Kauneus ja Terveys

Voiko naisen ajatuksia lukea?

Voiko naisen ajatuksia lukea?
Tuntuuko sinusta joskus, että kumppanisi lukee sinua kuin avointa kirjaa? Tuoreen australialaistutkimuksen mukaan se ei välttämättä ole pelkkää mielikuvitusta, uutisoi Daily Mail.
Julkaistu: 25.6.2015

Kuudennen aistin olemassaoloa tutkittaessa tiedemiehet havaitsivat hyvin läheisessä psykologisessa suhteessa elävien aivotoiminnassa identtisiä tapahtumia. Heidän mukaansa jotkut ihmiset ovat niin syvässä yhteydessä toisiinsa, että heidän aivonsa alkavat toimia samanaikaisesti.

Psykologit ovat jo pitkään tienneet, että jotkut pariskunnat oppivat ajattelemaan samalla tavalla, mikä mahdollistaa toisen ajatuksien ”lukemisen” tai sanojen ennakoimisen. Nyt tehdyssä tutkimuksessa mentiin kuitenkin pidemmälle ja tutkittiin aivotoimintaa kyseisen ilmiön takana.

Yllättävä löydös paljastui kun tutkijat analysoivat vapaaehtoisia potilaita ja heidän terapeuttejaan terapiaistuntojen aikana. Jossain vaiheessa istuntoa vapaaehtoisten havaittiin saavuttavan yhteisymmärryksen, jossa heidän hermojärjestelmänsä alkoi toimia yhteistyössä ja auttoi näin heitä ymmärtämään toistensa ajatuksia ja tunteita. Tutkijoiden mukaan löydös valottaa myös läheisessä suhteessa elävien pariskuntien, hyvien ystävien tai perheenjäsenien välistä käytöstä.

Sydneyn teknologisen yliopiston professori Trisha Stratford tutki 30 vapaaehtoisen aivo- ja sydäntoimintaa terapiaistuntojen aikana. Tutkimuksessaan hän tunnisti tärkeän hetken, jolloin potilaan ja terapeutin aivot alkoivat toimia muuttuneella tavalla synkronoidusti.

- Kun tämä tapahtuu, voimme lukea toistemme aivotoimintaa ja ruumiinkieltä syvemmällä tasolla, ikään kuin kuudennella aistilla, Stratford kuvaili ilmiötä.

Kommentoi »