Treeni ja ravinto

Näin pääset eroon penikkataudista

Penikkatauti on ikävä vaiva, joka täytyy hoitaa jo ensioireiden ilmaantuessa. Näin vaiva hoidetaan.

Teksti Liina Sievers
Kuvat Milka Alanen, iStock
18.4.2016

Aloitat juoksun pitkästä aika talvitauon jälkeen. Muutaman lenkin tehtyäsi alkaa säären etuosa kipuilla lenkkiä seuraavana päivänä ja kävely on hankalaa. Pystyt heittämään vielä pari lenkkiä hissutellen, mutta sitten kipu alkaa tuntua myös juostessa. Lenkille ei tee mieli enää lähteä. Mistä on kyse?

Tällainen säären ja pohkeen alueella ilmenevä rasitusperäinen kipu tunnetaan kansankielellä nimellä penikkatauti. Ikävä vaiva on yleinen erityisesti nopeasti harjoitusmääriä lisänneillä kuntoilijoilla.

Tyypillisesti penikkatautia esiintyy juoksijoilla ja esimerkiksi runsaasti hyppyjä sisältävää ryhmäliikuntaa harrastavilla, jalkapalloilijoilla ja luistelijoilla.

Penikkataudin ilmeneminen

Penikkatautiin liittyvä kipu voi tuntua säären sisäsyrjällä ja myös säären etuosan lihaksen alueella, sääriluun vieressä. Taustalla on liika rasitus yhdistettynä kuormituksen vääränlaiseen kohdistumiseen.

Juoksu tai jatkuva hyppiminen kovalla alustalla, huonot jalkineet tai nilkan ja jalkaterän liiallinen sisäkierto voivat kuormittaa jalan sisäsyrjän rakenteita. Tällöin erityisesti lihaksen kiinnittymiskohdat luun reunassa ärtyvät.

Alussa kipuilua voi tuntua pelkästään harjoituksen jälkeen, mutta rasituksen jatkuessa samankaltaisena kipua alkaa esiintyä myös rasituksen aikana. Oikein pahaksi yltyessään alkaa särkyä ilmetä myös levossa.

Hoitoon kannattaa hakeutua mahdollisimman pian, jotta rasitusvammaan johtaneet syyt saadaan korjattua. Hoitamattomana kipu laajenee myös ympäröivään kudokseen. Pahimmillaan tämä voi johtaa rasitusmurtumaan.

Lue myös: Juoksutekniikka kuntoon

Penikkataudin hoito ja kuntoutus

Ihan alkuun on tärkeää vähentää kuormitusta! Vaihda hyppivä ja pomppiva liikunta johonkin pehmeämpään lajiin. Kokeile vesijuoksua, pyöräilyä tai lihaskuntoharjoittelua. Pyri minimoimaan alavartalolle kohdistuva iskevä rasitus nimenomaan nilkan ojennus/koukistus suunnassa.

Yleensä penikkataudin oireet alkavat helpottua 2-4 viikossa. Liikuntaa ei ole syytä kokonaan lopettaa.

Voit sivellä kipualuetta jääpalalla, suihkuttaa kylmällä tai kokeilla apteekista saatavaa tulehduskipugeeliä.

Oireiden helpottuessa lisää kuormitusta asteittain, älä vedä rasitusta heti tappiinsa.

Mikäli vaiva palaa, olisi viimeistään tässä vaiheessa hyvä käydä asiaan perehtyneen urheilufysioterapeutin pakeilla. Useimmiten vika löytyy askelluksesta ja linjauksesta, jolloin sopivilla lonkan loitonnus- ja ulkokiertoharjoitteista saadaan apuja ongelmaan. Voit kysyä näitä harjoitteita myös asiansa osaavalta valmentajalta.

Lue myös: Pilaako lenkkeily polvinivelen?

Personal trainer Liina Sievers jakaa parhaat vinkkinsä treeniin kauneusjaterveys.fi:n lukijoille. Joka viikko uudet ohjeet!

"Työskentelen personal trainerina, kouluttajana sekä ravintovalmentajana. Iltaisin ohjaan ryhmäliikuntatunteja, lenkkeilen koiran kanssa metsässä, opiskelen saksaa ja muita mielenkiintoisia asioita. Minulla on kaksi lasta, joiden kanssa pelataan futista, käydään uimassa ja katsotaan hyviä leffoja kasassa sohvalla. Haaveilen pitkistä yöunista ja kiireettömistä aamuista ja siitä, että minulla olisi vastaus kaikkiin maailman kysymyksiin."

Lue myös:

Aloittelijan juoksukoulu

Kipu jaloissa – onko tämä penikkatautia?

Valitse lajisi kehotyyppisi mukaan

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi