
Tiedä miten astut
Yli 70 prosenttia alaraajojen kiputiloista johtuu virheellisestä askelluksesta. Mitä enemmän rasitusta kertyy, sitä helpommin oireet tulevat esiin. Näin käy harmillisen usein tuoreelle juoksuharrastajalle.
Yleisin juoksijan kohtaama ongelma on ylipronaatio, jolloin alaraajaan tulee sisäkierto tukivaiheessa ja varvastyönnön aikana.
– Polvikulma muuttuu ja aiheuttaa helposti varsinkin polven sisäreunan kiputiloja. Myös lonkassa sijaitsevat sisäkiertoa vastustavat ulkokiertäjät saattavat kuormittua liikaa, jolloin seurauksena voi olla iskiastyyppisiä oireita aiheuttava piriformis-syndrooma, sanoo podiatriseen fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti Hannu Puolakanaho Pasilan Fysioterapian askelklinikalta.
Lue myös: Juoksutekniikka kuntoon
Vaivaako kivulias vaivaisenluu?
Ylipronaation yleisin syy löytyy usein jalan luiden rakenteesta. Monilla ylipronatoivasti askeltavilla taustalta löytyy niin sanottu Mortonin jalka, jossa toinen metatarsaaliluu (jalkapöydän luu) on jäänyt lyhyeksi suhteessa toiseen metatarsaaliluuhun.
Toinen juoksijan kiusa on vaivaisenluu, joka on oireillessaan varsin kivulias. Ongelma on yleisempi naisilla.
– Vaivaisenluunkin taustalla on hyvin usein Mortonin jalka. Vaivaisenluu kehittyy, jos ensimmäisellä metatarsaalilla ei ole tapeeksi "töitä", jolloin se kiertyy akselinsa ympäri virheasentoon, ja isovarvas kääntyy pakon edessä sisäänpäin.
Lue myös: Näin pääset eroon penikkataudista
Juoksijan rasitusvammojen ehkäisyn kannalta Puolakanahon mielestä pitkillä matkoilla juoksuaskelluksessa tulisi huomioida, että kantaisku tulee ensimmäisenä ja sen jälkeen rullaus ja lopuksi varvastyöntö. Varpaiden tulisi myös osoittaa suoraan eteenpäin.
Muodikasta paljasjalkajuoksun myötä yleistynyttä korostettua päkiävoittoista askellusta Puolakanaho suosittelee vain kokeneille juoksijoille.
– Nykyisin vastaan tulee paljon muun muassa paljasjalkajuoksun innoittamia päkiäjuoksijoita, joilla on kuormitukseen nähden liian heikko keskivartalonhallinta ja yleinen lihaskunto.
Lue myös: