Tavallinen syylä (verruca vulgaris) esiintyy useimmiten jalkapohjassa tai kädessä. Tavallisia syyliä voi esiintyä lisäksi kynsissä, kynsivalleissa, silmäluomissa, suupielissä ja jopa sierainaukoissa, varsinkin lapsilla.
Syylä on yleisemmin nuorten aikuisten sekä lasten vaiva. Syylä voi tulla myös aikuiselle.
Syylä paranee usein itsestään, joten hoitoa ei aina tarvita. Syylä voi kestää aikuisilla jopa 5–10 vuotta. Lapsilla syylä paranee usein kahdessa vuodessa.
Syylät ovat hyvänlaatuisia ihomuutoksia ja ne häviämät itsestään kehon omien vasta-aineiden myötä.
Mikäli syylä aiheuttaa kosmeettista haittaa tai syylä aiheuttaa kipua voidaan hoito tarvittaessa aloittaa. Syylän hoidon tavoitteena on syyläkudoksen pienentäminen.
Syylän hoitoa varten löytyy apteekista itsehoitotuotteita, joiden avulla syylä pehmenee ja näin syylän käsitteleminen, vuoleminen tai hiominen, on helpompaa.
Syylän hoitoon voi saada apua myös lääkäriltä, jolloin syylän hoidossa käytetään mm. nestetyppijäädytystä. Syylän kirurgisen poistamisen tuloksena voi ihoon jäädä arpi, joten syylän kirurgista poistamista vältetään.
Syylä voi uusiutua hoidon jälkeen, sillä mitkään hoidot eivät pysty poistamaan syyliä sataprosenttisesti.
Lähde:
Syylä, Kustannus Oy Duodecim 2014.