Kauneus ja Terveys

Miksi eroaminen sattuu niin paljon?

Miksi eroaminen sattuu niin paljon?
Kun läheinen, intiimi aikuisrakkauden kiintymyssuhde päättyy, meihin sattuu. Erityisen paljon tekee kipeää, kun on tullut hylätyksi.
Julkaistu: 16.5.2013

Derbyn yliopiston professori Paul Gilbert on kehittänyt erityisen myötätuntoon suuntautuneen terapiamenetelmän. Hänen mukaan meillä on kolme tunteidensäätelysysteemiä. Nämä systeemit ovat suuntautuneet uhan havaitsemiseen, innostuksen virittämiseen ja turvan hakemiseen.

1. Uhkaan ja itse-suojeluun liittyvän fysiologisen systeemin tarkoituksena on pitää meidät hengissä. Mantelitumake aktivoituu hyvin nopeasti kun jokin vaara uhkaa: havaintokykymme kapenee ja viritymme reagoimaan välittömästi. Kun taistelu ja pako ei ole mahdollista, jähmetymme. Uhkasysteemi räjäyttää liikkeelle tunteita jotka ikään kuin pakottavat kehomme toimimaan kiireellisesti. Suojelusysteemimme laukaisee meidät tuntemaan vihaa, ahdistusta tai inhoa. Aivomme ovat rakentuneet reagoimaan nopeammin uhkaan kuin miellyttäviin asioihin. Jos ihminen on pitkiä aikoja (varsinkin lapsena) uhan toimintaympyrässä, aivojen muistijärjestelmä muuttuu. Uhkamuistot tallentuvat tunne- ja kehomuistin oikealle puolelle mantelitumakkeen kautta ja eivät ole tämän vuoksi puheen avulla tavoitettavissa. Kun parisuhteessa yhteys katkeaa, joudumme uhan toimintaympyrään. ”Eristyksiin joutuminen ja potentiaalinen rakkauteen perustuvan yhteyden menettäminen tuottavat ihmisen aivoissa alkukantaisen paniikkireaktion” sanoo tunnekeskeisen pariterapian kehittäjä Susan Johnson.

2. Intensiivinen innostuksen tunnetilan tarkoituksena on aktivoida meitä toimintaan ja antaa meille myönteisiä tunteita, innostuneisuutta ja elinvoimaa. Tekeminen, suorittaminen, kilpailu, uuden oppiminen ja vauhdikkaasti juhliminen kuuluvat tähän tunteidensäätelyn osaan. Keskushermoston välittäjäaine dopamiini aktivoi meitä liikkeelle. Dopamiini tuottaa mielihyvän kokemuksia, nostaa sykettä ja vaikuttaa elimistöön piristävästi. Toisinaan dopamiini-orjat jäävät koukkuun, jolloin he tarvitsevat koko ajan lisää ”kiksejä” tuottavaa hypertoimintaa tai jopa huumeita. Siten se voi estää ihmistä saamasta riittävää lepoa ja läsnäoloa. Toisaalta masentuneella tai uhka-ympyrässä olevalla ei ole riittävästi dopamiinia, jotta saisi itsensä liikkeelle.

3. Turvan, rauhoittumisen ja tyytyväisyyden toimintajärjestelmässä kykenemme rauhoittamaan itsemme. Kun meillä on kyky rauhoittaa itsemme, voimme tyynnyttää itsemme ja palata tietoisesti pois uhkaympyrästä. Toisaalta kykenemme myös lopettamaan aktiivisen toiminnan tarvittaessa. Silloin ei tarvitse ponnistella tai pyristellä mihinkään. Rauhallisen ja levollisen tyytyväinen ihminen kykenee olemaan hyväntahtoinen sekä itseään, että toisia kohtaan. Endorfiinit, (jotka stimuloivat samoja reseptoreita kuin opiaatit, jota puolestaan vähentävät muun muassa kivun tunteita) aktivoituvat levossa, meditaatiossa, nauraessa ja nukkuessa. Oksitosiini linkittyy hyvänolon tunteisiin; sen on todettu parantavan ruoan sulatusta ja sillä on todettu olevan ahdistusta lieventäviä vaikutuksia. Oksitosiinia erittyy erityisen paljon kosketuksessa. Silloin aistit herkistyvät, ihminen kykenee olemaan tietoisesti läsnä tässä nimenomaisessa hetkessä. Yhteys itseen ja toiseen on mahdollista.

Kiertäjähermojen hierarkia

Kirjan Trauma ja keho kirjoittajat (Ogden ym. 2009) avaavat Professori Stephen Porgesin polyvagaalista teoriaa stressitilanteissa. Porges on pohtinut autonomiseen hermoston alajärjestelmiä – parasympaattista ja sympaattista hermostoa – jotka säätelevät neurobiologisia reaktioita ympäristön ärsykkeisiin. Järjestelmä muodostuu kiertäjähermon vatsanpuoleisesta parasympaattisesta haarasta, sympaattisesta hermostosta ja kiertäjähermon selänpuoleisesta parasympaattisesta haarasta. Jokaisella alajärjestelmällä on omat vastuualueensa: Sosiaalisen sitoutumisen järjestelmästä vastaa vatsanpuoleinen kiertäjähermo, toimintaan suuntautumisesta ja taistele-pakene-reaktiosta vastaa sympaattinen hermosto ja jos taistelu ja pako ei ole mahdollista, aktivoituu kiertäjän hermon selänpuoleinen haara, joka vastaa liikkumattomuudesta, jähmettymisestä ja lamaantumisesta.

Sosiaalisen sitoutumisen järjestelmä mahdollistaa joustavat yhteydet toisiin ihmisiin säätelemällä sydämen lyöntitiheyttä ilman sympaattisen hermojärjestelmän käynnistymistä. Saman hermojärjestelmän avulla voimme myös irrottautua sosiaalisista suhteista luontevasti. Sosiaalisen sitoutumisen järjestelmä säätelee niitä kehon osia, joita käytämme, kun olemme vuorovaikutuksessa toisten kanssa, kuten: silmäluomen avautumista (kun katsomme), kasvojen lihaksia (kun tunnemme tunteita), keskikorvan lihaksia, (jotta kuulisimme puheen taustamelusta). Jos joudumme uhkaavaan tilanteeseen, voimme hyödyntää sosiaalisen sitoutumisenjärjestelmää esimerkiksi yrittämällä puhua rauhoittavasti ja järkevästi.

Jos uhkatilanteessa tämä lähestymistapa osoittautuu tehottomaksi, aktivoituu sympaattisen hermoston liikkeellepaneva taistele tai pakene -reaktio ja sosiaalisen sitoutumisen järjestelmä väistyy taka-alalle. Mantelitumake laittaa hälytyskellot soimaan ja hypotalamus kytkee päälle sympaattisen hermojärjestelmän. Tämä puolestaan aiheuttaa neurokemiallisia purkauksia, mikä valmistaa uhan edellyttämiin (voima)toimiin: hengitys nopeutuu (kun hapentarve lisääntyy), verenkierto lisääntyy lihaksissa ja vähenee aivokuorella ja valppaus suhteessa ympäristöön lisääntyy. Elimistö ajaa alas toimintoja, jotka eivät ole taistelun tai pakenemisen kannalta olennaisia. Sen vuoksi muun muassa ruoansulatus hidastuu.

Jos ihminen ei onnistu varmistamaan turvallisuutta tämänkään järjestelmän avulla, aktivoituu parasympaattisen haaran selänpuoleinen kiertäjähermosto. Se on järjestelmistä alkukantaisin ja sen toiminnan laukaisee hapen puute kudoksissa. Selänpuolisen kiertäjähermon haara tekee mahdolliseksi eloonjäämiseen takaavan liikkumattomuuden. Silloin nisäkäs, ihminen mukaan lukien, tekeytyy kuolleeksi ja lopulta aivojen hapenpuutteen vuoksi menettää tajuntansa. Selänpuoleisen kiertäjähermon aktivoitumisen tarkoituksena on elimistön energian säästäminen. Sen vuoksi monet kehontoiminnat hidastuvat; sydämen syke ja hengitys hidastuu, tunnottomuus lisääntyy, aivotoiminnat hidastuvat ja ihminen voi ”erkaantua itsestä”, pyörtyä, oksentaa ja menettää peräsuolen sulkijalihaksen hallinnan. Tämä voi joissakin tilanteissa pelastaa hengen, mutta se voi johtaa myös sydämen harvalyöntisyyteen, rytmihäiriöihin ja hengityskatkoksiin. 

Hylkääminen sattuu

Aivoista on löytynyt iso määrä erilaisia biokemikaaleja, jotka osallistuvat monella tavalla aivojen toimintaan. Tutkijat ovat havainneet, että aivot reagoivat samalla lailla hylkäämiseen ja kipuun: hylkääminen aktivoi ne alueet aivoista, jotka osallistuvat kivun kokemiseen. Kalifornian yliopiston psykologi Naomi Eisenberg sanoo, että puhe ”loukkaantumisesta” on osuva silloin, kun joku ei toimi rakkaussuhteessamme. Hän on aivokuvantamiseen perustuvissa tutkimuksissaan todennut, että torjutuksi, hylätyksi ja ulkopuolelle jätetyksi tuleminen laukaisee samat piirit aivojen etuotsalohkon poimussa, kuin fyysinen kipu. Sen vuoksi voi sananmukaisesti sanoa, että hylkääminen sattuu.

Paul Gilbertin mielestä varhaiset vuorovaikutussuhteet voivat vaikuttaa aivojemme toimintaan jopa aikuisuuteemme saakka. Esimerkiksi oksitosiini ja endorfiinit osallistuvat uhan säätelyn prosessointiin hillitsemällä taistelu- pako – reaktiota ja lisäämällä sosiaalista kiinnostusta ja huolenpitoa. Myös stressihormoni kortisolin pitkäaikaisista vaikutuksista on paljon tehty tutkimuksia. Korkeat kortisolitasot on liitetty moniin tunneperäisiin häiriöihin, kuten aikuisiän masennukseen, ahdistuneisuuteen, itsemurhataipumukseen, syömishäiriöihin, alkoholismiin, lihavuuteen ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Korkeat kortisolitasot tuottavat myös pelokkuutta, ärtyvyyttä ja toisista vetäytymistä. Gilbert sanookin, että varhaisen hoivan ja huolenpidon puute tuottaa mielenterveysongelmia.

Neuropsykologisesti juuri hoiva, huolenpito ja empaattinen tunteisiin vastaaminen ovat ihmisen kehittymisen kannalta tärkeintä. Gilbertin mukaan meillä on erittäin monimutkaiset ja hankalasti säädeltävät, kerrokselliset aivot. Tämän lisäksi ne sisältävät vasemman ja oikean aivopuoliskon erilaiset toimintajärjestelmät. Monissa tutkimuksissa on todettu, että olemme hyvin riippuvaisia toisista ihmisistä oikeastaan koko elämämme ajan. Ja näillä toisilla ihmisillä on yhtä hankalasti ja monimutkaisesti toimivat aivosysteemit kuten itsellämmekin. Varhaiset ihmissuhteet ovat vaikuttaneet hyvin paljon siihen kuka olemme ja miten reagoimme sisältä ja ulkoa tuleviin yllykkeisiin. Sen lisäksi elämme joka hetki monimutkaisessa muuttuvassa maailmassa, jossa joudumme kehittämään itseämme ja aivojamme koko ajan. Vaikka vaikeutemme ovatkin reaktiota varhaisiin toimintamalleihimme (eivätkä̈ ole siis omaa syytämme) voimme siitä huolimatta kantaa vastuumme käyttäytymisestämme, lajitoverimme kohtaamisesta ja tunteiden säätelystämme juuri tänään.

HPA-akseli, kortisoli ja stressi

Pauli ja Tiina tulevat terapiaan. Pauli on juuri saanut kuulla, että hänen vaimonsa Tiina haluaa erota. Tiina on löytänyt toisen miehen. Tiina ja Pauli ovat olleet naimisissa 22 vuotta. Heidän lapsensa ovat muuttaneet juuri pois kotoa. Pauli on hätääntynyt, katse harhailee, eikä sanoja tahdo löytyä. Hän on aivan pois tolaltaan. Pauli sanoo, että ei ole nukkunut moneen yöhön. Välillä tulee kaikenlaisia tunteita, mutta ei oikein osaa nimetä niitä.

