Terve.fi

Resilienssiä voi opettaa lapsillekin


Resilienssi eli kyky kohdata muutoksia ja palautua niistä on meillä jokaisella erilainen. Voiko omaa resilienssiä kehittää?
Kuvat iStock

Suomalaiset ovat alakuloisuuteen ja masennukseen taipuvaista kansaa. Vuoden aikana vakavasta masennustilasta kärsii aikuisväestöstä ainakin viisi prosenttia. Myös lasten ja nuorten aikuisten mielenterveydestä ollaan huolissaan.

Voiko tämä johtua heikentyneestä muutoksen sietokyvystä eli resilienssistä? Ovatko nykyajan nuorilla asiat niin hyvin, etteivät he kestä elämään kuuluvia vastoinkäymisiä?

Psykologi ja psykoterapeutti Soili Poijula ei yhdistä masennusta suoraan resilienssiin.

– Menneet sukupolvet ovat selvinneet monesta. Tämä voi joko kehittää tai heikentää tulevien sukupolvien resilienssiä. On tutkittu, että keskitysleireillä olleiden ihmisten lasten geeneissä on vanhempien traumoista johtuvia muutoksia. Ei kuitenkaan tiedetä varmuudella, ovatko muutokset heikentäviä vai vahvistavia, Poijula sanoo.

Masennuksen iso tekijä on Poijulan mukaan stressi, joka voi johtua kasaantuvista elämänmuutoksista.

Lisätietoa stressistä: Tunnista stressin oireet

Vaikeistakin oloista selviää

Resilienssi on käsitteenä rantautunut Suomeen vasta muutama vuosi sitten. Maailmalla aihetta on tutkittu vuosikymmeniä. Poijula selventää vasta ilmestyneessä kirjassaan resilienssin käsitettä ja merkitystä.

Ominaisuus todettiin, kun tutkittiin vaikeissa olosuhteissa kasvaneiden lasten rankkojen kokemusten vaikutusta heidän kehitykseensä.

Osa heistä jopa kukoisti myöhemmin elämässä, jotkut jopa paremmin kuin hyvissä oloissa kasvaneet lapset. He pystyivät porskuttamaan elämässään eteenpäin vaikeista lähtökohdista huolimatta. He olivat resilienttejä. Tutkimukset alkoivat yksilöiden ominaisuuksien tarkkailusta, nyt resilienssiä etsitään jo geeneistä. Nykyään resilienssi nähdään elinikäisenä kehityskulkuna, josta yksilön ominaisuudet ja kehitys ovat vain osa.

Resilienssi rakentuu myös ihmisen ympäristöstä, lähipiiristä ja yhteiskunnasta. Se voi myös periytyä, mutta suurin osa sopeutumiskyvystä on opittua ja kokemusten kautta saatua.

Stressin sietokyky tukee

Resilienssiä ei ole syytä sekoittaa stressin sietokykyyn, vaikka ne tukevatkin toisiaan.

– Stressin sietokyky alkaa kehittyä jo sikiönä. Jos äiti kokee raskauden aikana voimakasta stressiä, se heikentää vauvan kehittyvää stressinsäätelyjärjestelmää. Syntymän jälkeinen aika on kuitenkin ratkaisevaa. Vanhempi voi johdonmukaisella kasvatuksella korjata tilanteen, jos raskaus on ollut stressintäyteinen, Soili Poijula sanoo.

Stressin sietokyky on elimistön ja mielen automaattista palautumista tasapainotilaan, kun taas resilienssi on tavanomaista parempaa palautumista ja sietokykyä muutos- ja menetystilanteissa.

Kuten resilienssiä, myös stressin sietokykyä, auttaa merkittävästi asenne.

Ole optimistinen malli

Asennoituminen vaikuttaa siihen, miten ihminen kokee muutokset. Optimismi auttaa eteenpäin elämässä, kun taas pessimismi altistaa masennukselle. Ihminen suuntautuu toiseen näistä kahdeksan vuoden ikään mennessä. Siksi vanhempien näyttämä malli on merkittävä.

– Vanhemman on oltava auktoriteetti, joka huolehtii, ohjaa ja vaatii. Lapsilta pitää vaatia ponnisteluja. Vanhempi on malli suhtautumisesta elämään ja selviytymiseen, Poijula tähdentää.

