Se ei voinut olla totta! Tarmo Raatikainen piti itseään kivana, eloisana ja sosiaalisena ihmisenä. Miten hän voisi muka olla masentunut? Kyseessä täytyi olla väärinkäsitys.

Vointi oli kuitenkin ollut pitkään huono. Itse asiassa Tarmo oli ollut jo vuosia ahdistunut. Oireilu alkoi opiskeluaikana Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksessa. Opinnot venyivät, koska hän ei saanut mitään aikaiseksi. Tarmo koki, ettei ”rock’n’roll-jätkä” osannut opiskella ja syytti itseään laiskaksi. Hän tunsi hirvittävää syyllisyyttä verratessaan itseään muihin opiskelijoihin.

Lue myös: Opiskelijan oireilu haastaa opiskeluterveydenhuollon

– Syyllisyys sai minut ahdistumaan lopulta niin, että päässäni risteili itsetuhoisia ajatuksia. Tein silti kaikkeni peittääkseni ahdistukseni. Leimaannuin mieluummin erikoiseksi kuin masentuneeksi, Tarmo, 56, kertoo.

Hän haki kaikessa hiljaisuudessa apua Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöstä. Aluksi hänelle määrättiin rauhoittavia lääkkeitä. Kun ahdistus paheni, Tarmo sai masennusdiagnoosin ja -lääkkeet. Diagnoosi tuntui käsittämättömältä.

– Minua hävetti hirvittävästi, ja pelkäsin, että muut saisivat tietää asiasta. Tämän takia yritin salata masennukseni kaikin voimin myös läheisiltäni. Kuvittelin onnistuvani aika hyvin, mutta toki he tajusivat, että jokin oli pahasti vialla. Otti aikansa, ennen kuin aloin ymmärtää olevani masentunut, saati sitten masennukseni syitä.

Katusoittaja Savonlinnan torilla

Tarmo kasvoi Pohjois-Savossa vaatimattomissa oloissa. Nuoruutta leimasi voimakkaasti irrallisuus. Yläasteen lopussa perustetusta bändistä tuli tärkeä yhteisö, jossa hän sai kokea kaipaamaansa hyväksyntää ja arvonantoa.

Koulussa Tarmo pärjäsi hyvin. Hän kirjoitti ylioppilaaksi keväällä 1981. Tarmon eno totesi, että pojalla oli päätä ja tämän pitäisi lähteä opiskelemaan.

– Olin vähän aikaa töissä oman kylän alakoulussa. Työ tuntui helpolta, koska minusta oli kiva pyöriä lasten kanssa. Tuumasin, että se oli varmaan minun hommani, joten hain opettajankoulutuslaitokseen Savonlinnaan. Muutin sinne jo ennen pääsykokeita, koska olin niin varma opiskelupaikasta.

Tarmo rahoitti opintojaan toimimalla kesäisin katusoittajana Savonlinnan torilla. Hän myös soitti ja lauloi useissa paikallisissa bändeissä. Kaiken piti olla kohdallaan, mutta sitten alkoivat vaikeudet. Tarmon mieliala hyppeli, eivätkä opinnot edenneet toivotulla tavalla.

– Kaikenlaista sattui ja tapahtui, ikävääkin. Elämä oli yhtä säätämistä. Sitten masennus sai minusta yliotteen.

Elämän kipupisteiden jäljillä

Masennuksesta huolimatta Tarmo valmistui kasvatustieteiden maisteriksi vuonna 1992, yhdeksän vuoden opiskelurupeaman jälkeen. Jo opintojen loppuvaiheessa hän alkoi työskennellä opettajana eteläsavolaisen pikkukylän koulussa. Tätä seurasivat työt musiikin lehtorina, luokanopettajana sekä tarkkailuluokan ja vastaanottokodin opettajana eri puolilla Suomea.

– Rakastin työtäni ja sain siitä voimia, mutta välillä minun oli pakko jäädä sairauslomalle. Työterveyshuollossa tarjottiin masennuslääkkeitä ja keskusteluapua. Kipupisteitä löytyi niin lapsuudestani, nuoruudestani kuin ihmissuhteistanikin. Olen avioerolapsi, eikä ympärilläni ollut perinteisen ydinperheen suomaa turvaa. Ehkä tällä oli suurempi vaikutus kuin elämää leimanneella niukkuudella, Tarmo miettii.

– Minun oli myös vaikea sitoutua ihmissuhteissa. Jokainen rikkoutunut suhde jätti kuitenkin pettymyksen ja syyllisyyden tunteita. Kun avasin näitä asioita, aloin ymmärtää itseäni paremmin. Samalla vointini koheni.

Lue miten masennus haastaa parisuhteen

Karu herätys hengityskoneessa

Masennuksella on kuitenkin usein tapana uusia. Näin kävi myös Tarmolle – nyt takana on kolme vaikeaa masennuskautta. Pahimmillaan hän oli niin pohjalla, että yritti itsemurhaa.