Pauli kärsii suurimmasta ihmisen tuntemasta stressistä: kiintymyssuhteen menetyksestä. Hänen on vaikea nukkua, syödä ja keskittyä mihinkään tärkeään.

Töihin Pauli jaksaa mennä, mutta huomaa tuon tuosta murehtivansa omaa oloaan. Hän mietti miten tämän kaiken yhteisen käy. Miten hän tästä kaikesta selviää. On jo niin vanhakin: ei kukaan rakasta häntä enää. Lapsetkin varmaankin hylkäävät hänet. Hän oli menettänyt turvallisuudentunteensa ja kykynsä rauhoittua. Myös aktiivinen toimintakyky oli vaarassa. Hän eli jatkuvassa uhkaympyrässä.

Paulin kokema hylätyksi tulemisen tunne ja pelko olivat laukaisseet hänen stressireaktionsa mantelitumakkeen kautta. Hypotalamus joutui ylitöihin pyrkiessään pitämään järjestelmät tasapainossa. Hypotalamus lähettää käskyn vahvistaa Paulin energiavarastoja kortisolilisän avulla, jotta hän pystyisi kohtaamaan kriisinsä. Kun lisämunuaiset alkavat tuottaa kortisolia, se alkaa kommunikoimaan monenlaisten elimistön järjestelmien kanssa. Kortisoli jarruttaa hänen oppimiskykyään, rentoutumiskykyään sekä immuunijärjestelmäänsä. Kortisoli käskee kehon muita toimintajärjestelmiä lopettamaan toimintansa välittömästi, sillä NYT ON HÄTÄTILANNE!. Nyt EI saa rentoutua! Tämä on hyödyllistä lyhytaikaisena hätäkeinona.

Mutta jos kortisolit ovat pitkään koholla, ne voivat heikentää vastustuskykyä ylläpitävien imusolujen toimintaa ja jopa tappaa niitä ja estää uusia muodostumasta. Aivoissa se voi vaikuttaa erityisesti hippokampukseen. Normaalisti hippokampus ilmoittaa hypotalamukselle, että ”nyt riittää, en tarvitse enää kortisolia!”. Jos kortisolitasot ovat pitkään korkealla, kortisolireseptorit alkavat sulkeutua ja vähentää hippokampuksen herkkyyttä kortisolille, eikä hippokampus enää anna hypotalamukselle palautetta siitä milloin tämän pitäisi lakata tuottamasta lisää kortisolia. Ilman tätä palautetta stressireaktio voi juuttua päälle ja siitä taas voi seurata ongelmia hippokampuksessa. Jos stressi jatkuu pitkään, Pauli alkaa unohtelemaan asioita, koska hippokampus on keskeisessä osassa oppimisessa ja muistissa. Tämän vuoksi stressi tyhmentää.

Paulin mantelitumake puolestaan innostuu piristävästä kortisolista ja kiihdyttää sitä entisestään. Tämä taas saa aikaan sen, että norepinefriiniä vapautuu jatkuvasti ja tämä jo itsessään lisää kortisolin tuotantoa. Mantelitumeke toimii kuin kiihtynyt lapsi ja sen reaktiot ovat hyvin alkukantaisia. Se painaa mieleensä tämän tapahtuman ja lupaa olla välittömästi paikalla kun seuraavan kerran on viitteitä minkäänlaisesta hylkäämisestä, olipa se totta tai ei.

Vain etuotsalohkon keskialueella, erityisesti pihtipoimulla on mahdollisuus hallita mantelitumaketta. Kun Paulin stressi jatkuu pitkään, sitä enemmän se vaikuttaa hermoston välittäjäaineisiin; dopamiini ja serotoniinitasot laskevat ja lopulta voi tapahtua jopa solukuolemia. Etuotsalohkon aivokuori väsyy ja sanoo: ”En jaksa enää”. Jos taas kortisolitasot ovat pitkään korkealla, elimistössä tapahtuu kortisolien alasajo. Tämä puolestaan tuottaa turtuneisuutta, vetäytymistä ja tuskallisten tunteiden välttelyä ja jopa dissosiaatiota.

Erosta selviytymisen tueksi

Itsehoitomenetelmänä kirjoittaminen

Kirjoittaminen on yksi parhaimmista itsehoitomenetelmistä  muun muassa erosta selviytymisessä. Kirjoittaa voi monella tavalla. Tässä muutama esimerkki:

Eropäiväkirja

Päiväkirjan pitäminen mahdollistaa omaa kasvua ja kehitystä monella tavalla. Ennen kaikkea se on emotionaalisen, tunnetason purkamisen väline, jonka avulla voi tunnistaa ja käsitellä vaikeita tunteita. Sinne voi purkaa kaikkia niitä tuntoja ja ajatuksia, joita ei voi muutoin edes ääneen sanoa. Se on myös eräänlainen mittari, jonka avulla voi mitata omaa kasvuaan.

Mittarina voit käyttää subjektiivista häiritsevyysasteikkoa SUD-asteikkoa (subjective units of disturbance scale). Kun ajattelet eroa nyt, kuinka häiritsevältä se tuntuu asteikolla 0-10. 0 on täysin neutraali tilanne, eikä siis herätä mitään tunteita eikä kehon reaktioita ja 10 suurin häiritsevä tilanne mitä voi tietää olevan olemassa. Kirjaa numero ylös päiväkirjaan. Kun olet kirjannut numeron, esim. 9, kuulostele ja kirjoita erityisesti siitä mikä on kaikkein häiritsevintä juuri nyt ja missä tunnet tuon häiritsevyyden. Voit vaikka viikoittain seurata omaa SUD-asteikkoasi. Jos näyttää siltä, että vielä kuukauden päästä tuo numero ei ala yhtään laskemaan, ota yhteyttä asiantuntijaan. Olet vaarassa traumatisoitua.

Kuukausien päästä voit muutenkin palata katsomaan lähtötilanteen tunnelmia ja oloja ja hämmästellä itsessä tapahtuneita muutoksia. Usein alkutilanne on niin shokeeraava, että matka päästä katsottuna pienet muutokset jäävät huomaamatta. Päiväkirjan avulla voit seurata omaa kasvuasi monella tavalla ja siitä voi tulla paras ystävä ja tukija erosta selviytymisen tiellä.

Kirjoita eropäiväkirjaan kaikkia tunteitasi ja ajatuksia, jotka koskevat tätä nimenomaista eroa. Kirjoita myös niistä vaikeista tunteista, jota myllertävät mielessäsi. Kirjoita siitä mikä on ilmeistä juuri nyt. Älä yritä liikaa. Jos kirjoittaminen on hankalaa, kirjoita kirjoittamisen hankaluudesta ja vaikeudesta.  Kirjoita siitä, kuinka et tiedä mistä aloittaa, tai siitä että et tunne osaavasi edes tätä, kirjoittamista. Voit myös kirjoittaa kaikista niistä kehon tuntemuksista, puristuksista rinnassa, kivistyksestä tai pahasta olosta vatsassa, ampiaispesästä päässä, sekasortoisesta olosta mielessä, halvaantumisen tunteesta käsissä ja jaloissa jne. Voit myös piirtää kuvia tai kirjoittaa koskettavia ja osuvia laulunsanoja tai runoja. Voit kirjoittaa siihen päivittäin, viikoittain tai milloin hyvänsä se sopii sinulle.

Parantava kirjoittaminen

James W Pannebaker on tutkimusryhmineen osoittanut kirjoittamisen myönteiset vaikutukset terveyteen erityisesti erilaisten traumaattisten kokemusten tai muutostilanteiden edessä.

