Kuinka saada seksistä intohimoisempaa?

Kuinka saada seksistä intohimoisempaa?
Miten sitä kiihkoa saisi lisää? Miksi oma lomaseksi ei täytäkään elokuvaseksin kriteereitä?
Julkaistu 18.7.2016

Haluaisi haluta enemmän, miettii moni. Ajatus on lähtökohtaisesti pielessä. Sen sijaan, että lyö päätään seinään miettimällä, miten kiihkoa saisi lisää, kannattaisi miettiä, mikä seksiä jarruttaa.

Psykoterapeutti ja kliininen seksologi Leena Hattunen puhuu yhdestä kaasusta ja kahdesta jarrusta. Kaasua on kaikki se, joka virittää ja kiihottaa seksiin. Kaasu voi olla esimerkiksi kosketusta, puheita ja katseita. Jarruja ovat puolestaan ajankohtaiset asiat ja toisaalta uskomukset itsestä ja seksistä.

– Ajankohtaiset asiat ovat sitä, että kotityöt ovat kesken ja väsyttää. Toinen jarru ovat uskomukset omasta kehosta ja omasta itsestä ja esimerkiksi ajatus, ettei salli itselleen nautintoa tai ajatus, ettei naisen sovi olla himokas, Hattunen kertoo.

Mikä seksiä jarruttaa?

Hattusen mielestä kannattaa siis miettiä, mikä seksiä estää, ei sitä, miten sitä haluaisi enemmän. Erityisesti kannattaa miettiä toisen, syvemmän, jarrun muodostavia uskomuksia.

– Salliiko itselleen nautintoa vai kontrolloiko kiihottuneisuutta? Pelottaako, että pissa karkaa tai tulee epämääräisiä ääniä emättimestä, Leena Hattunen havainnollistaa.

Syvemmässä jarrussa saattaa olla juuri näitä sabotoivia ajatuksia itsestä ja omasta kehosta. Jos tarkkailee itseään koko ajan varsinkin arvostelevasti, seksissä tuskin pystyy heittäytymään ja antautumaan.

Uutta, uhkaavaa ja kiellettyä, kiitos

Sama sanoma on toimittaja Salla Nazarenkon kirjassa Ihana kiihko. Nazarenkon mukaan uusi, uhkaava ja kielletty on eroottisen jännityksen ja kiihottumisen ydintä.

Kirjassa erilaiset naiset kertovat, kuinka he ovat ottaneet oman seksuaalisuuden haltuunsa. Yhdenkään naisen tarinassa täydelliseen ulkonäköön keskittyminen tai itsensä tarkkailu ei ole sytyttänyt suurta kiihkoa. Nazarenkon ainoa seksiin liittyvä elämänohje on, että siitä kannattaa puhua.

– En ole kuullut yhdestäkään avioliitosta tai parisuhteesta, joka kariutui siihen, että seksistä puhuttiin liikaa ja liian avoimesti. Päinvastaisia tapauksia riittää.

Lähde: Salla Nazarenko: Ihana kiihko – Miksi seksi on niin tärkeää (Into, 2016).

Lue myös:

Kommentoi »