, jos vanhoilla laseilla tai piilolinsseillä ei enää näe selvästi. Näöntarkastus tulee eteen viimeistään nelikymppisenä, kun ihmiselle kehittyy ikänäkö eli hänen on vaikea lukea läheltä tekstiä. Näöntarkastus määrittää, miten vahvat lasit ihminen tarvitsee.

Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi