Punaisen puutalon idylli on lähes täydellinen. Miten he sen oikein tekivät?
Juhannusruusut olivat juuri puhjenneet kukkaan pihamaalla. Niistä tehtiin hääkimppu. Kirkko oli suuri, mutta hetki intiimi. Vain oma uusi perhe: mies, nainen ja neljä lasta, yksi syntymätön vauva vasta kurkkimassa pilvenreunalta.
Jälkeenpäin lähetettiin yllätystekstareita läheisille ja tutuille. Menimme naimisiin!
Sitten on eletty tyytyväisenä punaisessa puutalossa Oulussa minun ja sinun lasten ja nyt myös yhteisen pienokaisen kanssa. Perhettä liimaa läheiseksi kaikkien yhteinen pikkuveli Hannes, kuusi kuukautta. Hanneksen käy nappaamassa äidiltä omaan syliinsä ylpeä isosisko. Tytön huoneesta kuuluu vauvankujerrusta, kun tyttö tekee läksyjä ja Hannes ”auttaa”.
- Lue myös: Näin vanhempi voi auttaa lasta erossa
Punaisen puutalon ikkuna on rikki
Älkää nyt käsittäkö väärin. Ei kaikki ole silkkaa juhannusruusuilla tanssimista. Etuoven ikkuna on lyöty säpäleiksi – mutta sille on kylläkin harmiton selitys. Oltiin ajettu taksilla lentokentältä, tultu yhteiseltä lomamatkalta Espanjan lämmöstä. Avain oli unohtunut. Oli kylmä yö, ja vauvakin oli kevyissä vaatteissa. Niinpä miehen piti tehdä, mitä miehen piti tehdä.
Ja joo-o, Saara nauttii äitiyslomasta herttaisen vauvan kanssa – mutta ei ole käynyt tänään kaupassa eikä (onneksi!) tarjoa vieraalle juuri leipomiaan lämpimäisiä (sillä niitä ei ole leivottu).
Eilen illalla Saaran piti kysyä Antilta, keksiikö Anttikaan mitään. Siis mitään, missä kohden arki ei sujuisi. Kumpikaan ei keksinyt.
Antti käy töissä, Saara on vielä äitiysvapaalla. Lapset käyvät koulua, ja heitä kuljetetaan vuoron perään urheiluharjoituksiin monta kertaa viikossa. Kaikki tekevät kotitöitä. Sillä tavalla arki soljuu. Kerran vuodessa koko poppoo matkustaa ulkomaille, ja joskus mennään porukalla laskettelemaan.
- Lue myös: Näin olet parempi isä- tai äitipuoli
Näin voi saada uusperheen arjen sujumaan
Saara Rimpiläisen ajatuksia siitä, miten uusperheessä voi saada arjen luistamaan:
- Älä koskaan puhu pahaa lasten toisesta vanhemmasta. Jos haukut häntä, se on kuin haukkuisit lasta itseään.
- Ole valmis joustamaan. Muista ettet voi kontrolloida entisen puolisosi elämää.
- Ole suvaitsevainen ja pitkämielinen. Älä ole mustasukkainen lapsistasi.
- Pidä lupauksesi.
- Kunnioita entisen puolisosi uutta perhettä ja myös entistä elämääsi.
- Uusperhe vaatii suurta sydäntä. Rakkaus toisen lapseen ei tule automaattisesti ja heti, vaan pikkuhiljaa vuosien myötä. Ensin hyväksyy, sitten kiintyy.
- Unohda mustasukkaisuus ja omistushalu.
- Ota iso porukka rikkautena.
- Uusperhe on kasvun paikka. Asioita joutuu miettimään, jotta arki sujuisi. On pakko kasvaa aikuiseksi.
Ei liikaa kiirehditty
Ei siinä alun perinkään koettu rankkoja sopeutumisvaikeuksia, kun Saara ja Antti Rimpiläinen lähtivät toiselle kierrokselle. Ensin seurusteltiin vuosi ja annettiin lastenkin tutustua toisiinsa, ennen kuin kannettiin huonekalut samaan osoitteeseen. Vanhin tytär reagoi aluksi voimakkaammin kuin muut siihen, että äidillä olikin yhtäkkiä poikaystävä. Kriisi meni ohi muutamassa kuukaudessa.
Ei haluttu kiirehtiä liikaa uusperheen perustamisessa. Sopeutumista auttoi sekin, että päätettiin hankkia tarpeeksi iso talo. Sellainen, joka ei ole kummankaan vanha ja joka ei ole täynnä muistoja entisestä elämästä. Sellainen, jossa on kaikille lapsille oma huone. Ettei kenenkään tarvitse nukkua olohuoneen nurkassa.
Ja sitten tuli perhoskoira Ninni. Kaikki halusivat hännänheiluttajan, ja sekin on liimannut porukkaa yhteen. Nyt ei haittaa vaikka ovikello on rikki, sillä Ninni on elävä sellainen.
Ninnin ja vanhempien lisäksi punaisessa puutalossa asuu joka toinen viikko 17-vuotias poika Antin aiemmasta liitosta, poika ja kaksi tytärtä Saaran aiemmasta liitosta (14-, 11- ja 9-vuotiaat) sekä Hannes-vauva.
Antti on tytöille Antti. Saaran entinen puoliso asuu pääkaupunkiseudulla, ja lapset tapaavat häntä osapuilleen joka toinen viikonloppu.
- Lue myös: Hyvä itsetuntemus – hyvä parisuhde
Banaaninkuoria roskiksen ulkopuolella
Saara erosi vuonna 2006. Hän oli lasten kanssa kolme vuotta yksin ja haaveili, että tapaisi vielä jonkun. Mutta ei ketä tahansa! Jonkun sellaisen, joka ottaisi koko paketin. Lapset tulevat aina ensin, sen jälkeen vasta mies, ajatteli Saara ja ajattelee edelleen.
Uusperhe ei pelottanut. Antin kanssa sovittiin niin hyvin yhteen. Kasvatuksestakin ajateltiin samalla tavalla. Ja niinhän siinä kävi, että jopa talon remontointi on sujunut sovussa. Joskus voi syntyä jotain pientä kinaa, jos banaaninkuoret roikkuvat roskiksen ulkopuolella. Isompia riitoja ei ole tullut.
Älä koskaan hauku exää
Yksi on ylitse muiden.
Joo, varmasti rakkauskin. Mutta uusperheessä on hyvin hyvin tärkeää, että pystyy pitämään riittävän hyvät välit entisiin puolisoihin, painottaa Saara.
Omat kaunat, katkeruus ja mustasukkaisuus on pystyttävä käsittelemään niin, ettei sorru mollaamaan entistä puolisoaan. Aina on otettava huomioon myös toinen koti. Voi suunnitella esimerkiksi joulua, mutta sitten pitääkin jo pirauttaa entiselle puolisolle, että mitenkäs sinä olet ajatellut…
-Pitää hyväksyä, että mitä tahansa onkin suunnitellut, vaikuttavat toisen asiat aina omiin asioihin. Meillä on oikeastaan koko ajan ovet auki.
-Entiset puolisot ovat osa elämää joka ikinen päivä.
Saaran mielestä uusperhe on vahvuus. On paljon tukiverkostoa. Kyläillään myös “entisten” sukulaisten kanssa. Lapsilla on monta läheistä aikuista elämässään.
-Me olemme saaneet Antin kanssa paljon enemmän kahdenkeskistä aikaa, kuin olisimme ikinä saaneet ydinperheessä. Niistä hetkistä ammentaa voimaa.
Aina ei tarvitse sanoa kaikkea
Nyt Saara ajattelee, että isä on lapsille aivan yhtä tärkeä ja rakas kuin äitikin. Tässä ajatuksessa on kuitenkin ollut opettelemista.
-Uusperheessä eläminen vaatii aikuisuutta. On tässä joutunut opettelemaan asioita. Olen oppinut pitämään turpani kiinni joissain tilanteissa, vaikka joku asia kuinka ottaisi päähän.
Entisten puolisoiden perheitä pitää osata tietyllä tapaa kunnioittaa, pohtii Saara. Jonkinlaista välimatkaa on hyvä pitää, sillä toisten asioihin ei voi puuttua liikaa.
Ei tämä ole mikään uusioperhe, ajattelee Saara. Uusio-sana ei tunnu hyvältä. Ikään kuin puhuttaisiin jostain kierrätysromusta ja kierrätysrouvista, kuin jostain uusiopahvista.
Uusperhe tämä on. Uusi perhe.
Kuvassa Saara ja Hannes.
Lue myös:
