Halitoosin yleisin syy on riittämätön suun omahoito eli puhdistaminen, mutta ongelma saattaa löytyä myös kurkkaamalla syvemmälle nieluun.
Suu auki!
Miksi hengitys haisee? Se voi johtua suun huonosta puhdistamisesta säännöllisesti. Harjaus puhdistaa hampaiden pinta-alasta vain 65 prosenttia, joten harjaus ei yksinään riitä.
Pahanhajuista hengitystä aiheuttavat rikkiyhdisteet, joita muodostuu suun bakteerien pilkkoessa ruuantähteitä. Säännöllinen puhdistus on siis kaiken perusta.
Aamulla kannattaa muistaa pestä hampaat ennen ruokailua, sillä muuten aamupala ruokkii kuivuneen suun bakteereita. Ruoan ja juoman mukana tulevat hapot pehmentävät hampaan kiillettä, joten heti syömisen perään niiden harjaus on haitallista.
Hampaiden huolellinen harjaus fluorihammastahnalla kahdesti päivässä, hammasvälien putsaus siihen tarkoitetulla hammasvälitikulla ja kielen puhdistus esimerkiksi kielenpuhdistajalla tekevät jo paljon.
Kuivan suun tunnetta?
Aamulla herätessä hengitys saattaa tuoksahtaa. Se voi johtua siitä, että suu on kuivunut yön aikana vähentyneen syljenerityksen takia ja bakteerikanta on muuttunut. Erilaiset lääkkeet, kuten väsyttävät antihistamiinit ja mielialalääkkeet, kuivattavat suuta.
Suuvettä valitessa alkoholiton vaihtoehto on parempi, sillä alkoholin purskuttelu kuivattaa suun limakalvoja entistä enemmän.
Kuiva suu voi olla myös joidenkin sairauksien oire, kuten nivelreuman tai Parkinsonin taudin.
Muhiiko suussa tulehdus?
Suun tulehdukset aiheuttavat pahaa hajua. Hammasytimen tulehduksen taustalla on yleensä hoitamattomat hampaiden reiät, eli karies.
Ientulehdus taas syntyy, kun hampaan pinnalle kertyy tarpeeksi plakkia eli bakteeripeitettä. Ikenet verestävät tällöin helposti.
Parodontiitti voi olla jatkuvan ientulehduksen seuraus. Pitkään hautuvat bakteerit ienrajassa ja ientaskussa käynnistävät tulehduksen, joka alkaa tuhota hampaan kiinnitystä.
Hoitamattomasta tulehduksesta aiheutuu monenlaista riskiä yleisterveydelle. Parodontiitti on riskitekijä esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksille, diabetekselle, metaboliselle oireyhtymälle, joihinkin keuhkosairauksiin ja jopa ennenaikaisiin synnytyksiin.
Ammattiapua saatavilla
Jokaisen suu on yksilöllinen. Jollain on tiukat hammasvälit ja jonkun toisen kieli kerää bakteeripeitettä tiuhempaa tahtia. Siksi olisi suositeltavaa käydä suuhygienistin kanssa keskustelemassa oman suun puhdistuksen tarpeista.
Suuhygienisti voi myös tehdä kattavan puhdistuksen, jonka jälkeen itsehoito on helpompaa.
Haju voi tulla syvemmältä
Pahanhajuinen hengitys voi olla peräisin myös muualta elimistöstä. Näin on noin 10 prosentissa tapauksista.
Refluksi nostaa vatsahappoja ruokatorveen, mikä voi tuoda mukanaan pahaa hajua. Erilaiset hengitystieinfektiot, kuten nielu- tai poskiontelotulehdus, voivat myös olla hajun alkuperäinen lähde. Harvinaista on, että haju olisi peräisin keuhkoputkista asti.
Jos siis tiedät puhdistavasi suusi huolella ja hengitys haisee edelleen, käänny yleislääkärin puoleen.
Vinkkejä ensiavuksi haisevaan hengitykseen:
- Vaihda tavallinen hammasharjasi sähköhammasharjaan. Sen pyörivä liike hajottaa plakkia ja puhdistaa tehokkaammin hampaan pintaa.
- Kurluttele kunnolla menemään! Suuveden kurlaus auttaa huuhtelee pöpöt hieman syvemmältä nielusta. Se auttaa irrottamaan pahanhajuisia proppuja, eli kovettuneita bakteeripaakkuja, jotka piileskelevät nielurisojen poimuissa.
Asiantuntija: Pia-Maria Eskola, vastaava suuhygienisti, Mehiläinen
Lähde: Terveyskirjasto Lääkärikirja Duodecim