– Masennus on kuolettava sairaus, mutta tätä ei aina ymmärretä. Ahdistus ja kivun tunne voivat olla niin voimakkaita, että kuolema tuntuu ainoalta vaihtoehdolta päästä kärsimyksestä eroon. Sellaisella hetkellä ei kykene ajattelemaan, mitä jättää jälkeensä. Rationaalinen ajattelu ei yksinkertaisesti onnistu.

Tarmo ei koskaan unohda, miten pysäyttävältä tuntui, kun tajusi olevansa hengityskoneessa itsemurhayrityksen jälkeen. Elämän rakennuspalikat olivat täysin muruina.

– Olin polttanut itseni loppuun tekemällä liikaa kaikkea. Uupumuksen takana oli varmasti se, että vaadin itseltäni kohtuuttoman paljon paneutumista eri asioihin. Podin myös maailmantuskaa, josta olin kärsinyt nuoresta asti.

Lapsilta oppii valtavan paljon

Nouseminen takaisin jaloilleen oli vaikeaa. Tarmoa auttoi pitkä, keskusteleva hoitosuhde hyvän psykologin kanssa. Olennaisinta oli oppia rakastamaan itseään. Tämä vaati työtä ja itsetutkiskelua.

– Ensin piti päästä eroon pelon, häpeän ja syyllisyyden tunteista. Niin pitkään kuin kannoin niitä, en tuntenut iloa enkä rakkautta. Iän myötä minusta tuli myös armollisempi itseäni kohtaan. En ole enää niin silmittömästi vailla hyväksyntää kuin nuorena, vaan kelpaan tällaisena, masennusta sairastavana.

"Haluan nähdä lasteni ja lapsenlapseni kasvavan, jatkaa työntekoa ja pitää itseni kunnossa eläkkeelle asti."

Lue lisäksi: Masennus kiristää miestä

Tarmo tahtoo kiittää ympärillään olevia ihmisiä, jotka ovat tukeneet häntä läpi pitkän ja mutkikkaan matkan. Tärkein tukija on ollut hänen vaimonsa. Lapsia pariskunnalla on yhteensä seitsemän, osa kummankin entisistä suhteista.

– Olen kypsynyt tällä matkalla myös isäksi. Se on yksi hienoimmista asioista ikinä. Olen oppinut valtavan paljon lapsilta, omiltani ja oppilailtani. Jeesus kehotti meitä olemaan lasten kaltaisia, ja niihin sanoihin sisältyy suurta viisautta.

Tarmo työskentelee nykyisin kyläkoulussa Kuusamossa, ja opettajan työ on hänen elämänsä peruspilari. Se on tarjonnut runsaasti onnistumisen kokemuksia ja ollut eräänlaista lääkettä masentuneelle. Ennenaikaiselle eläkkeelle jääminen ei ole käynyt mielessä edes silloin, kun vointi on ollut huonoimmillaan.

– Pidän itseäni onnekkaana, sillä joka päivä yhdeksän ihmistä joutuu sairauseläkkeelle masennuksen takia. Nykytiedon mukaan siitä voi kuitenkin parantua. Minulla on nyt mennyt pitkään hyvin. Lanttuni on kasassa, enkä pelkää masennuksen uusimista. Jos se nostaisi päätään, osaisin hakea heti apua ja potkia ahdistusta poispäin.

Lauluja omasta elämästä

Tarmo on saanut voimaa musiikista ja liikunnasta, vaikka synkimpinä aikoina hän ei jaksanutkaan niitä harrastaa. Heti voinnin kohentuessa hän kuitenkin tarttui kynään ja alkoi kirjoittaa lauluja. Viime vuoden marraskuussa julkaistiin Tarmon ensimmäinen soololevy, joka kantaa nimeä Sinä olet valo.

– Biisien sanat kertovat omasta elämästäni tai siitä, mitä olisi voinut tapahtua, jos asiat olisivat menneet toisin. Toivon laulujeni herättävän vahvoja tunteita ja elävän ihmisten muistissa, mielessä ja sydämessä.

Liikunnasta Tarmo innostui 90-luvulla, ja hän on harrastanut vuosien varrella niin maastopyöräilyä, hiihtoa kuin uintiakin. Nykyisin hän aloittaa päivänsä ennen kello kuutta kuntosalilla, jossa treenaa viidesti viikossa.

Aktiivisen harjoittelun ansiosta Tarmon metabolinen ikä on vain 41 vuotta. Tämä paljastui mittauksessa vähän aikaa sitten ja oli iloinen yllätys.

Lisätietoa metabolisesta oireyhtymästä

– Mielen kipua voi siirtää liikkumalla keholliseksi tuntemukseksi. Liikunnalla on ollut kuntoutumisessani iso merkitys. Voi olla, etten olisi tässä ilman sitä.