Positiivisuus vahvistaa mieltä.

– Jos haluaa kehittää lapsen resilienssiä, tärkeintä on kiinnittää huomiota omaan käytökseensä, kun joutuu pinteeseen. Silloin lapsi tarkkailee, miten läheinen tilanteesta suoriutuu.

Lapsi oppii läheisiltään myös itseluottamusta ja ihmissuhdetaitoja, jotka tukevat resilienssiä. Niin sanotut ystävyystaidot opitaan 12 vuoden ikään mennessä. Sosiaalisesti taitava ihminen kerää lähelleen ihmisiä, jotka tukevat tarvittaessa. Itsevarma uskoo selviävänsä pahemmastakin.

Rituaalit kannattelevat

Myös säännöllisyys vahvistaa resilienssiä. Vanhemman kannattaa luoda lapsen kanssa erilaisia rituaaleja. Ne voivat olla rentoakin yhdessäoloa tai puuhastelua, kunhan ne toistuvat. Muutosten koetellessa elämästä saa helpommin taas kiinni, kun on vakiintuneita asioita, joiden pariin palata.

Jos lapsi kokee yksittäisiä ikäviä tapahtumia, hänestä ei kannata liioin huolestua.

Poijulan mukaan tavalliset koettelemukset toimivat rokotteen lailla – jos niihin on tottunut jo lapsena, aikuis­iällä niitä sietää paremmin. Samanlaista kehitystä tapahtuu toki myöhemminkin. Aikuisenakin resilienssi kasvaa elämänkokemuksen myötä.

Tunnista ja kehitä kykyjäsi

Elämän isot muutokset, kuten onnettomuudet, läheisen kuolema, avioero tai irtisanotuksi tuleminen koettelevat ihmisen resilienssiä.

Poijula kannustaa pohtimaan, miten itse näissä tilanteissa toimisi.

– Kun tulee vastoinkäyminen, reagoitko vihastumalla, pakenemalla vai luovuttamalla? Vai pystytkö kohtaamaan asian ja näkemään sen isommassa perspektiivissä? Resilienssissä ei ole kyse pelkästään välittömästä reagoinnista, vaan myös muutokseen sopeutumisesta ja vaikeuksista palautumisesta.

Traumaan reagointi on luonnollista, mutta resilientti ihminen palautuu siitä nopeammin.

Esimerkiksi läheisen kuolemaa on tavallista surra yhdestä kahteen vuotta. Jos elämä ei ole palannut raiteilleen sen jälkeen, voi kyseessä olla mielenterveyden häiriö. Jos vaikka työkyky ei ole palautunut, kannattaa hakea apua. Kaikesta ei kuitenkaan voi tai kuulukaan selvitä helpolla.

– Tiedetään esimerkiksi, että jos vanhempi menettää lapsensa, vain pieni osa heistä on resilienttejä. Mitä läheisempi kiintymyssuhde ja vastuun tunne toisen hoitamisesta on, sitä raskaampi suru on, Poijula sanoo.

Harjoita tunteiden säätelyä

Hyvään resilienssiin liittyy monia taitoja. Tärkein niistä on toivo, eli kyky ajatella tulevaisuudesta positiivisesti. Myös stressin ja tunteiden säätely auttavat vaikeiden aikojen läpi.

Niiden kehittäminen perustuu erilaisiin menetelmiin. Nykyään peruskoulun opetussuunnitelmaan kuuluu tunne- ja vuorovaikutuskasvatusta, jossa opetetaan muun muassa kehon ja mielen yhteyttä.

Tunteiden ylikierrokset opitaan tunnistamaan ja niitä rauhoitetaan esimerkiksi hengitysharjoituksilla. Kun keho rauhoittuu, negatiiviset tunteet heikkenevät. Tätä voi harjoittaa toistuvasti arjessaan.

Resilienssikin voi olla valinta.

Jokainen voi kokeilla myös tietoisuustaitojen harjoittelua tai meditaatiota. Aivot tuottavat luontaisesti herkemmin kielteisiä kuin positiivisia ajatuksia.

Positiivisia ajatuksia voi kuitenkin oppia suosimaan. Kun vatvoo päässään negatiivista asiaa, sen tilalle voi yrittää keksiä siihen liittyvän positiivisen ajatuksen tai ratkaisun.

– Kun vaikeuksiin suhtautuu oppimiskokemuksena eikä maailmanloppuna, stressin määrä laskee. Positiivisuus vahvistaa mieltä ja tekee siitä joustavan. Tällöin myös negatiivisia tunteita ja ajatuksia pystyy käsittelemään paremmin, Poijula sanoo.

Joskus tapaa kovia kokeneita ihmisiä ja ihmettelee, miten he ovat iloisia ja aktiivisia kaikista vastoinkäymisistään huolimatta.

He ovat todennäköisesti omaksuneet periaatteen, joka on selviytymisen perusta: elämää ja sen tapahtumia ei voi aina itse valita, mutta oman asenteensa ja tekonsa voi.

He ovat valinneet myönteisen elämänasenteen. Resilienssikin voi olla valinta.

Vinkkejä vanhemmille

Resilienssi on tärkeää myös yhteisöille. Sitä kannattaa vaalia niin perheissä kuin työpaikoillakin. Soili Poijulan kirjassa esitetyt vinkit on tiivistetty australialaisen psykologi Andrew Fullerin neuvoista perheen resilienssin kasvattamiseen. Sovella näitä elämääsi.

Tunne johonkin kuulumisesta vahvistaa resilienssiä. Lapset ovat resilienttejä, kun heillä on ympärillään perhe, ystäväpiiri ja perheen ulkopuolisia aikuisia, jotka pitävät yhteyttä.

Löhöilkää yhdessä. Varaa viikoittain jokin aika vain kotona olemiseen. Hiljaiset ajat mahdollistavat luovuuden ja kekseliäisyyden kehittymisen.

Kehitä perherituaaleja. Ne voivat olla vaikka kävelyretki päivällisen jälkeen, sunnuntailounas tai lauantaiaamun siivous. Parhaat rituaalit ovat usein ilmaisia.

Spontaanisuus ja uteliaisuus ovat hyvän mielenterveyden kulmakiviä. Jos haluat kasvattaa lapsiasi elämään henkisesti tervettä elämää, sinun on nautittava itse.

Rakasta lastesi erilaisuutta. Hyvin toimivissa perheissä perheenjäsenten sallitaan olevan erilaisia ja heitä rakastetaan noiden erojen vuoksi. Ihanneihminen säilyttää oman ainutlaatuisuutensa ja kykenee työskentelemään toisten kanssa ilman, että hänet määrätään tekemään niin.

Perheet eivät toimi hyvin demokratioina. Parhaiten näyttää toimivan hyväntahtoinen diktatuuri, jossa vanhempi konsultoi lapsiaan, mutta hänellä on viimeinen sana. Olkaa yhdenmukaisia kasvatuksessa.

Opeta itsetunnon taitoja. Toimivassa perheessä kehutaan toisia. Ilmassa on optimismia. Itsekehumisen taitojen opettaminen kannattaa.

Osaa olla eri mieltä. Tapa, jolla mielipide-eroja opetetaan ratkaisemaan vaikka sisarusten kanssa, tarjoaa pohjan jakamiselle, neuvottelemiselle ja ongelmien ratkaisemiselle perheen ulkopuolisessa maailmassa. Samalla oppii, että aina ei voi voittaa.

Ole luotettavan ennustamaton. Pikkulapsille on tärkeä tarjota johdonmukaisuutta ja ennustettavuutta. On tärkeää toimia myös tavoilla, joita lapsi ei osaa odottaa. Tämä säilyttää lapsen kiinnostuksen vanhemmalta oppimiseen.

Muista! Kaikki yllä kuvattu on toivottavaa muttei aina mahdollista, joten älä hukkaa energiaa itsesi moittimiseen, kun kaikki ei mene suunnitellusti.

Lue lisää: Poijula Soili: Resilienssi – Muutosten kohtaamisen taito (Kirjapaja 2018).

Juttu on julkaistu Terve.fi Mieli -lehdessä 1/2019.

Julkaistu: 25.9.2019