Eroaminen voi olla parhaaksi

Eroaminen voi olla parhaaksi
Ero-osaaminen on tärkeä taito aikuisen elämässä nykyaikana. Eroaminen sattuu, mutta sillä on tarkoituksensa.
Julkaistu 25.3.2014

Eroamisen ei kuulukaan olla helppoa. Sitä pitäisi pystyä punnitsemaan ja harkitsemaa tarkkaan; ennen kuin tekee siihen liittyviä päätöksiä. Eroaminen ei koskaan kosketa vain suhteen kahta osapuolta, vaan se koskettaa lapsia, sukua, lähipiiriä ja sosiaalista verkostoa.

Koska eroaminen koskettaa niin montaa elämän osa-aluetta, se väistämättä aiheuttaa ihmiselle kriisin. Elämä on eron aikana ja sen jälkeen hetkellisesti epätasapainossa. 

Eroamisen ei välttämättä tarvitse olla hirveintä mitä ihmiselle tapahtuu. Se voi myös olla parasta.

Mistä sitten tietää milloin on aika erota?

Jos tuntuu, että suhde vie enemmän energiaa kuin tuo, on aika punnita ja arvioida suhdetta realistisesti.

Suhdetta on vaikea hoitaa, jos molemmat osapuolet eivät sitoudu siihen. Parit asettavat suhteelleen usein erilaisia ehtoja, kuten ”jos tuo toinen nyt vain alkaisi puhua tunteistaan tai auttaa kotitöissä."

Tai "jos hän vain alkaisi kyläillä kanssani ystäviemme luona tai jos hän vain ymmärtäisi rakastella kanssani enemmän."

Parisuhteen eteen voi työskennellä silloin kun molemmat ovat siihen halukkaita. Se, että toinen esittää vaatimuksia ja kertoo, mitä toisen pitäisi tehdä, ei kanna pitkälle.

Tuliko ero puu takaa?

Joskus ihmiset sanovat, että puolison eropäätös tuli itselle täysin yllättäen, puun takaa. Kuitenkin niissäkin tapauksissa on yleensä jokin hyvä syy taustalla, joka on näyttäytynyt suhteen aikana ja siitä on saatettu yrittää puhua, mutta toinen ei ole halunnut kuulla asiaa.

Jos tuntee, että puoliso on lähtenyt täysin selittämättä, on hyvä miettiä tarkkaan ja olla itselle rehellinen: onko todellakin niin, että mitään merkkejä ei koskaan ollut ilmassa?

Ero on luonnollinen muutostilanne

Ero voi olla yksi luonnollinen elämän muutostilanne, jonka voi hoitaa siististi. Silloin kannattaa ympäröidä itsensä parhailla näkemyksillä, käytännöillä ja ammattilaisilla, jotta varmistaa elämänsä mahdollisimman sujuvan jatkumisen itselle ja mahdollisille lapsille tämänkin muutoksen jälkeen.

Onko aika erota? -kysymykset

Jos huomaat pohtivasi eroa, kysy itseltäsi seuraavat kysymykset:

  • Millä osa-alueella suhteemme toimii?
  • Kommunikaatio, fyysinen läheisyys / seksuaalisuus, yhteinen arki, mielenkiinnon kohteen, elämän suuremmat päämäärät, talous, sosiaalinen elämä, vanhemmuus, turvallisuuden tunne, elämän vaihtelevuus.
  • Millä osa-alueella suhteemme ei toimi?
  • Tunnenko, että parisuhteeni vahvistaa elinvoimaani vai heikentää sitä?
  • Olenko vatvonut päässäni eroamista vuosi kaupalla?

Lue myös: Erota vai ei?

Jos huomaat vastaustesi puoltavan sitä, että eroamista täytyisi suunnitella konkreettisesti, hakeudu keskusteluun ammattilaisen kanssa. Ammattilainen parisuhdeneuvoja tai terapeutti auttaa sinua punnitsemaan eri vaihtoehtoja realistisesti ja konkreettisesti. 

Joskus keskustelu ammattilaisen kanssa auttaa asettamaan asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Toisilla se saa tajuamaan, että suhde jossa elää, on hyvä ja eroaminen olisi huono ratkaisu. Toisilla se avaa silmät näkemään, että suhde on haitallinen ja siitä olisi hyvä pyrkiä ulos. Molemmissa tapauksissa neutraalin ulkopuolisen kanssa keskusteleminen auttaa sitoutumaan omiin valintoihin aktiivisemmin ja tekemään omista valinnoista oikeita itselleen.

Kirjoittaja on psykologi, kirjailija ja yrittäjä.

Kommentoi »