Suhteeseen ei kannata jäädä roikkumaan

Suhteeseen ei kannata jäädä roikkumaan
Yksi roikkuu toimimattomassa liitossa vuosia ja toinen pakenee parisuhteesta ensimmäisen karikon kohdalla. Mistä tietää, milloin kannattaa erota? Mitä ei missään tapauksessa ole järkeä sietää?
Julkaistu 7.3.2011

Jokaisessa parisuhteessa tulee väistämättä eteen kriisejä ja karikkoja. Ne kuuluvat parisuhteeseen ja ylipäätään elämään.

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse sietää. Fyysinen väkivalta on yksi näistä asioista.

– Niin valitettavaa kuin se onkin, ensimmäistä lyöntiä seuraa usein toinen, sanoo psykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti Pirjo Juutilainen.

Usein lyöjä pahoittelee tapahtunutta myöhemmin ja lupaa muuttuvansa, mutta konkreettiset teot jäävät sanojen tasolle.

Terapeutti muistuttaa, että yleistää ei kuitenkaan kannata, sillä jokainen tapaus on yksilöllinen.

– Jos lyövä osapuoli on valmis ottamaan vastuun teoistaan ja hankkimaan ammattiapua, liitto saattaa olla pelastettavissa. Mitään takuita väkivallan loppumisesta ei silti koskaan ole, Juutilainen toteaa.

Sanatkin voivat satuttaa

Joissain tapauksissa ilkeä sana voi aiheuttaa pahemmat arvet kuin nyrkki. Siksi henkinen väkivalta ei ole yhtään sen hyväksyttävämpää kuin fyysinen. Toisen alistaminen, mitätöiminen ja haukkuminen eivät kuulu osaksi tasapainoista parisuhdetta.

– Joskus kumppanin henkinen mollaaminen jatkuu vuosia ja muuttuu alati pahemmaksi. Uhrin oma hyvinvointi unohtuu siinä sivussa täysin, kertoo pari- ja seksuaaliterapeutti Pirjo Juutilainen.

Pettämisestä voi selvitä

Yhä useampi pettää kumppaniaan, sillä asenteet syrjähyppyjä kohtaan ovat muuttuneet. Juutilainen toteaa pettämisestä tulleen arkipäiväisempää, ja sen vaikutusta vähäteltävän.

Uskottomuus aiheuttaa suhteeseen syvät arvet, joista voi kuitenkin eheytyä.

– Pettäminen ei koskaan ole vähäpätöinen juttu. Puhumisen merkitystä asian selvittelemisessä ei voi liikaa korostaa. Jos suhdetta päätetään jatkaa, tulee petetyn osapuolen saada puhua tapahtuneesta niin kauan kuin on tarpeen, Juutilainen neuvoo.

Älä heti luovuta!

Aina vaikeasta tilanteesta ei selviä omin avuin, eikä tarvitsekaan. Apua täytyy vain uskaltaa hakea.

– Suomessa vallitsee liian korkea kynnys ammattiapuun hakeutumisen suhteen. Usein vaaditaan vuosien paha olo, ennen kuin pariskunta myöntää taakan käyneen liian suureksi, Pirjo Juutilainen kertoo.

Ero ei aina ole ratkaisu kaikkeen. Jokainen ansaitsee uuden mahdollisuuden ja tilaisuuden puhdistaa pöytä.

– Ennen lopullista eropäätöstä kannattaa kokeilla kunnon harkinta-aikaa ja tuumaustaukoa. Nykyisin ainoa ratkaisu ongelmatilanteisiin tuntuu olevan ero, Juutilainen pohtii.

Roikkuminenkaan ei kannata

Jos edellä mainitut keinot ja tuumaustauot eivät auta, on turha jäädä roikkumaan kuolleeseen suhteeseen. Silloin on molempien osapuolten kannalta järkevää jatkaa matkaa eri suuntiin.

– Toiset pariskunnat haluavat yrittää uudelleen kerta toisensa jälkeen, mutta ongelmat seuraavatkin perässä. Välillä on yksinkertaisesti järkevää elää yksin, pari- ja seksuaaliterapeutti toteaa.

Jokaisen on opittava ensin tekemään itsensä onnelliseksi ennen kuin voi vaatia sitä toiselta.

Asiantuntijana psykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti Pirjo Juutilainen.

Lue myös:

Kommentoi »