Parisuhteen onnellisuuteen vaikuttaa paljon se, miten seksi toimii ja kuinka paljon läheisyyttä suhteessa on. Näin kertoo Väestöliiton Perhebarometri Lemmen paula, joka ilmestyi marraskuussa.
Onnellisimpia ovat he, jotka kokevat olevansa seksissä samalla aaltopituudella kumppaninsa kanssa ja haluttuja tämän silmissä. Onnelliset parit myös puhuvat seksistä ja harrastavat sitä muita enemmän.
Kuinka sitten valita seksuaalisesti yhteensopiva kumppani?
HALUATTEKO YHTÄ PALJON?
Tutkija Osmo Kontulan mielestä seksuaalinen yhteensopivuus tarkoittaa ainakin sitä, että molemmilla on yhtä vahva kiinnostus seksiin suhteen ensimetreillä.
Kontulan mielestä ratkaisevinta on se, mitä tapahtuu tämän jälkeen. Vaikka seksiä ei tarvitse haluta yhtä paljon kuin suhteen alussa, molempien kiinnostus seksiin pysyy melko samalla tasolla vuodesta toiseen eikä lopahda.
– Ytimessä on se, etteivät kumppanien halut poikkea suuresti toisistaan, Kontula muotoilee Lemmen paula –teoksessa.
HALUTTU ON ONNELLINEN
Yhtäläisten halujen lisäksi seksuaalista yhteensopivuutta tukee se, että molemmat pystyvät puhumaan seksistä ja kertomaan, mistä pitävät, mistä eivät ja mitä toivovat kumppanilta.
Seksiä tärkeämpää on kosketus ja läheisyys. Kun kumppani haluaa halia, pussailla ja rakastella, moni kokee olevansa haluttu, ja se vaikuttaa paljon onnellisuuteen. Silloin tekee myös mieli pitää itsestään huolta esimerkiksi liikkumalla.
ENTÄ KUN HALUT VAIHTELEVAT?
Seksuaalisesti yhteensopiva kumppani haluaa siis seksiä yhtä paljon ja melko samalla tavoin kuin minä ja puhuu seksistä avoimesti.
Mistä tiedän, että haluamme kumppanini kanssa seksiä yhtä paljon kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Entä kun haluni vaihtelevat, eikä imetysaikana tee yhtään mieli?
Lue myös: Näin syntyy hyvä arki parisuhteessa
Kontula myöntääkin Lemmen paula –kirjassa, ettei moni osaa ehkä tietoisesti ajatella alussa seksuaalista yhteensopivuutta tai tulkitsee itseään ja tuoretta kumppania väärin. Siksi pitkässä suhteessa olennaisinta on yhteinen motivaatio kosketteluun, flirttiin ja seksiin.
Seksuaalisesti yhteensopivat kumppanit siis pyrkivät hyvään seksiin ja ryhtyvät seksiin välillä silloinkin, kun toinen haluaa sillä hetkellä enemmän.
On tärkeää, että suhteessa vallitsee molemminpuolinen kunnioitus ja luottamus. Silloin haluttomuudestakin voi puhua avoimesti ja syyllistämättä, ja molemmat saavat suhteelta itselleen tärkeitä asioita.
Kun kumppaniaan arvostaa ja rakastaa, tekee mieli pitää häntä hyvänä. Oli se sitten seksiä, niskahierontaa tai hellää läheisyyttä.
Lähteenä Osmo Kontulan esitys Perhebarometrin julkistustilaisuudessa marraskuussa 2016 sekä Perhebarometri 2016 – Lemmen paula: Seksuaalinen hyvinvointi parisuhdeonnen avaimena.
Lue myös: