9 asiaa, joita onnelliset pariskunnat tekevät säännöllisesti

9 asiaa, joita onnelliset pariskunnat tekevät säännöllisesti
Pitkän ja onnellisen parisuhteen eteen on paiskittava töitä. Ota käyttöösi asiantuntijan vinkit, jotka voivat nostaa sinunkin suhteesi uuteen kukoistukseen.
Julkaistu 4.3.2016

Miksi joidenkin parisuhteiden liekki sammuu ennen aikojaan, kun toiset tuntuvat porskuttavan liitoissaan autuaina vuodesta tai jopa vuosikymmenestä toiseen?

Väestöliiton vanhemmuuskeskuksen psykologi ja psykoterapeutti (ET) Suvi Larun mukaan onnellisia parisuhteita yhdistää ennen kaikkea jakaminen.

– Parisuhteessa täytyy olla sekä fyysistä että henkistä jakamista, eli sekä seksiä ja kosketusta että avointa keskustelua. Nämä asiat eivät todellakaan ole itsestäänselvyyksiä, sillä etenkin pienten lasten vanhemmat hätkähtävät usein pohtiessaan, koska ovat viimeksi todella kohdanneet kumppaninsa.

Toteuttakaa vähintään kerran kuussa 

1. Yhteistä aikaa muualla kuin kotona

Rikkokaa rutiineja, ja varatkaa ainakin kuukausittain rauhallista, kahdenkeskistä aikaa, jonka vietätte jossain muualla kuin kotona.

– Käykää vaikka syömässä tai leffassa, tai mikä ikinä onkaan teille tärkeää. Hankkikaa tarvittaessa lapsenvahti.

Lapsiperheissä parisuhde ja vanhemmuus tuppaavat herkästi sekoittumaan.

– Perheen yhteinen aika ei kuitenkaan ole sama asia kuin parisuhteen oma aika.

Toistakaa viikoittain 

2. Lyhyempi kahdenkeskinen hetki

Myös viikoittain olisi tärkeää järjestää aikaa edes pienelle yhteiselle kohtaamiselle.

– Käykää vaikka lenkillä tai lounaalla. Hetken kesto ei ole olennaista, vaan se, että kohtaatte toisenne aidosti.

Muista nämä joka päivä 

3. Pienet huomionosoitukset 

Osoita rakkaallesi päivittäin välittäväsi hänestä. Pienetkin teot ja eleet kertovat kumppanillesi, että hän on mielessäsi.

– Kiinnittäkää huomiota erityisesti päivittäisiin lähtö- ja tulotilanteisiin. Huomioi kumppanisi myös herätessä ja nukkumaan mennessä. Olkaa kiinnostuneita toistenne kuulumisista, koskettakaa ja katsokaa silmiin.

Myös lemmekkäät puhelut tai tekstiviestit voivat saada suhteenne värähtelemään uudella taajuudella.

– ”Illalla olisi vällykäärmeelle käyttöä” tai muu vihjaileva huumori pitää yllä fyysistä meininkiä. 

4. Koskettaminen

– Kosketus on tärkeä juttu, joka viestittää, että olen tässä lähelläsi.

Lapsiperheissä hellyyttä ja halauksia riittää usein vaikka muille jakaa, mutta muistakaa vaalia myös aikuisten välistä läheisyyttä.

– Ei vie kuin sekunnin kaapata kumppani intohimoiseen suudelmaan vaikka kesken vaipanvaihtopuuhien.

Pidä mielessä jatkuvasti  

5. Halu tutustua toiseen uudelleen

Koska muutumme ihmisinä jatkuvasti, on Larun mukaan tärkeää jaksaa tutustua kumppaniinsa aina uudelleen.

–  Tämä vaatii voimakasta tahtoa ja uskallusta. Et voi tietää varmasti, kuinka paljon kumppanisi on aikojen saatossa muuttunut, ja kuinka hyvin oikeastaan tunnet hänet.

Kohtaa kumppanisi avoimesti, ja kysy rohkeasti, mitä tämä toivoo niin elämältään kuin parisuhteeltanne. Avaa myös omia tuntemuksiasi.

6. Oman ajan vaaliminen

– Aina ei ymmärretä, että parisuhteen onnellisuudessa on kyse myös kummankin yksilön hyvinvoinnista.

Ota aikaa itsellesi ja asioille, jotka koet tärkeiksi.

– Pohdi ajan kanssa omaa elämääsi ja hyvinvointiasi. Miten voisit kehittää itseäsi ja hyvinvointiasi? Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi?

7. Rohkeus heittäytyä tuntemattomaan

Etenkin pitkässä parisuhteessa on Larun mielestä tärkeää heittäytyä välillä rohkeasti pois omalta mukavuusalueeltaan.

– Ole valmis kokeilemaan uutta. Tämä pätee varsinkin petipuuhissa, sillä pitkässä parisuhteessa intohimoa on vaikea pitää yllä vain vanhoihin tottumuksiin turvautumalla.

8. Ajan järjestäminen

– Anna toiselle aikaa – se ei ole mitään lässynlässyn-puhetta, vaan totista totta. Fyysinen kohtaaminen on tärkeää, mutta jos asutte kaukana toisistanne, kohdatkaa säännöllisesti vaikkapa Skypen välityksellä.

Laru muistuttaa, että myös lapsettomien pariskuntien olisi tärkeää varata aikaa parisuhteelle.

­– Monesti he ajattelevat, että meillähän on tätä yhteistä aikaa vaikka muille jakaa. Tämä voi kuitenkin osoittautua sudenkuopaksi, sillä aidolle kohtaamiselle ei välttämättä jää aikaa, ellei sitä järjestetä.

9. Kunnioittava vuorovaikutus

Kohtaa kumppanisi aina kunnioittavasti.

– Toisen mitätöinti ja halveksunta eivät kuulu hyvään parisuhteeseen. Aikuisuuden ja kunnioituksen tulisi aina näkyä kaikessa välisessänne vuorovaikutuksessa. Tämä on tärkein mahdollinen oppi myös jälkipolvillenne.

Katso myös:

Kommentoi »