Kirjoittaminen tapahtuu neljänä peräkkäisenä päivänä. Valitse häiriötön paikka kirjoittamiselle. Kirjoita 20 minuuttia keskeytyksettä koko ajan. Laita esim. herätyskello soimaan 20 minuutin kuluttua. Kirjoita itsellesi, itseäsi varten. Älä ajattele kielioppia tai oikeinkirjoitusta. Keskity kirjoittamaan tästä erosta (tai muusta vaikeasta tai traumaattisesta asiasta).  Kirjoita kaikista syvimmistä tunteistasi ja ajatuksistasi. Kirjoita kaikista epämiellyttävistä ja vaikeistakin tunteista. Kirjoita jälleen kerran siitä mikä on ilmeistä, mitä juuri nyt mieli tuottaa. Jos sinulta loppuu sanottava, toista se mitä juuri olet kirjoittanut. On tärkeää, että kirjoitat koko 20:n minuutin ajan keskittyneesti ja käytät koko tuon ajan kirjoittamiseen.

Kirjoittamisen jälkeen olo voi tuntua tyhjältä, surulliselta ja masentuneelta jonkin aikaa. Se on ihan normaalia. Useimmiten olo paranee noin tunnin kuluessa.

Kirjoita tästä samasta tapahtumasta tai aiheesta kaikkiaan neljänä peräkkäisenä päivänä. Voit toki kirjoittaa muistakin hylkäämiskokemuksista tai traumaattisista tapahtumista. Voit myös kirjoittaa kaikista konflikteista tai ongelmista, joita olet kokenut elämäsi aikana. Toivottavasti voit kirjoittaa myös kokemuksista, joista et ole voinut koskaan puhua kenenkään kanssa. Muista, että Sinulla on neljä päivää aikaa kirjoittaa. Voit myös kirjoittaa siitä, miten omat kokemuksesi ovat liittyneet lapsuuteesi, vanhempiisi ja ihmisiin joita rakastat. Kirjoita myös siitä kuka haluat olla ja miten olet elämässä selviytynyt vaikeista tilanteista.

Kirjeet

Yksiä tärkeä terapeuttinen työkalu on erilaiset kirjeet. Ne ovat yleensä kirjeitä, joita ei lähetetä. Kun kirjoitat kirjeitä, pyri spontaaniuteen, avoimuuteen, rehellisyyteen ja niin hyväksyvään asenteeseen kuin mahdollista. Hyväksyvä asenne on sellainen, että hyväksyy sen mitä on juuri nyt, sellaisena kuin se on tällä nimenomaisella hetkellä. Mitään siihen lisäämättä ja mitään siitä pois jättämättä.

Haavoittuneen kirje

Se osa minua, joka voimakkaasti kokee haavoittuneensa voi kirjoittaa kirjeen kaikesta siitä kokemastaan tuskasta ja kivusta, joita tämä ja muut mahdolliset hylkäämiskokemukset ovat aiheuttaneet. Haavoittunut osa voi olla myös loukkaantunut, jätetty, jättäjä, pettäjä jne. Kirje kirjoitetaan itselle, sille haavoittumattomalle ydinosalle itsessä, joka on siellä jossakin kaiken kuorman alla. 

Kirje haavoittuneelle

Se itsen puoli (kuin aikuinen, viisas tietäjä minussa), joka kuulee tuota haavoittunutta osaa, voi vastata siihen kirjeeseen ymmärtämällä ja kuulemalla haavoittunutta itsen osaa. Aikuinen viisas osa resonoi myötätuntoisella, empaattisella ja kannattelevalla otteella.

Kirje exälle

Myös exälle voi kirjoittaa kirjeitä, varsinkin silloin jos jotakin jäi eroprosessissa sanomatta. Toisinaan kirjoittaminen exän kanssa voi tapahtua myös ihan konkreettisesti, mutta on vältettävä haukkumasta ja solvaamasta toista. Se ei johda mihinkään hyvään. Sen sijaan voi kirjoittaa kaikesta havaitsemastaan, tunteistaan, erityisesti siitä, mitä on oppinut itsestään tässä suhteessa.

