Paljon kuitua sisältävä ruokavalio ehkäisee paksu- ja peräsuolisyöpien kehittymistä, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan se saattaa myös parantaa potilaiden ennustetta sairastumisen jälkeen. Tutkimus julkaistiin JAMA Oncology lehdessä. Tutkimuksessa 1 600 paksu ja peräsuolisyöpää sairastavaa miestä ja naista seurattiin keskimäärin kahdeksan vuoden ajan.
Tutkijoilla oli käytettävissään tiedot osallistujien ruokavalioista ennen sairastumista ja pisimmillään neljältä sairastumista seuraavalta vuodelta. Osallistujat sairastivat ei-etäpesäkkeistä, levinnäisyysasteen 1–3 paksu- ja peräsuolisyöpää. Heistä 770 kuoli seurannan aikana.
- Aiheesta lisää: Paksu- ja peräsuolen syöpä on yhä useamman suomalaisen arkea
Riski menehtyä seurannan aikana pieneni tasaisesti jokaista päivittäistä 5 gramman kuituannosta kohden, tulokset osoittivat. Yhteys koski paksu- ja peräsuolisyövän aiheuttamia kuolemia sekä kokonaiskuolleisuutta. Riski pienentyi vielä entisestään, jos potilas alkoi syödä enemmän kuitua syöpädiagnoosin jälkeen. Yhteydet koskivat varsinkin viljakuituja, täysjyväviljaa ja kasvikuituja.
Kuidut nopeuttavat ruoan kulkeutumista suolistossa ja siten vähentävät altistumista syöpää aiheuttaville karsinogeeneille, mutta tarkkaa mekanismia ja selitystä ei tiedetä. Suolistobakteerien vaikutuksesta kuiduista voi myös syntyä lyhytketjuisia rasvahappoja, joilla on havaittu syöpäkasvaimia haittaavia ominaisuuksia. On myös mahdollista, että osa havaitusta yhteydestä johtuu kuitupitoisten ruokien muista ominaisuuksista. Valtaosa ravintokuidusta saadaan viljoista sekä vihanneksista ja hedelmistä, jotka ovat muutenkin terveellistä ruokaa.
- Lue lisäksi: Kaipaatko kuitua? Tässä 7 yllättävää kuidun lähdettä
Yhdessä ruisleipäviipaleessa on noin 2,5 grammaa kuitua. Saman verran kuitua on myös keskikokoisessa omenassa. Suomalaiset saavat ravinnostaan noin 20 grammaa kuituja päivässä.
Suomessa paksu- ja peräsuolisyöpä on miesten kolmanneksi ja naisten toiseksi yleisin syöpä. Uusia tapauksia todetaan vuosittain noin 3 000.
Lue lisää:
Mitä kuitu todella on, ja mitä se oikeasti tekee?
Miten ehkäistä paksusuolen syöpää?
Paksu- ja peräsuolisyöpä: Seulonta todella vähentää syöpäkuolemia