Hyvinvointi

Miksi unia nähdään?

Kannattaako kaivaa unikirja ja etsiä niistä selityksiä oudoille unille? Ei välttämättä. Selvitimme, mistä unissa on kyse ja etsimme tyypillisimmät unet.

Kuvat Fotolia
25.5.2016

Sigmund Freud uskoi, että unet heijastelevat torjuttuja, usein seksuaalisia toiveita. Esimerkiksi junan syöksyminen tunneliin symboloisi yhdyntää.

Vaikka neurologisissa tutkimuksissa on saatu tietoa yöaikaisista aivotoiminnoista, unien näkeminen on mysteeri. Näkemykset niiden tarkoituksesta vaihtelevat.

Uni liittyy läheisesti muistiin. Opitut asiat tallentuvat nukkumisen aikana, ja aivot siivotaan haitta-aineista. Luonnontieteellisessä tutkimuksessa unia onkin pidetty aivojen sattumanvaraisena hälynä.

Lue myös: Näin aivot peseytyvät öisin

Uni valmentaa kohtaamaan vaaroja

Unet kuitenkin jäljittelevät valvemaailman kokemuksia ja aistimuksia. Niiden päähenkilö on hyvin samankaltainen itsesi kanssa, ja unet ovat tavallaan tolkullisia kokonaisuuksia.

Unitutkija, psykologian professori Antti Revonsuo onkin päätellyt, että unilla on evoluutiopsykologinen tehtävä: ne valmentavat vaaroihin.

Yöllisissä simulaatioissa toistuu uhkia, kuten petoja ja takaa-ajoja. Se on eräänlaista mielikuvaharjoittelua: jos menetät toistuvasti­ unessa auton hallinnan, osaisit ehkä valve-elämässä reagoida tilanteeseen nopeasti.

Lue myös: Tehonokoset – hyötyä vai haittaa?

Unet vahvistavat minäkuvaa

Yhdysvaltalainen unitutkija, neurotieteilijä Rosalind Cartwright puolestaan esittää kirjassaan The Twenty-four Hour Mind, että unet ovat olennainen osa tunteiden säätelyä. Erilaiset tunteet aktivoituvat unessa ja yhdistyvät aiempiin, samankaltaisia tunteita herättäneisiin tapahtumiin. Näin uni muokkaa ajattelua ja vahvistaa kuvaa siitä, kuka olet.

Kun vaikkapa torjutuksi tuleminen tulee uniin, se käsitellään yön mittaan eikä se enää horjuta minäkuvaa.

Tutkimuksissa on havaittu, että saman ihmisen yön aikana näkemät unet muuttuvat myönteisemmiksi aamua kohti. Jo yhden yön yli nukkuminen tasapainottaa ja asettaa asioita uuteen valoon. Pitkällä aikavälillä uni voi Cartwrightin mukaan auttaa sopeutumaan esimerkiksi uuteen elämäntilanteeseen.

Lue myös: Liian vähäinen uni laukaisee stressin

Hylkää unikirja, tulkitse itse

Piti unia sitten harjoitteluna vaarojen varalle tai sisäisenä terapiana, niiden pohtiminen lisää itsetuntemusta. Uniin tutkitusti valikoituu muistista tunne­pitoisia asioita.

– Uskon, että uni kertoo suoraan ydinminuudesta. Unien avulla voi saada tietoa niistäkin puolista, joita ei valveilla tunnista osaksi itseään. Uni voi myös näyttää voimaa, jota emme ole uskaltaneet ottaa käyttöön, psykoterapeutti, uniohjaaja Anne Lindholm-Kärki sanoo.

Jos unessa esimerkiksi ihailee jotakuta, hahmossa voikin ehkä nähdä omia, tiedostamattomia vahvuuksia. Unessa voi osata toimia tavalla, johon ei valveilla vielä kykene.

Etenkin toistuviin uniin kannattaa pysähtyä. Mitä prosesseja elämässä on meneillään? Voiko uni käsitellä niitä? Mihin unen henkilö tai esine voisi liittyä?

Yleispäteville selityksille ei ole tieteellistä pohjaa. Symbolikirjoista ei kannata hakea vastauksia uniin.

– Se typistää, kapeuttaa ja voi viedä tulkintaa ihan väärille teille, Lindholm-Kärki varoittaa.

Lue myös: Rikoimme myytit unesta ja nukkumisesta

Mitä tarkoittaa unessa nähty pöllö?

Kulttuurinen symboliikka vaikuttaa kyllä ajatuksiin: moni yhdistää leijonan valtaan tai pöllön viisauteen. Erilaiset muistot ja kokemukset tekevät silti jokaisen unista yksilöllisen.

– Esimerkiksi itse koen koiran tai suden unessa tiennäyttäjänä. Koiria pelkäävälle ihmiselle merkitys ei tietenkään voi olla sama.

Uniohjaajakaan ei tulkitse toisen unia, vaan auttaa unennäkijää katsomaan uniaan eri näkökulmista. Jokainen on uniensa paras asiantuntija.

– Unia ei pystykään täysin ymmärtämään, Lindholm-Kärki sanoo.

Unissa onkin mahdollisuus vain kokea erilaisia tunteita ja selvitä niistä. Pelottavakin uni voi olla näin ajateltuna seikkailu.

Joskus unet voivat olla vain hienoja tai hykerryttäviä. Tunne kulkee mukana pitkälle päivään. Se voi riittää merkitykseksi.

Lue myös: Johtuvatko unihäiriöt mielenterveysongelmista?

Oletko nähnyt näitä tavallisimpia unia?

Lapsuudenkoti on yleinen unissa. Tutusta talosta­ tai asunnosta avautuu uusia huoneita tai ullakolta löytyy ­yllätyksiä. Talo tulkitaan usein omaksi minäksi. Voisivatko löydöt merkitä ­uusia mielentiloja ja näkökulmia?

Putoaminen voi heijastaa stressiä ja ahdistusta. Se on yleisimpiä uniaiheita kaikkialla maailmassa. Tällainen universaali uhkauni voi olla evolutiivista­ perua kuten unien villipedot ja takaa-ajot.

Kuoleminen voi olla painajainen, mutta joskus miellyttäväkin unikokemus. Unessa voi nähdä myönteistä symboliikkaa: jotain vanhaa kuolee, jotta uutta pääsee syntymään.

Lue myös:

4 askelta parempaa uneen

Miksi näen unta pettävästä miehestä?

Näin saat unista voimaa

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt