Mutta mistä tietää, milloin on hyvä käydä optikolla, ja milloin taas tulisi varata aika silmälääkärille?
1. Kuinka usein näkö tulisi tarkistaa?
Näkö olisi hyvä tarkastaa, jos tuntuu, että et näe kunnolla tai silmät esimerkiksi tuntuvat usein rasittuneilta. Vaikka ongelmia ei tuntuisi olevan, näkö on syytä tarkistuttaa vähintään kahden vuoden välein.
2. Miksi pitäisi käydä optikolla, jos näkö tuntuu olevan ok?
Silmän taitto-ominaisuudet muuttuvat koko eliniän ajan ja näön hidasta heikentymistä ei aina itse huomaa. Ihminen on hyvä sopeutumaan huomaamattaan ja esimerkiksi silmien siristelyllä tai lehden siirtämisellä yhä pidemmälle lukuetäisyydelle voi huijata itseään pitkäänkin. Silmälihas myös tottuu ja turtuu rasitustilaan.
3. Mitä tutkimuksessa voi löytyä?
Esimerkiksi ensimmäiset lukulasit tarvitaan usein 40–45 vuoden iässä ja lasien tarve saattaa tulla monelle yllätyksenä näöntarkastuksen yhteydessä. Vahvuuksiltaan ja muilta ominaisuuksiltaan omiin silmiin sopivat lasit tukevat silmien hyvinvointia ja voivat hidastaa näön heikentymistä.
On myös silmäsairauksia, jotka voivat olla pitkään oireettomia. Esimerkiksi optikon suorittamassa silmänpainetutkimuksessa on mahdollista havaita merkkejä varhaisessa vaiheessa olevista silmäsairauksista.
4. Mitä optikko tarkastaa?
Optikko on näönhuollon asiantuntija. Hän tarkastaa näkökyvyn ja mittaa silmänpaineen, ja Specsaversin Kokonaisvaltaiseen näöntutkimukseen sisältyy aina myös digitaalinen silmänpohjakuvaus, jossa kuvataan verkkokalvot ja silmänpohjat. Näiden tutkimusten avulla optikko voi arvioida silmien terveydentilan ja havaita varhaisia merkkejä mahdollisista vakavista sairauksista, kuten glaukoomasta ja jopa diabeteksesta. Tällaisissa tapauksissa optikko ohjaa asiakkaan silmälääkärille.
Optikon suorittama kokonaisvaltainen näöntutkimus sisältää esitutkimuksen, näkötilanteen kartoituksen, taittovirheen määrityksen, digitaalisen silmänpohjakuvauksen, silmänpaineen mittauksen, silmien terveydentilan arvioinnin, kirjallisen silmälasireseptin sekä silmälasien digitaalisen mitoituksen, jolla varmistetaan, että silmälasit sopivat täydellisesti.
Optikko auttaa asiakasta valitsemaan sopivat silmälasit tai piilolinssit sen mukaan, tarvitaanko niitä esimerkiksi näyttöpäätetyössä tai rajuissa urheilulajeissa.
5. Milloin tulee käydä silmälääkärin tarkastuksessa?
Silmälääkäri tarkastaa silmien terveyden. Jos on aika käydä näöntutkimuksessa ja sinulla on todettu silmäsairaus tai epäilet sellaista, tai jos silmäsi on leikattu, on syytä käydä silmälääkärissä. Myös silloin kun näkökyvyssä tapahtuu merkittävä muutos, lääkärin on hyvä tarkistaa tilanne.
Silmälääkärillä on koulutus silmä- ja yleissairauksien diagnosoimiseen ja hoitoon. On syytä varata viiveettä aika lääkärintarkastukseen, jos näkökyky on heikentynyt nopeasti, näet mustia pisteitä, valonvälähdyksiä, tai kaiken kahtena, silmiä punoittaa ja särkee, mutta ei rähmi, tai jos silmille on sattunut tapaturma.
Onko viime näöntutkimuksesta jo aikaa? Varaa aika tästä