Terve.fi

Top 5 virhettä, joita eronneet vanhemmat tekevät

Top 5 virhettä, joita eronneet vanhemmat tekevät
Julkaistu 10.9.2012

Eronneet aikuiset eivät toisinaan hoksaa, että heidän käytöksensä pahentaa sekä heidän itsensä, että lasten oloa eromyräkässä. WebMD.com -sivusto listasi viisi yleisintä virhettä, joita eronneet vanhemmat tekevät lapsilleen. Yritä välttää näitä.

1. Lapsen käyttäminen viestinviejänä

Aikuisten tulisi eronkin aikana kyetä kommunikoimaan keskenään ilman lapsia. Lasta ei saisi ottaa mukaan aikuisten välisiin riitoihin. Usein kiusaus välittää viestejä exälle lapsen kautta on kuitenkin suuri, koska lapsi on yleensä tekemisissä molempien vanhempiensa kanssa. Joskus voi myös tulla mieleen udella entisen kumppaninsa asioita lapselta. Tällainen käytös laittaa lapsen hyvin ikävään välikäteen vanhempien välillä.

Jos kommunikointi exän kanssa on vaikeaa, kannattaisi suosia esimerkiksi sähköpostia. Puheluiden aikana tai kasvotusten tunteet voivat kuumentua ja pahentaa asioita. Sähköpostiviestejä tai tekstiviestejä voi myös käyttää myöhemmin todisteina vaikkapa oikeudessa, joten yleensä pahimpia purkauksia ei kirjoiteta niihin, ja kommunikointi on asiallisempaa.

2. Lapsen käyttäminen terapeuttina

Ero on aina kriisi lapsillekin. Ja vaikka lapset olisivatkin jo vanhempia ja ymmärtävät asioita, erosurua ja omaa ahdistusta ei koskaan saisi kaataa lasten niskaan. Lasten ei tarvitse kuulla mielipiteitäsi ja raivonpurkauksiasi entistä puolisoasi kohtaan. Lasten kanssa ei myöskään kannata käydä läpi yhteiselon likaisimpia yksityiskohtia. Jos tarvitset keskusteluapua, ota yhteyttä ammattiauttajiin.

3. Lapsen tunteiden unohtaminen

On hyvin yleistä, että kun aikuisten elämä mullistuu, lapset jäävät hetkeksi taka-alalle omien kysymystensä, hämmennyksen, pelon, ahdistuksen ja vihan kanssa. Kriisissä voi käydä niin, että aikuinen ei jaksa huolehtia kuin itsestään. Olisi kuitenkin hyvin tärkeää ottaa huomioon myös lapsen vointi eron aikana. Kysele lapseltasi hänen tuntemuksistaan, kuulumisistaan ja ajatuksistaan. Yritä kuunnella neutraalisti lapsesi ajatuksia, äläkä sotke mukaan omia tunteitasi. Muista, että toipuminen erosta on pitkä prosessi lapsellekin, ja hän voi kokea kriisin vaiheet eri aikaan kuin sinä. Muista myös, että sinun ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia. Riittää, kun olet läsnä ja lapsellesi tulee turvallinen olo.

4. Lapsen kuulusteleminen toisesta vanhemmasta

Useimmiten eron jälkeen lapsella on lähi- sekä etävanhempi. Lapsi asuu lähivanhemman luona ja vierailee etävanhemman luona. Lapsen olisi tärkeää saada viettää aikaa molempien vanhempiensa seurassa ilman stressiä ja ahdistusta. Eromyllerryksessä saattaa tulla kiusaus udella lapselta entisestä puolisosta ja hänen tilanteestaan. Kuulusteleminen saa kuitenkin useimmiten lapsen olon ahdistuneeksi ja epämukavaksi. Toisaalta täydellinen hiljaisuuskaan ei ole hyväksi. Parasta olisi, kun lapsen kanssa voisi keskustella vierailun tapahtumista neutraalisti ja lyhyesti, lapsen ehdoilla.

5. Omien virheiden korjaamatta jättäminen

Tuntuuko tämä lista ahdistavalta? Ei hätää. Moni eronnut vanhempi on sortunut virheisiin eron jälkeen. Mutta kun tunnekuohut laantuvat ja aikaa kuluu, tilanne yleensä rauhoittuu. Jos eron jälkeen on tullut tehtyä jotakin harkitsematonta, ei ole koskaan liian myöhäistä muuttaa kurssia. Lapset ovat anteeksiantavaisia. Lasten kanssa voi keskustella menneistä hankalista ajoista. Lapsilta voi myös pyytää anteeksi, jos siihen on aihetta. Pahinta on jättää lapsi täysin epätietoisuuteen, tai lastata oma uusi elämä täyteen katkeruutta, josta lapsikin kärsii.

Kommentoi »