Kirje vuoren huipulta

Jossakin vaiheessa olisi hyvä kirjoitta kirje vuoren huipulta. Sieltä, jossa seisot ja odotat itseäsi vapaana, rohkeana ja onnellisena. Kaivon pohjalle mätkähtäneenä voi olla vaikea nähdä aurinkoiselle ja selkeälle vuoren huipulle, mutta jossakin kohtaa kannattaa katse siirtää ihan pieneksi hetkeksi tulevaan. Eläydy siihen hetkeen, jolloin eroprosessin ajatteleminen ei aiheuta enää mitään suurta häiriötä mielessäsi. Näe itsesi eheytyneenä ja onnellisena. Kirjoita sieltä, matka päästä kuinka voimaantunut olet kaiken kokemasi jälkeen.

Joskus on hyvä kirjoittaa myös kauempaa tulevaisuudesta. Sieltä, jossa tämä nimenomainen ero on jäänyt yhdeksi tapahtumaksi muiden tapahtumien joukossa. Joskus on hyvä pysähtyä katsomaan 10-20:n vuoden päähän ja kuvittelemaan mitä kaikkea hyvää elämässään on saanut, kuin myös sitä, mikä merkittävä myönteinen käänne elämässä tapahtui tuon eron seurauksena. Mille kaikelle uudelle se oli ponnahduslauta?

Kirjoittaja on vaativan erityistason seksuaaliterapeutti (NACS).

Lähteet:

Brantley Jeffery, Millstine Wendy (2007), Five good minutes with the one you love; 100 mindful practices to deepen & renew your love every day. Oakland: New Harbinger Publications, Inc.

Fisher Bruce (2002), Jälleenrakennus: Kehityksen avaimet. Otavan kirjapaino Oy, Keuruu.

Fruzzetti Alan E. (2006), High conflict couple, A Dialectical Behavior Therapy Guide to Finding Peace, Intimacy & Validation. Oakland: New Harbinger Publications, Inc.

Gerhardt Sue (2007), Rakkaus ratkaisee. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys aivojen kehittymiselle. Helsinki: Edita.

Gilbert Paul (2010), Comassion Focused Therapy,  New York: Routledge.

Harris Russ (2009), ACT with love, stop struggling, reconcile differences and strengthen your relationship with acceptance and commitment therapy. Oakland: New Harbinger Publications, Inc.

Huopainen Hilkka (2009), Matkalla affektien säätelyn ontogeneesiin. Psykoanalyyttinen psykoterapia nro. 5, s. 35-55. Helsingin psykoterapiayhdistys ry, Helsinki: Multiprint Oy.

Kortesluoma Susanna ja Karlsson Hasse (2011), Oksitosiini, kiintymyksen ja sosiaalisuuden neuropeptidi. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 127(9):911-8

Kåver Anna ja Nilsonne Åsa (2008), Toimiva yhteys. Myötätunto ja hyväksyntä ihmissuhteissa. Helsinki: Edita Publishing Oy.

Leahy Robert L, Tirch Dennis and Napolitano Lisa A (2011), Emotion Regulation in Psychotherapy. A Practioner`s Guide. New York: The Guilford Press.

Martin Minna, Seppä Maila, Lehtinen Päivi, Törö Tiina ja Lillrank Benita (2010), Hengitys itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena. Mediapinta.

Martin Minna ja Seppä Maila (2011), Hengitysterapeutin työkirja. Tampere: Mediapinta.

Melartin Tarja K ja Isometsä Erkki T. (2009), Miksi ihminen masentuu? Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim. 125 (16: 1771-9

Ogden Pat, Minton Kekuni ja Pain Clare (2009), Trauma ja keho. Sensorimotorinen psykoterapia. Traumaterapiakeskus. Oulu: Kalevaprint Oy.

Pennebaker, James W. (1997) Opening Up, The Healing Power of Expressing Emotions. The Guilford Press. New York)

Pietikäinen Arto (2011), Joustava mieli parisuhteessa, Duodecim.

Sinkkonen Jari, Kalland Mirjam (toim.) (2001), Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. Helsinki: WSOY.

Sinkkonen Jari (2004), Kiintymyssuhdeteoria – tutkimuslöydöksiä käytännön sovelluksiin. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim;120(15):1866-73

Walser Robyn D, Westrup Darrah (2009), The mindful Couple. How Acceptance and Mindfulness Can Lead You to the Love You Want. Oakland: New Harbinger Publications, Inc.

Lue myös:

Kommentoi »