Kauneus & Terveys

Miten jatkaa pettämisten jälkeen?


Erosimme ja palasimme yhteen mutta jatkamme samaa rataa. Psykologi arvioi, voiko kierteen katkaista.
Kuvat Johanna Kinnari

”Olemme seurustelleet yli kolme vuotta. Ensimmäisen vuoden jälkeen mieheni petti minua ”vahingossa” baari-illan päätteeksi. Kesti pitkään, että pääsin yli tapahtuneesta. Sitten hairahduin itse pettämään, kenties halusin alitajuisesti kostaa. Mies lopetti yhteydenpidon, kun kerroin tapahtuneesta.Otin mieheen yhteyttä koko ajan, ja lopulta hän suostui tapaamaan. Kävin usein hänen luonaan, harrastimme seksiä ja lähdin kotiin. Emme puhuneet asioista.

Lue myös: Miten elää pettäjän kanssa?Aloitettuamme tapailun uudelleen sain kuulla, että miehellä oli ollut toinen nainen. Sitten mies palasi luokseni ja todisteli rakkauttaan. Miksi yhtäkkiä kelpaankin?

Annoin pettäjämiehelleni anteeksi, ja nyt hän käy taas baareissa eikä huomioi minua. En koe olevani enää arvokas tässä suhteessa. En vain osaa päästää irti. Miksi en pääse eroon miehestä, joka vain satuttaa minua?"PSYKOLOGI ILONA RAUHALAN VASTAUS:Kun suhde alkaa, kaikki on alusta asti näkyvillä. Pöytä on katettu. Katsele pöytää ja kysy itseltäsi, onko kattaus sellainen, joka sopii sinulle.

Lue myös: Miesystävä vai masennuslääke?Olette molemmat pettäjiä, jos sellaista termiä haluaa käyttää. Sinua sattui, kun hän petti, ja häntä sattui, kun sinä petit. Kattaus on valmis. Olette rikkoneet luottamuksenne ennen kuin suhde on ehtinyt käynnistyä kunnolla.Epäluottamuksen kierrettä on vaikea kääntää luottamukseksi. Se hiertää suhdettanne. Mihin tarvitset miestä, joka satuttaa sinua? Mihin miesystäväsi tarvitsee naista, joka pettää häntä? Olette ehkä lapsena oppineet, kuinka läheisen luottamuksen voi pettää. Oletteko tottuneet sopeutumaan, antamaan anteeksi ja taas pettymään?Siihen suostuu, vaikka tuntuu pahalta. Draamaa alkaa jo pitää normaalina olotilana.

Lue myös: Älä suostu heittopussiksi, uskalla vaatiaTällaisen ihmissuhdemallin saanut pitää luottamuksen pettämistä normaalina. Hän ei edes kunnolla pyri siihen, että uusi läheinen ihmissuhde muodostuisi turvalliseksi.Hän pitää itsestään selvänä, että hänen luottamuksensa petetään jossain vaiheessa joka tapauksessa: ”Siispä petän itse. En ainakaan ole turhaan toivonut mitään sellaista, mikä ei kuitenkaan toteudu”.Voisitko keskustella miesystäväsi kanssa siitä, mistä teidän toimintatavoissanne pohjimmiltaan on kysymys? Millaisesta intiimistä ihmissuhteesta haaveilette? Mikä olisi parasta, mitä teidän keskinäisestä suhteestanne voisi vielä tulla?

Lue myös: Mitä tehdä jos mies on kokematon?Joskus parit pääsevät yli siitä, että luottamus on petetty. Uuden luottamuksen syntyminen vaatii tilanteen realistista kohtaamista. Molempien on mentävä itseensä, pyydettävä anteeksi sydämen pohjasta ja rakennettava luottamusta tietoisesti. Sanat eivät riitä, tarvitaan myös tekoja.Se mikä on joskus mennyt rikki, voi korjautua. Ehjäksi tuleminen on mahdollista, kun uskallamme kohdata rikki menneen kohdan ja tarjota sille hoivaa ja myötätuntoa. Tapahtuessaan tämä on yksi inhimillisen vuorovaikutuksen hienoimpia asioita.

Uskalla avata itseäsi silläkin uhalla, että se pelottaa.Kannustan sinua haluamaan tätä. Se kannattaa, tässä suhteessasi tai jossain toisessa.

Lue myös: Eroanko vai menenkö naimisiin?

Julkaistu: 25.5.2015