Kauneus & Terveys

Voiko suhteesta tulla onnellinen pettämisen jälkeen?


Miten pettäminen pitäisi selvittää, ettei se varjostaisi suhdetta jatkossa? Auttaako julkilausuma Facebookissa tai kaiken aloittaminen alusta?
Kuvat iStock

Petetyksi tuleminen on yleensä suuri kriisi ja trauma. Ensimmäinen ajatus voi olla, että ero ja äkkiä, mutta voiko pari jatkaa onnellisesti yhdessä pettämisen jälkeen?

Moni ainakin yrittää, vaikka tuomitsemme pettämisen kovemmin kuin 20 vuotta sitten. Vain 10 prosenttia naisista halusi erota, kun sai tietää kumppaninsa pettäneen vuonna 2007 julkaistun suomalaisen tutkimuksen mukaan. Miehistä eron tahtoi tätäkin harvempi. Tosin noin 66 prosenttia pettäjistä ei koskaan kertonut pettäneensä, tai he eivät paljastuneet.

SUURIN OSA PETTÄÄ ALUSSA

Uskollisuus on myös lisääntynyt 2000-luvulla. Saman tutkimuksen mukaan 27 prosenttia miehistä ja 13 prosenttia naisista on pettänyt nykyisessä suhteessaan. Pettäminen on yleisintä, kun suhde on kestänyt vuoden tai kaksi. 6–9 vuotta kestäneen suhteen aikana vain kolmisen prosenttia naisista ja 13 prosenttia miehistä on pettänyt. Moni suhde on siis päättynyt, jos kumppanit ovat olleet uskottomia suhteen alussa.

Lue myös: Mitä tavallinen nainen voi oppia pornotähdeltä

YHTEISIÄ VASTAUKSIA MIKSI-KYSYMYKSIIN

Miten pettämisestä voi sitten päästä yli?

Hyvää selviytymistä ja toipumista ennustaa psykoterapeutti Annikki Kaikkosen mielestä se, löytävätkö puolisot yhteisiä vastauksia miksi-kysymyksiin ja käsittelevätkö he niitä yhdessä.

– Valtaosa haastateltavista koki uskottomuuden johtuvan joko omasta tai puolison perhetaustasta, Kaikkonen kirjoittaa tuoreessa Uskottomuus-kirjassaan.

Hän haastatteli kirjaa varten 40 ihmistä, jotka olivat joko petettyjä tai pettäjiä. Heistä kuusi oli yhdessä puolisonsa kanssa vielä vuosien kuluttua siitä, kun uskottomuus oli paljastunut. Kaikki kuusi pariskuntaa olivat käyneet vuosia pariterapiassa tai puolisot yksilöterapiassa. Onnen löytäminen uskottomuuden jälkeen oli siis kovan työn takana.

Lue myös: Sovitteko yhteen sängyssä?

ONNI TULEE, KUN MOLEMMAT OTTAVAT VASTUUTA

Terapian lisäksi parit ovat pyrkineet vahvistamaan liittoa uusimalla vihkivalat, yhteisillä matkoilla ja rakkaudenjulistuksilla pettämisen jälkeen. Monet kokeilivat myös sopimuksia.

– Luottamusta yritettiin rakentaa uudelleen myös tekemällä erilaisia sopimuksia pettäneeksi tulleen osapuolen valvomiseksi ja kontrolloimiseksi, Kaikkonen kertoo kirjassaan.

Rakkaudenjulistusrituaaleista tai toisen kontrolloimisesta ei ole Kaikkosen mukaan juuri apua, jos pari ei käsittele miksi-kysymyksiä aidosti yhdessä tai jaa vastuuta suhteesta aiempaa tasaisemmin.

Monen suhteen ongelmana on ollut Kaikkosen mukaan ennen pettämisen paljastumista naisen ylivastuullisuus ja miehen alivastuullisuus perheestä, kodista ja parisuhteesta. Sama on saattanut jatkua uskottomuuden paljastuttua.

Lähteenä Annikki Kaikkonen: Uskottomuus – syyt ja seuraukset, Minerva 2016.

Lue myös: Etkö sinäkään tiennyt tätä seksistä?

Lue myös: Mikä oikeuttaa pettämään?

Lue myös: Löytääkö Tinderistä oikeaa rakkautta?

Julkaistu: 24.3.2017