
"Tein nuoruudessani virheen - ja se ahdistaa yhä"
Ilona Rauhala neuvoo lukijaa, joka teki nuorena virheen seurustelusuhteessa. Vuosien jälkeenkin asia vaivaa häntä.
Lukija kertoo: "Nuoruuden seurustelusuhteessa tein virheen. Ihastuin toiseen poikaan ja pidin häneen yhteyttä hetken. Kun poikaystäväni sai tietää, seurustelumme muuttui katastrofiksi. Pääsimme tilanteesta joten kuten yli, mutta se kalvoi välejämme. Vuosia tapahtuman jälkeen erosimme.
Tapahtuneesta on vuosikausia, ja olen perustanut perheen. Silti vanha tapahtuma välillä ahdistaa. Olen käsitellyt asiaa itse pohtimalla, mutta en pääse eroon syyllistävistä ajatuksista. Hävettäisi, jos puolisoni kuulisi tapahtuneesta. Onneksi puhumme harvoin nuoruutemme suhteista.
Joskus pohdin, kirjoittaisinko kirjeen entiselle poikaystävälleni ja pyytäisin anteeksi. Se tuntuu kuitenkin hassulta. Hän on mennyt elämässään eteenpäin 20 vuoden aikana. Samoin varmasti poika, johon pidin yhteyttä. Luulen, että olen ainoa, joka muistelee näin vanhoja asioita. Miten voisin unohtaa menneet?"
Lue myös: Mitä ihastuminen on?
Menneisyyden ajattelu on normaalia
Ilona vastaa: Menneisyydessä on kaikki, mitä elämässä on tapahtunut, mitä on kokenut, tuntenut ja nähnyt. On normaalia miettiä tapahtuneita. Teinkö oikean valinnan? Olisiko pitänyt tehdä jotakin toisin? Jos, niin mitä?
Nuoruutesi ihmissuhde ja poika, johon ihastuit, ovat olleet sinulle tärkeitä. Tilanteeseen on liittynyt tunteita ja pettymyksiä. Ihastuit toiseen poikaan. Vaikka lopetit yhteydenpidon, tunteesi häneen eivät loppuneet. Suhteenne ei tullut valmiiksi, etkä koskaan saanut tietää, miten tunteesi tai suhteenne olisi kehittynyt, jos olisit jatkanut sitä. Samoin tapahtui sinulle ja silloiselle poikaystävällesi. Olitte nuoria, ettekä osanneet käsitellä asioita kuin riitelemällä.
Lue myös: Mitä aivoissa tapahtuu, kun ihastuu?
Mieli haluaa tietää tarinan lopun
Ihmisen mieli on rakentunut niin, että se pyrkii tekemään tapahtumista ja elämän episodeista kokonaisia. Mieli haluaa rakentaa johdonmukaisia ketjuja tapahtuneista asioista. Kun jokin tapahtumaketju ei solju sujuvasti, mieli askaroi sen parissa kunnes löytää jonkin selityksen.Mielesi hakee selitystä ja pyrkii ymmärtämään. Auta mieltäsi ja anna itsellesi lupa muistella ja jäsentää tapahtumia. Voit käyttää apunasi seuraavia kysymyksiä ja kirjoittaa vastauksia vihkoon. Vihon voit myöhemmin vaikka polttaa, jos et halua ottaa riskiä, että joku näkee sen.
Mitä muistat silloisesta poikaystävästäsi? Mihin hänessä ihastuit? Mitä arvostit hänessä kaikkein eniten? Mihin petyit? Mitä suhde opetti sinulle? Mitä sellaista suhde antoi sinulle, joka vaikuttaa elämääsi vieläkin?
Mieti ennen kaikkea myönteisiä asioita. Mistä olet kiitollinen poikaystävällesi?
Selvitä menneisyytesi rauhassa
Kysy itseltäsi nämä samat kysymykset ajatellen poikaa, johon ihastuit. Pohdiskele kysymyksiä rauhassa. Käy läpi vaikka yksi kysymys päivässä. Lopuksi kysy samat kysymykset suhteessa nykyiseen puolisoosi. Vastaa lisäksi kysymykseen, mistä olet kiitollinen elämässäsi juuri nyt.Riippuu sinusta, pitäisikö sinun vielä olla yhteydessä entiseen poikaystävääsi. Jos sydämessäsi tunnet, että haluat yhteyden, sitten toimi sen mukaan. Sekin saattaa riittää, että luot yhteyden häneen mielessäsi ja korjaat suhteenne mielikuvissasi. Tiedät vastauksen kysymykseesi itse kaikkein parhaiten. Kuuntele itseäsi.
Lue myös:
Tiedätkö nämä rakastumisen vaikutukset?