Kauneus & Terveys

Osaatko suhtautua myötätuntoisesti sukulaisiisi?


Vanhempien ja lasten ikäpolvien välit eivät ole aina kitkattomat. Miten voisimme nähdä toisissamme hyvää?
Teksti Taina Laane
Kuvat Johanna Myllymäki

Eräässä suvussa ristiriidat alkoivat, kun aikuinen tytär jätti akateemiset opinnot ja meni myyjäksi kosmetiikkaosastolle. Vanhempien mielestä tytär heitti lahjojaan hukkaan. He ajattelivat, että tytär voisi hyötyä vanhempien elämänkokemuksesta, ja jakelivat neuvoja auliisti. Pian tyttärestä alkoi kuitenkin tulla riitaisa ja etäinen. Hän koki, ettei kukaan arvostanut sitä, miten kovasti hän työskenteli ansaitakseen elantonsa.Ristiriitojen ainekset ovat yleensä hyvää tarkoittavia – toivomme, että toisen elämä olisi hyvää, ja yritämme ohjata häntä oikeaan suuntaan. Jossain välissä kuitenkin unohtuu, että se mikä minulle on hyvää, ei välttämättä ole sitä toiselle. Toisen hyväksyminen sellaisena kuin hän on tuo onnea ihmissuhteissa. Mutta miten se tehdään?– Toisen elämää ei kannata lähteä mestaroimaan isovanhempana, appivanhempana tai aikuisena lapsena, sanoo vaativan erityistason psykoterapeutti ja kouluttaja Anneli Litovaara.– Mestaroiminen on sitä, että puutumme asioihin ilman, että meillä on siihen lupaa. Me emme välttämättä tiedä toisen hyvää. On olennaista huomata se, mikä on kenenkin omaa aluetta ja mikä taas on yhteistä.

Lue myös: Palauta ilo elämääsi

Kannusta neuvomisen sijaan

Eläkkeellä olevilla isovanhemmilla ei ole välttämättä juuri tietoa siitä, millaista arkea heidän lapsensa elävät globaalin ja teknistyneen työelämän pyörteissä saati millaisia vaatimuksia heihin kohdistuu vanhempana. Toisaalta aikuisten lasten voi olla vaikea ymmärtää vanhempien yksinäisyyttä, arkisten pienten kysymysten hankaluutta tai vanhenemista. Esimerkiksi maalla ja kaupungissa arjen kysymykset voivat olla täysin toisenlaisia. Kolmiossa asuva ekoperhe kannattaa energian hinnan nostamista ympäristösyistä. Vanhassa maalaistalossa asuvat isovanhemmat tuskailevat hinnankorotusten kanssa ja yrittävät pysyä lämpiminä tuvassaan.Ei ole kokonaista sukupolveakaan siitä, kun suuri osa suomalaisista eli maalla. Maalaisyhteiskunnassa ajateltiin, että vanhempana tulee puuttua, ohjata ja neuvoa myös aikuisia lapsia. Tämä ajatus voi elää monen mielessä edelleen. Mutta eikö puuttumattomuus ole myös välinpitämättömyyttä?– Välittämistä voi ilmaista pitämällä yhteyttä ja kysymällä, millaista apua tarvitset. Myös kannustaminen on tärkeää samoin kuin se, että huomaa, miten paljon toiset yrittävät ja tekevät hyviä asioita. Kuulumisia on hyvä vaihtaa toista ja tämän tarinoita kuunnellen ilman, että heti ryhtyy neuvomaan. Voit vain olla läsnä, jakaa kokemusta ja tunnetta ja osallistua toisen harmiin tai iloon myötäelävästi. Sitten voit kysyä: ”Haluatko, että pohditaan yhdessä?” tai ”Onko tämä asia, josta haluat vinkkiä?”

Neuvomista tärkeämpää on oikeiden kysymysten kysyminen. Litovaara kehottaa tutustumaan läheiseen yhä uudelleen, katsomaan avoimin arvostavin silmin ja kysymään, mikä hänelle on tärkeää.