Kritiikki kuuluu työsuhde-etuihin

Omanlaisensa intohimo on politiikka. Tosin Tarmo sanoo suoraan, että laji on karu. Palkakseen saa lähinnä katkeria kompromisseja. Tästä huolimatta hän on vaikuttanut yli 20 vuotta Vasemmistoliiton riveissä ja Kuusamon kaupunginvaltuutettuna.

Kymmenen viime vuotta Tarmo on tehnyt työtä myös Kuusamon mielenterveysyhdistyksessä. Se on hänelle sydämenasia. Keväällä 2014 hänet valittiin Mielenterveyden keskusliiton valtuuston puheenjohtajaksi ja kolmea vuotta myöhemmin liiton puheenjohtajaksi.

– Ehkäpä ansiokseni katsottiin se, että olen tehnyt mielenterveystyötä aidosti ja suurella intohimolla.

Puheenjohtajan tavoitteena on, että hallitusohjelmaan saataisiin antistigma-hanke. Mielen sairauksiin liittyy yhä vahva stigma, joka hidastaa hoitoon hakeutumista ja paranemista. Tärkeää on myös, että mielenterveysyhdistystoiminta taataan tulevaisuudessakin.

– Minulta on kysytty, onko MTKL:n puheenjohtaja kykenevä hoitamaan työtään, koska hän sairastaa itse masennusta. Minusta taustastani on silkkaa etua. Tiedän, mistä puhun ja kenen etuja ajan. Olen mielenterveyskentällä konkreettisesti omieni joukossa. Miten ihmeessä voisin torjua stigmaa ja samalla pelätä sitä?

Vaikka Tarmolla on yhä monta rautaa tulessa, hän ei pelkää uupuvansa. Hän on oppinut erottamaan olennaisen epäolennaisesta. Tarmo on myös löytänyt jaksamisensa rajat, kun hän on viimein tutustunut itseensä. Tämän ansiosta on helpompi kestää eri tehtäviin ”työsuhde-etuna” kuuluvaa kritiikkiä.

Mitä eroa on uupumuksella ja burnoutilla?

– Aiemmin se joskus loukkasi, kun kuitenkin tiesin toimineeni vilpittömästi ja parhaani tehden.

Tarmon suurin missio – niin MTKL:n puheenjohtajana, poliitikkona kuin muusikkonakin – on muuttaa maailmaa pala kerrallaan niin, että lähimmäisiä huomioitaisiin ja rakastettaisiin enemmän.

– Entä jos voisimme muuttaa kaiken vihan ja pelon rakkaudeksi? Haluaisin elää maailmassa, jossa vihan sijaan ihmiset katsovat toisiaan hyväksyvästi, hän sanoo.

Masennuksella on alttius toistua

Mikä sairaus?

Lievistä ­masennustiloista kärsii noin ­10–15­­ prosenttia, vakavista masennustiloista noin 5 prosenttia ja psykoottisista depressioista vajaat 1 prosenttia aikuisväestöstä. Sairauden keskeinen oire on masentunut mieliala tai mielenkiinnon tai mielihyvän väheneminen ­selvästi. Oire vaivaa suurimman osan päivästä yhtä­jaksoisesti vähintään kahden viikon ajan.

Varsinaisen masennustilan diagnosointi edellyttää myös useita muita samanaikaisia oireita. Niitä ovat muun muassa merkittävä painon lasku tai nousu, unettomuus tai lisääntynyt unen tarve, lähes päivittäinen väsymys tai voimattomuus, liikkeiden ja mielen hidastuminen tai kiihtyneisyys, arvottomuuden tai kohtuuttoman syyllisyyden tunteet, ajattelun, keskittymisen tai päätöksenteon vaikeudet tai kuolemaan liittyvät mielikuvat tai itsemurha-ajatukset. Masennusoireisiin liittyy usein myös eriasteista ahdistuneisuutta ja alkoholinkäytön lisääntymistä.

Masennusriskiä voivat lisätä biologinen alttius, synnynnäinen temperamentti ja kehityksen aikaisten kokemusten muovaama persoonallisuuden rakenne. Myös itsetunnon hauraus, negatiiviset ajatusmallit ja korostunut läheisyyden tarve suurentavat sairastumisalttiutta. Masennus voi olla myös keino paeta pelottavia tunnetiloja, kuten omia tai toisen vihan tunteita. Monesti masennuksen taustalla on pitkään tukahdutettu voimakas suru tai jokin traumaattinen kokemus.

Jos masennustila on ollut vähänkin vakavampi, potilaalla on noin 50 prosentin mahdollisuus sairastua myöhemmin uuteen masennusjaksoon. Jos hoitoa ei ole, kahden sairastetun vakavan masennusjakson jälkeen kolmannen todennäköisyys kohoaa yli 70 prosenttiin. Kolmannen sairausjakson jälkeen uusiutumisriski on jo yli 90 prosenttia. Masennukseen liittyy selvästi kohonnut itsemurhariski.

Lähde: www.terveyskirjasto.fi > masennus (2017).

Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 1/2019.