Poikkeava uupumus on MS-taudissa yleinen oire, joka voi huonontaa henkilön elämänlaatua merkittävästi. Ympäristö voi suhtautua oireesta kärsivään henkilöön negatiivisesti, sillä uupumus ei välttämättä näy ulospäin.
Normaali väsymys
Suurin osa meistä on ollut joskus rättiväsynyt. Arkiaskareet ja työssä suoriutuminen voivat uuvuttaa normaalin perheenisänkin. Tällainen väsymys on yleensä kuitenkin ohimenevää. Se saattaa korjaantua esimerkiksi kunnon yöunella tai juoksulenkillä ystävien seurassa.
Entäpä, jos väsymys uusiutuu? Uupumus ei ole kustannustehokasta. Töissä on oltava mahdollisimman tuottava, jotta oikeuttaisi olemassaolonsa työyhteisössä.
Tavallinen oire MS-taudissa
Multippeliskleroosia eli MS-tautia sairastavan ihmisen maailma saattaa olla sangen erilainen. Uupuminen on nimittäin tavallinen oire MS-taudissa ja voi ilmaantua jo ennen sairauden toteamista.
- Lisätietoa MS-taudin oireista.
Kyseessä ei useinkaan ole normaali, ohimenevä väsymys, vaan aiemmin kevyeltä tuntunut urakka saattaa MS-potilaasta tuntua poikkeuksellisen raskaalta. Tällöin hänen rasituksensietokykynsä voi olla alentunut ja esimerkiksi toipuminen työpäivästä kestää tavallista pitempään. Väsymys paheneekin usein iltaa kohti. Myös henkinen ja fyysinen rasitus sekä korkeat lämpötilat voivat pahentaa uupumusta.
Uupumuksen tarkkaa syntytapaa ei vielä tunneta. Syyksi on epäilty aivojen sairastumista ja esimerkiksi lihasten tehotonta toimintaa. Myös MS-tautiin liittyvät mahdolliset univaikeudet, masennus ja vääränlainen ruokavalio saattavat lisätä uupumusta.
Uupumus rajoittaa
Poikkeava uupuminen on kiusallinen ja elämää rajoittava vaiva. Se saattaa haitata ihmisen yksityiselämää, sosiaalista elämää ja työkykyä. Jokainen voi kuvitella, miltä tuntuu olla toistuvasti poikki, niin että normaalielämän askareet muodostuvat taakaksi. Elämänlaatu voi kärsiä merkittävästi.
- Lue myös: "Hillitsen MS-tautia ruokavaliolla"
Ongelmallista uupumuksessa on myös, että se ei välttämättä näy ulospäin. Ympäröivät ihmiset eivät ehkä osaa ottaa oiretta huomioon. He saattavat pitää uupumuksesta kärsivää henkilöä laiskana, työn vieroksujana tai turhasta valittajana. Työyhteisössä tällainen ihminen voidaan kokea taakaksi.
Uupumuksen kanssa eläminen
Uupumuksesta kannattaa keskustella läheisten ihmisten ja työkavereiden kanssa, jotta he ymmärtäisivät ongelman luonteen. Koska uupumuksen syntyyn voi MS-taudissa vaikuttaa useampi tekijä, niin myös sen lievittäminen on monitahoista. Lisäksi yksilökohtaisten erojen takia sopivimmat keinot tulee valita tilannekohtaisesti.
Uupumuksen kanssa voi tulla paremmin toimeen lepäämällä, kun siltä tuntuu. Askareiden suorittamiseen voi järjestää aikaisempaa enemmän aikaa. On tärkeää muistaa myös rentoutua itseään miellyttävien asioiden tai harrastusten parissa.
Liikuntaa kannattaa lisätä omien voimavarojensa mukaan. Säännöllinen lyhytkestoinen liikunta on suositeltavampaa kuin liiallinen äärirajoilla ponnistelu. Monipuolinen ruokavalio ja riittävä ravinnon saanti ovat tärkeitä asioita myös MS-taudissa.
Univaikeuksia aiheuttaviin asioihin voi vaikuttaa itsekin. Olosuhteet tulisi järjestää suotuisiksi nukahtamiselle. Esimerkiksi kahvin juominen illalla voi vaikeuttaa nukahtamista. Runsasta alkoholin käyttöä kannattaa myös välttää. Masennuksen hoito eri muotoineen tulee kysymykseen, jos se aiheuttaa uupumusta.