Lue myös: 10 keinoa myötätuntoisempaan elämään

Älä oleta, että ymmärrät sukulaisiasi

– Me luulemme tietävämme, mikä tekee toisen onnelliseksi, iloiseksi tai surulliseksi. Ajattelemme, että meidän kuuluukin tietää se, kun eletään yhdessä tai ollaan samaa perhettä. Mitä tutumpi ja rakkaampi toinen on, sitä helpommin oletamme tietävämme, mistä hän pitää ja mitä hän tänään toivoisi. Ihmiset kuitenkin muuttuvat koko ajan. Oletuksemme voivat olla lähtöisin omista toiveistamme ja unelmistamme.– Eräs pitkään naimisissa ollut mies oli tehnyt työtä, säästänyt ja nähnyt vaivaa ostaakseen vaimolleen kalliin turkin. Vaimo taas olisi ennemminkin toivonut, että mies olisi ollut enemmän kotona viettämässä yhdessä rauhallisia teehetkiä. Kummallakin oli taustalla rakastava ajatus, mutta toisen toiveiden kysyminen ja toisaalta omista toiveista kertominen oli unohtunut.– Kun vapautuu luulemasta toisen puolesta, vapauttaa itselle ja toiselle voimaa ja iloa löytää uusia asioita. Silloin voi nauttia hetkestä ilman, että täytyy koko ajan olla tuntosarvet pystyssä ja pohtimassa, mikä tämä tilanne on ja miten täytyisi toimia.

Omat valinnat ovat tärkeitä

Hankalinta on, jos vanhemmat kokevat aikuisen lapsensa tai tämän perheen valinnat loukkauksena heidän elämäntapaansa tai arvojansa kohtaan. Tällöin näkökulman vaihtaminen voi helpottaa. Voit miettiä tietoisesti, mikä arvoissa on kaikesta huolimatta yhteistä ja ilmenee ehkä hyvänä tarkoituksena tekojen taustalla. Monien iso-isien, vävyjen ja poikien yhteisenä arvona voi olla vaikkapa itsenäisyys ja osaaminen – on näkökulman valinnasta kiinni, osaako sitä huomata ja kunnioittaa vai näkeekö toisessa vain ärsyttävää jääräpäisyyttä.– Meillä on enemmän yhteistä kuin yleensä muistamme. Kaikki meistä haluavat elää turvassa ja terveenä sekä tuntea hyväksyntää ja arvostusta muilta.Yhteisen hyvän pohtimiseen kannattaa käyttää aikaa silloin tällöin. Kysymyksinä voivat olla vaikkapa: Mitä kaikkien hyviksi ja tärkeiksi kokemia yhteisiä perinteitä meillä on? Mitkä yhteydenpidon tavat ovat meille sopivimpia ja mukavimpia? Mikä meidän suvussamme on hyvää ja hauskasti persoonallista? Millaiset olisivat kaikille hauskat ja mielekkäät talkoot? Onko yhdessä nuotiolla istuminen tärkeämpää kuin kallis synttärilahja?Arvostuksesta ja hyväksymisestä kertominen on aina tärkeää, vaikka se voi tuntua arjessa hankalalta. Sitä tahtovat kuulla niin lapset, aikuiset lapset kuin mummut ja vaaritkin. Etsi itsellesi omaan suuhusi sopivia tapoja: ”Kiitos, kun…”, ”Kiva, kun teit…”, ”Olet sinä sitten taitava, kun…”

Kenen tunteista on kyse?

Läheisissä ihmissuhteissa menee joskus sekaisin se, kuka minkäkin tunteen omistaa. Luulemme, että toinen on syypää tunteisiimme tai että olemme vastuussa siitä, mitä tunteita saamme aikaan toiselle. Samaan ajatusketjuun kuuluu ajatus, että toisen pitäisi tehdä meidät onnelliseksi, ja saatamme olla pettyneitä, ettei näin ole.Meillä on kuitenkin aina vastuu omista tunteistamme sekä etenkin siitä, miten toimimme niiden pohjalta. Anneli Litovaara kehottaa suhtautumaan tunteisiin aina hyväksyvästi. Sekä omat että toisen tunteet ovat sellaisia kuin ne ovat, eikä niitä tarvitse muuttaa. Viisasta kuitenkin yleensä on, että tunnekuohun keskellä ei lähde suinpäin toimimaan.Kun toinen on vaikkapa kiukkuinen tai ahdistunut, on jälleen parasta kysyä, ei olettaa.– Voi pysähtyä ja kysyä, mikä toisella on, millainen olo hänellä on ja mitä tunnetta hän juuri nyt tuntee. Kysymällä pääsee paremmin eteenpäin kuin sanomalla, että taas sä olet vihainen, surullinen tai masentunut.

Lue myös: Tiesitkö? Jatkuva auttaminen voi sairastuttaa

Myötätuntoa myös itselle

– Myötätunto tarkoittaa, että ensin kannattaa huomata oma tunne, joka syntyy hankalassa tilanteessa. Voi tunnistaa pettymyksen, kun ei saakaan tukea toiselta. Voi sanoa itselleen myötätuntoisesti: ”Nyt minulla on vaikeata, olen pettynyt, tarvitsen ystävällisyyttä itseäni kohtaan.” Sitten voi antaa itselleen huomiota ja hoivaa siitä, miten ikävää on, kun on joutunut näin hankalaan tilanteeseen.

