Hyvinvointi

Näkyykö pettäminen naamasta?

Intuitio eli vaistonvarainen tunne voi olla monelle syy epäillä kumppaninsa luotettavuutta. Tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa tutkittiin voiko ihmisen intuitio toimia merkkinä toisen uskottomuudesta.

11.11.2014

Brighamin ja Floridan yliopiston psykologit kysyivät videolla parisuhteissa olevilta miehiltä ja naisilta ovatko he pettäneet kumppaniaan. Nauhoitetut haastattelut näytettiin puolueettomille avustajille. Heidän tehtävänään oli päätellä, onko henkilö ollut uskoton kumppanilleen.

Tutkimuksen tulos oli tyhjentävä. Lähes kaikki avustajat vastasivat oikein. Tämän otoksen mukaan pettämisen voisi siis todeta vaistonvaraisesti.

Tutkijaryhmän psykologien mukaan teoria vaatii toki vielä lisätutkimuksia.

Intuitio vs. faktat

Psykoterapeutti ja psykologi Mirka Paavilaisen mukaan intuitiotaan kannattaa kyllä kuunnella, mutta lähinnä sen suhteen, että onko yhteys kumppaniin kunnossa vai ei.

- Tässä ihmiset yleensä epäonnistuvat eivätkä tunnista merkkejä siitä, että kontakti puolisoon on heikentynyt tai se on lähtökohtaisestikin ollut heikko.

Paavilaisen sanoo, että tämä tarkoittaa sitä, että jommalla kummalla on tunne, että parisuhteessa ei tule kuulluksi, eikä suhde vastaa omia odotuksia.

- Toinen ei ehkä vaikuta ymmärtävän omia ajatuksia ja etäisyys puolisoon on kasvanut. Tässä tilanteessa intuitiota kannattaa kuunnella lähinnä siitä syystä, että yhteyden heikkeneminen on merkki siitä, että suhde on ajautunut huonoille raiteille ja korjausliikkeitä kannattaisi tehdä mahdollisimman pian, hän opastaa.

Lue myös: Vaisto varoittaa, kun jokin on suhteessa pielessä!

Suhteen itsetarkistelusta on aina hyötyä

Psykologi Paavilaisen sanoo, että myös suhteen tilan tarkastelu on hyödyllistä siinäkin mielessä, että yhteyden heikkeneminen on usein se tekijä, mikä taustalta löytyy, kun lähdetään selvittämään, miksi toinen parisuhteen osapuolista on päätynyt uskottomuuteen.

- Vaarana tässä suhteen tarkastelussa on toki se, että äärimmäisyyksiin vietynä aletaan puhua mustasukkaisuudesta, mikä vakavimmillaan on henkistä väkivaltaa ja jopa toisen henkeä uhkaava ilmiö. Mikäli toisen uskollisuutta lähtee epäilemään, on siis hyvä pitää mielessä, että epäilyksen tunteen taustalla voi olla pelkästään oma epävarmuus omasta kelpaavuudesta ja riittävyydestä puolisona, ei välttämättä lainkaan puolison aikeet tai jo toteutuneet teot jonkun kolmannen henkilön kanssa, hän tarkentaa. 

Lue myös: Mustasukkaisuus voi erottaa

Oma epävarmuus ei tee hyvää intuitiotutkiskelijalle

Paavilaisesta olisi myös hyvä miettiä sitä, että heijastaako oma epävarmuus puutteita omassa turvallisuudentunteessa ja kyvyssä olla intiimissä suhteessa luottavaisin mielin.

- Tästäkin asiasta kannattaa varmaan keskustella puolison kanssa. Ja joka tapauksessa epäilys toisen uskottomuudesta on merkki siitä, että parisuhteessa on syytä keskustella suhteen tilasta avoimesti, jotta päästään selvyyteen, mistä intuitiivisissa epäilyissa todella on kyse, hän lisää.

Asiantuntijana psykoterapeutti ja psykologi Mirka Paavilainen.

Lue myös:

Näin kehität intuitiotasi

Voiko naisen ajatuksia lukea?

Parisuhteen ulkopuoliset ihastukset – miksi niitä on?

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt