Apu Terveys

"Halusin elää perheeni takia"


Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan Jukka Illmanin päässä raivosi vuosia myrsky, joka sai hänet toivomaan kuolemaa. Läheisten tuki piti Jukan pinnalla.
Kuvat Essi Lyytikäinen

Tuntuu, että olet kaksisuuntainen. Sopiiko, että varataan aika psykiatrille? työterveyslääkäri tiedusteli Jukka Illmanilta marraskuussa 2002. Tämä oli tullut vastaanotolle esimiehensä patistamana. Poissaoloja oli kertynyt runsaasti, ja aiemmin innovatiivinen ja työlleen omistautunut mies oli ollut pitkään kuin varjo entisestään.

Jukka huokasi syvään, helpotuksesta. Nyt tälle pirulle saatiin nimi. Mieliala oli hypellyt vuosia laidasta laitaan: välillä Jukka oli ollut syvästi masentunut, mutta välillä oli mennyt niin lujaa, ettei hän ollut tahtonut pysyä itsekään kyydissä.

Jukka Illman

Ikä: 63.

Asuinpaikka: Kotka.

Ammatti: kokemusasiantuntija.

Perhe: vaimo ja viisi aikuista lasta.

Harrastukset: merihistoria ja sukututkimus.

Aika psykiatrille järjestyi nopeasti, mutta tämä ei ollutkaan paikalla sovitusti. Kotiin palattuaan Jukasta tuntui, että hänen maailmansa romahti. Mikään ei voisi auttaa häntä.

Hän tyhjensi purkillisen lääkkeitä ja pullon konjakkia. Ne lamaisivat taatusti hengityksen. Jukalta menikin taju kankaalle, mutta vain toviksi. Tullessaan tolkkuihinsa hän joutui toteamaan, ettei henki ollut lähtenyt.

Mielialani pomppi ylös alas kuin jojo.

Viikon päästä Jukka koputti uudestaan psykiatrin oveen. Tällä kertaa tämä oli paikalla ja vahvisti työterveyslääkärin arvelut todeksi. Jukka sairasti kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Lääkehoito alkoi kevyenä, koska Jukan työ varustamon työsuojelu- ja ympäristöpäällikkönä vaati luovuutta. Hän palasi työmaalle jo muutaman kuukauden päästä.

– Päässäni pyöri miljoona ajatusta, mutta kaikki jäi kesken. Mikään ei tullut valmiiksi. Lopulta tajusin itsekin, että tästä ei tulisi yhtään mitään, Kotkassa asuva Jukka, 63, muistelee.

Valoa pikimustan tunnelin päässä

Jukka vietti myöhemmin viikon Porvoon psykiatrisessa sairaalassa. Siellä lääkitystä yritettiin säätää sopivammaksi, mutta turhaan. Yksi lääke aiheutti pahoja sivuvaikutuksia: kädet tärisivät ja vapisivat niin, ettei Jukka saanut nimeään kirjoitetuksi. Käyttö oli pakko lopettaa. Muutkaan lääkkeet eivät toimineet toivotulla tavalla.

– Mielialani pomppi ylös alas kuin jojo. Olin samaan aikaan masentunut, maaninen ja itsetuhoinen. Välillä mietin itsemurhaa aamusta iltaan. Toisaalta en halunnut tuottaa tuskaa perheelleni. Minulla oli puoliso ja viisi lasta entisistä suhteistani. Vaikka halusin päästä eroon pahasta olosta tappamalla itseni, halusin pysyä hengissä heidän takiaan.

Ilman puolisonsa tukea Jukka tuskin olisi kertomassa tarinaansa. Kumppani muistutti aina, että synkimmänkin päivän jälkeen tulisi parempi päivä. Tämä sai Jukan näkemään pienen valonkajon pikimustan tunnelin päässä. Ehkä hän jaksaisi vielä huomiseen.

Jukan vointi pysyy hyvänä, kun hän välttää liikaa ­stressiä ja muistaa syödä lääkkeensä. – Paineen alla ­mieleni pirstoutuu.

– Puolisoni ei pelännyt, vaikka olin mieleltäni sairas. Diagnoosin kuultuaan hän totesi, että ”ai jaaha, tätäkö tämä on ollut”. Hän on nähnyt sairauteni pahimmat vaiheet ja pysynyt silti rinnallani. Olemme olleet yhdessä nyt 23 vuotta ja naimisiin menimme vuonna 2008.

Ensimmäisen kerran Jukka avioitui jo suorittaessaan varusmiespalvelusta laivastossa. Esikoislapsi syntyi pian tämän jälkeen.

– Olin laivan eniten ojennettu, mutta myös palkittu mies. Tämä kertoo, että olin sielläkin aika erikoinen tapaus.

Kaksijakoinen jo nuoresta asti

Kaksijakoisuus oli tyypillistä Jukalle jo lapsena. Hän oli lahjakas ja herkkä, mutta saattoi välillä kiehahdella. Lapsuutta varjostivat isän väkivaltaisuus ja alkoholismi, mutta suurempi merkitys oli Jukan kasvattaneilla rakastavilla naisilla – ­äidillä, kolmella siskolla, ­kahdella isoäidillä ja kahdella isoisoäidillä.

– Olen aina tuntenut itseni rakastetuksi ja hyväksytyksi. Siksi minun on ollut myöhemmin helppoa hyväksyä se, että olen mieleltäni sairas.

Oppikoulu jäi Jukalta viidenteen luokkaan. Hän ei vain enää kyennyt menemään kouluun. Myöhemmin hän on arvellut, että oli jo tuolloin masentunut. Mielessä liikkui itsetuhoisia ajatuksia. Ne voimistuivat, kun ensirakkaus päättyi lemmityn muuttoon Porvoosta Pohjois-Suomeen. Jukka alkoi viillellä itseään, ja hänet kuskattiin paikattavaksi sairaalaan.

Minun on ollut helppoa hyväksyä, että olen mieleltäni sairas.

– Masennusta seurasi selvästi maanista käyttäytymistä. Sen laukaisi seitsemän viikon työputki ilman yhtään vapaapäivää. Elimistöni lähti hakemaan voimavaroja hulluuden puolelta. Näin on tapahtunut liiallisen kuormituksen seurauksena myöhemminkin. On selvää, että sairauteni puhkesi jo silloin, ollessani 17-vuotias.

Seuraava mania iski pari vuotta myöhemmin etelänlomalla, jossa mopo karkasi täysin käsistä. Alkoholia kului runsaasti, ja Jukka hurjasteli seksuaalisesti. Ilonpito loppui kuitenkin lyhyeen, sillä heti reissun jälkeen mieliala notkahti masennukseen.

– Olin puoli vuotta niin lamassa, etten tehnyt mitään. Mikään ei kiinnostanut eikä huvittanut. Sitten lähdin suorittamaan varusmiespalvelusta, ja yhtäkkiä olin ukkomies ja minulla oli pieni lapsi.

Riitainen ero vei vuoristoradalle

Jukka sai hyvän työpaikan varustamosta, ja lapsia syntyi kaksi lisää. Lasten mielestä Jukka oli maailman paras isä. Asiat olivat muutenkin hyvällä mallilla toistakymmentä vuotta, kunnes avioliitto päättyi eroon vuonna 1989.

– Ero oli hyvin riitainen, ja sen jälkeen mielialani alkoi hypellä laidasta toiseen. Tuntui kuin olisin matkustanut vuoristoradalla. Ihmettelin itsekin, oliko minussa jokin vialla, mutta en saanut mennyksi lääkäriin.

Elämä rauhoittui, kun Jukka tapasi toisen vaimonsa. Hääkellot soivat vuonna 1992, ja pari sai kaksi lasta.

Vaikka kaikki oli näennäisesti hyvin, Jukka masentui vakavasti ja oli tovin työkyvytön. Syyksi arveltiin uupumusta. Miehellä oli tuhat rautaa tulessa: hän oli mukana kunnallispolitiikassa, ammattiyhdistystoiminnassa ja vapaaehtoisessa meripelastuksessa. Kalenterissa oli joskus seitsemän merkintää päällekkäin.

– Sain sairauslomaa ja rauhoittavia lääkkeitä. Kävin myös pari kertaa psykiatrisen sairaanhoitajan juttusilla, mutta hän oli perehtynyt päihdeongelmiin. Masennus ei ollut hänen alaansa, eikä hän osannut sanoa siitä mitään.

Mistä saat tukea?

– Perheeltä ja ystäviltä. Kukaan ei ole pelästynyt sairauttani. Olen kiitollinen kaikille, jotka ovat olleet matkassa mukana.

Mitä olet oppinut?

– Olemme toinen toisillemme hirveän tärkeitä. Ihminen ei pärjää yksin edes terveenä ja sairaana vielä vähemmän.

Suurin voimavara?

– Olen kääntänyt kovat kokemukseni voima­varakseni. Olen esimerkki siitä, että kaikesta voi selviytyä.

Missä pisteessä olet nyt?

– Olen ollut vuodesta 2004 hyvinvoiva. Parantua en voi, mutta tiedostan rajat, joissa minun on pysyttävä voidakseni jatkossakin hyvin.

Parasta, mitä voisi tapahtua?

– Nykyhetki on parasta, mitä voi olla. En enää 63-vuotiaana odottele mitään. Lottoan kyllä, mutta en tosis­sani haaveile ­voitosta.

Aika korjasi tilanteen, mutta parin vuoden kuluttua mieli musteni jälleen. Masennuksen taustalla oli raskas elämänvaihe: Jukan vanhemmat, mummo ja eno olivat kuolleet lyhyen ajan sisällä. Lisäksi vanhin sisko oli saanut vakavan aivoverenvuodon.

– En ehtinyt surra ja käsitellä menetyksiäni, koska olin niin kiireinen. Ajan myötä masennus kuitenkin hellitti, kuten oli hellittänyt aina ennenkin.

Tärkeintä on pysyä hengissä

Jukka alkoi opiskella työnsä ohessa avoimessa yliopistossa ympäristötiedettä, hydrobiologiaa, aikuiskasvatustiedettä ja ergonomiaa. Työpiste vaihtui Porvoosta Espooseen, ja työtehtävät muuttuivat entistä vastuullisemmiksi. Samalla työmäärä lisääntyi. Ylityötunteja kertyi vuodessa 600. Lisäksi Jukka pyöritti kahta parisuhdetta.

– Elämäni oli aikamoista matalalentoa. Nukuin hyvin vähän, koska nukkumiseen ei ollut aikaa. Jossain vaiheessa alkoi pätkiä: en enää jaksanut enkä edes halunnut lähteä töihin. Esimieheni huolestui ja varasi ajan lääkärille. Sain ensi­avuksi kassillisen lääkkeitä, jotta pärjäisin psykiatrikäyntiin asti.

Pettymys oli suuri ja paha olo kaiken kattava, kun tapaaminen peruuntui psykiatrin influenssan vuoksi. Vähän aiemmin Jukan puoliso oli jättänyt tämän saatuaan tietää, että miehellä oli toinen nainen. Kuolema tuntui ainoalta vaihtoehdolta.

– Koska henki ei hyvästä yrityksestä huolimatta lähtenyt, päätin mennä uudestaan psykiatrille. Viikkoa myöhemmin sain diagnoosin. Se oli suuri helpotus, mutta kaksisuuntaisen kanssa ei ollut helppoa elää. Itsetuhoinen kausi kesti kaksi vuotta.

– Lopulta lääkäri totesi, että haaveet töihin paluusta oli unohdettava. Tärkeintä oli löytää lääkkeet, jotka pitäisivät minut hengissä.

Olen kertonut sairaudestani kaikille avoimesti.

Lääkitys vaihdettiin, ja se alkoi heti toimia. Jukka kävi myös terapiassa, mutta ei saanut siitä mitään irti.

– Onneksi minulla on koko ajan ollut ympärilläni ihmisiä, joille olen voinut puhua. Olen kertonut sairaudestani kaikille avoimesti. En suostu häpeämään sitä. Se ei tee minua huonommaksi, muttei liioin paremmaksi, kuten kaksisuuntaista sairastavien julkkisten tarinat antavat joskus ymmärtää.

Omalla tontilla ja tarpeellinen

Jukka pitää puolisolta ja ystäviltä saatua apua pääasiallisena syynä siihen, että on hengissä. Siksi hän kokee suoranaiseksi velvollisuudekseen tukea vuorostaan muita.

Jukka on kouluttautunut kokemusasiantuntijaksi. Aluksi hän näki koulutuksen keinona hankkia lisää tietoa, jotta selviytyisi itse paremmin. Sitten hän huomasi, että voisi auttaa kohtalotovereitaan.

– Olen ollut ihan pohjalla, mutta voin nyt hyvin. Kaikesta voi selviytyä, vaikka syvissä syövereissä siihen on vaikea uskoa. Kun näkee toisen, joka on selvinnyt, tajuaa, että se on mahdollista. Pienikin toivonsäde on ratkaisevaa. Esimerkkinä oleminen on kokemusasiantuntijuudessa ydinjuttu.

Vahvasti perinnöllinen

Mikä sairaus?

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä eli bipolaarihäiriötä kutsuttiin ennen maanis-depressiivisyydeksi. Sairaus on pitkäaikainen ja vahvasti perinnöllinen. Jos toisella identtisellä kaksosella on kaksisuuntainen mielialahäiriö, myös toinen sairastuu yli 50 prosentin todennäköisyydellä. Sairauden puhkeamiseen liittyy myös ympäristötekijöitä, kuten päihteiden käytöä. Usein välitön laukaiseva tekijä on akuutti stressi.

Häiriö jaetaan kahteen tyyppiin: tyypin I sairaudessa esiintyy masennusjaksoja, manioita, hypomanioita ja sekamuotoisia jaksoja. Tyypin II sairaudessa on masennusjaksojen lisäksi hypomanioita, mutta maaniset tai sekamuotoiset jaksot puuttuvat.

Oireet:

Maniassa käyttäytyminen on silmiinpistävän aktiivista. Sairastunut voi tuntea voimakasta ja epärealistista hyvää oloa. Jaksoja leimaa usein harkintakyvyn puute. Masennusjaksot ovat maanisia jaksoja yleisempiä. Silloin mielessä voi liikkua arvottomuuden ja syyllisyyden tunteita ja ajatuksia kuolemasta.

Sairausjaksot voivat olla myös sekamuotoisia, jolloin niissä esiintyy yhtä aikaa masennusta ja maniaa. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla on taipumusta kärsiä alkoholiongelmista tai muista päihde­ongelmista. Runsas juominen voi voimistaa mania- ja masennusjaksoja.

Hoito:

Kaksisuuntaista mielialahäiriötä hoidetaan yleensä mielialaa tasaavilla lääkkeillä, niin sanotuilla toisen polven antipsykooteilla, ahdistusta ja unettomuutta lievittävillä lääkkeillä sekä häiriön masennusjaksojen aikana masennuslääkkeillä.

Sopivan lääkityksen löytäminen voi viedä aikaa. Parhaimmillaan lääkityksellä pystytään tehokkaasti estämään tai lievittämään masennus- ja maniajaksoja.

Lähteet: mieli.fi, potilaanlaakarilehti.fi, terveyskirjasto.fi, terve.fi.

Takaisin työelämään Jukka ei ikävöi. Vaikka hän saisi valita nyt uuden uran, kokemusasiantuntijana toimiminen tuntuisi mieluisimmilta.

– Koen olevani omalla tontillani. Olen hyvin onnellinen siitä, että olen päässyt hyvään tilanteeseen, vaikka en ole päässyt helpolla. Tunnen itseni tarpeelliseksi ja hyödylliseksi, ja minulla on juuri sopivasti tekemistä.

– Paineen alla mieleni pirstoutuu. Siksi minun on vältettävä liiallista stressiä. Lisäksi on olennaisen tärkeää, että syön lääkkeeni joka päivä. Kokeilin kerran lopettaa ja olin jo ajautumassa maniaan. Sitä riskiä en aio enää ottaa, Jukka sanoo.

Et ole yksin!

Kaksisuuntaiset ry on valtakunnallinen yhdistys, joka on tarkoitettu kaksisuuntaista mieli­alahäiriötä tai skitsoaffektiivista häiriötä sairastaville sekä heidän läheisilleen, kaksisuuntaiset.yhdistysavain.fi. Lisätietoa sähköpostitse: kaksisuuntaiset@gmail.com.

Infopuhelin 046 562 3409 palvelee joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina klo 18–19.

Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 8/2019.

Julkaistu: 4.11.2019