Usein ryhdymme heti hakemaan ratkaisua, vaikka tärkeämpää on ensin hoitaa haikeaa haavaa, jonka tilanne saa aikaan. Monesti hankala tilanne ei ratkea ilman tätä tunteen huomaamista ja hoivaamista.– Myötätunnon ansiosta mieli rauhoittuu, voit lopettaa itsesi ja toisen syyttelyn. Voit nähdä, että tilanne on ollut hankala kummallekin osapuolelle. Vähitellen herää ehkä myötätunto toistakin osapuolta kohtaan. Tavallaan annamme anteeksi itsellemme ja toiselle, että olemme vain ihmisiä ja meillä kaikilla on joskus hankaluuksia.Itsen hoivaamisen vaiheessa voi myös listata itselleen, mitä kaikkea on jo yrittänyt, ja suhtautua itseensä kannustavasti – olen onnistunut jo hieman lähestymään toista, olen yrittänyt hienosti ymmärtää hänen näkemyksiään. Nämä asiat voi kirjoittaa myös paperille. Tämä auttaa pääsemään irti epätoivon ja syyllisyyden tunteista.Armollisuus ja ystävällisyys ovat avainsanoja hankalissa tilanteissa. Sinun kannattaa muistuttaa itseäsi siitä, että kukaan ei ole vaikeuksissaan yksin, vaikeudet kuuluvat kaikkien ihmisten elämään.

Katse tulevaisuuteen 

Kun olet sallinut tunteen myötätuntoisesti itsellesi ja antanut mielen vähitellen rauhoittua, on aika miettiä, mitä asialle voitaisiin tehdä. Joskus jo keskustelu rauhoittuneessa mielentilassa avaa asiaa. Sinun kannattaa keskittyä siihen, mitä toivoisit tulevaisuudessa tapahtuvan ja mitä itse olisit valmis tekemään sen hyväksi.

Anneli Litovaara muistuttaa, että voimme valita tietoisesti hyväksymisen tien. Se tie yleensä johtaa suhteissa pisimmälle. Hyväksymisen tiellä valitsemme toisen rakastamisen sellaisena kuin hän on. Tämä ei tarkoita, että olemme kaikesta samaa mieltä, mutta valitsemme toisen hyväksymisen silloinkin, kun tämä toinen ei ehkä hyväksy meitä.– ”Tahdotko rakastaa?” kysytään vihkikaavassakin. Sukulaissuhteissa voi kysyä itseltään: ”Tahdonko löytää väylän välillemme? Tahdonko löytää ja nähdä toisen hyvät puolet?”Hyväksymisen tiellä hyväksymme ja tunnistamme myös omat odotuksemme sukulaisiamme kohtaan. Mitä odotamme heiltä? Mihin odotukset liittyvät? Mitä tunteita toivomuksemme ja odotuksemme herättävät meissä? Miten käsittelemme mahdollisia pettymyksen tunteita, kun odotuksemme eivät toteudu?Saatamme vaikkapa toivoa vävystä juttukaveria tai metsästyskaveria tai omasta äidistä apua lastenhoidossa. Toive on tärkeä sanoa ääneen, mutta joskus suoraankaan sanottu toive ei saa toista innostumaan samoista asioista. Jos voimme valita silloinkin hyväksyvämme toisen ja päästävämme irti katkeruudesta, saatamme sittenkin löytää jonkin yhteisen tavan olla ja viihtyä yhdessä.– Lapsi voi olla kiinnostunut välineistä tai toiminnasta, vaikkapa tietokoneista, joita ei vanhempien lapsuudessa ehkä vielä ollut olemassakaan. Toisaalta lapsi ei ehkä enää osaa samanlaisia käytännön asioita, vaikkapa leipomista tai laiturin rakentamista, kuin hänen vanhempiensa sukupolvessa oli ihan luonnollista osata.Odotuksiin liittyviin hankaliin tunteisiin ja ajatuksiin ei kannata jäädä vellomaan. Voit suhtautua niihin hyväksyvästi ja sallivasti ja sen jälkeen tietoisesti kääntää katsetta hyvään, vahvuuksiin.Kirjoittaja on positiivisen psykologian asiantuntija.

Lue myös:

Menesty myötätunnon avulla

Kun sanat voivat vahingoittaa

Oletko sinä erityisherkkä?

Julkaistu: 7.2.2012