Nottinghamin yliopistossa Iso-Britanniassa kehitettiin uusi malli, jolla voidaan arvioida paksusuolen syövän etenemistä entistä tarkemmin. Sillä voidaan luoda jokaiselle potilaalle yksilöllinen arvio taudin etenemisestä jopa 10 vuotta diagnoosin jälkeen.
Malli rakennettiin 44 000 paksusuolensyöpää sairastaneen potilaan tietojen pohjalta. Potilaat olivat 15 – 99 -vuotiaita brittejä. Tietojen pohjalta luotiin 16 eri muuttujan perusteella rakentuva ennuste, jota testattiin yhteensä 15 214 tutkimussairaalassa olevalla potilaalla ja noin 437 000 Iso-Britannian kansalliseen syöpärekisteriin kirjatulla potilaalla.
- Aiheesta lisää: Kolorektaalisyöpä on yhä useamman suomalaisen arkea
Mallia kehittäessään tutkijat havaitsivat, että paras selviytymisennuste on nuorilla naisilla, joiden syöpä on vielä varhaisessa vaiheessa ja hyvin eriytynyt, joille tehtiin CRC-leikkaus ja joilla on suvussa virtsarakkosyöpää. Lisäksi se, että potilaalle määrättiin diagnoosin yhteydessä statiineja tai aspiriinia, paransi selviytymisennustetta. Muuttujat tuottivat samanlaisia tuloksia myös miehillä.
Tutkijat huomauttavat, että selviytymisennusteet ovat tärkeässä roolissa, kun potilaat tekevät päätöksiä esimerkiksi leikkauksen riskeistä ja mahdollisista hyödyistä, kemoterapiasta, sädehoidosta tai palliatiivisesta hoidosta.
- Lue lisäksi: Miten ehkäistä paksusuolen syöpää?
Tutkijoiden mukaan olisi tehtävä vielä lisää tutkimusta siitä, mikä olisi paras tapa kertoa potilaille riskeistä ja ennusteista. Tavoitteena tulisi olla löytää tapoja, joilla potilaat ymmärtäisivät realistisesti, mitä he voivat odottaa eri vaihtoehdoilta ja kuinka kertoa hoidon etenemisestä niin, että potilas varmasti sisäistää lääkärin sanoman.
Riskiarvioita ja selviytymisennusteita on arvosteltu muun muassa siitä, että ne voivat enemmän hämmentää potilasta kuin auttaa tätä tekemään perusteltuja päätöksiä hoidostaan.
Lähde: BMJ 2017
Tämän uutisen tarjoaa Lääkäriportaali, joka on erikoisalakohtainen palvelu lääkäreille ja lääketiedettä opiskeleville. Palvelu tarjoaa koti- ja ulkomaisen lääketieteellisen uutispalvelun ilmaiseksi. Lue lisää ja rekisteröidy käyttäjäksi
Lue lisää:
Kahvinjuonti ehkäisee tehokkaasti paksusuolen syöpää
Kattava lista syöpä ja syöpätaudeista – tutustu tietopakettiin