Saako näin edes sanoa? Masentunut ärsyttää! Kotioloissa läheisen masennus voi saada kaikki muut hipsuttelemaan varpaillaan ja varomaan sanojaan.
– Masentuneen aloitekyvyn puute, ärtyisyys, hyökkäävä käyttäytyminen ja ulkonäön muuttuminen voivat ärsyttää, jos sairaus jatkuu pitkään, hahmoterapeutti Heidi Valasti kuvailee.
Sekin voi lannistaa, että masentunut torjuu kaikki piristämiseksi tarkoitetut ehdotukset. Hän ei suostu lähtemään elokuviin, juhliin tai edes nauttimaan illallista kynttilän valossa. Alkaa tuntua, että masentunut sabotoi kaiken kivan tahallaan.
Vaikka periaatteessa ymmärtäisi, mistä tilanne johtuu, se voi silti raivostuttaa. Miksi toinen torjuu kaikki yritykset tehdä elämästä vähän hauskempaa?
Ja kun masentuneelta kysyy, mitä hänelle kuuluu, hän alkaa usein puhua sairaudestaan.
Masennus valtaa identiteetin
Pitkään kestäneestä sairaudesta voi tulla osa identiteettiä: Olen Liisa, masentunut.
Silloin voi sanoa hänelle: Haluan kuulla, mitä sinulle kuuluu. Nyt en halua kuulla, miten taudillasi menee.
Alakuloinen voi suuttua, jos hänen ei anneta puhua ja käyttäytyä, kuten masennus sanelee.
Siihen voi todeta: Huomaatko, millaisia ajatuksia sairaus syöttää sinulle?
Heidi Valastin mukaan on tärkeää, ettei ihmistä kohdella sairausidentiteetin kautta vaan ihmisenä, joka hän oli ennen sairastumista ja on edelleenkin.
– Lääkkeet eivät auta tilanteessa eteenpäin, jos muu elämä ei tue aivokemiaa, hän muistuttaa.
Pidä masentuneeseen yhteyttä
Kenenkään ei tarvitse ryhtyä kotiterapeutiksi eikä puolestaeläjäksi vaan riittää kun olemassa ja yhteydessä. Neuvo on käytännössä vaativa. Usein sairastunutta aletaan vältellä, koska hän ajattelee niin tympeitä.
Väitetään, että masennus tarttuu, mutta Valastin mielestä se ei ole tartuntatauti. Välttelyn sijaan voi olla fiksumpaa kulkea elämässä rinnalla ja muistuttaa, että parempia aikoja tulee vielä.
– Masentuneen tukeminen ja hänen kanssaan eläminen ovat tasapainoilua ymmärtämisen, tilan antamisen ja haastamisen välillä. Toisaalta pitää tiedostaa, mitä masennus on.
Toisaalta hyväksyä, että elämään kuuluu myös synkkiäkin pohdintahetkiä.
Valasti sanoo, että kaikki masennusdiagnoosin saaneet eivät ehkä olekaan todella masentuneita. Hän tarkoittaa väitteellään tätä:
– Osa on reagoinut terveellä tavalla epätyydyttävään elämään. Osa on saattanut padota sisälleen aggressiota tai häpeää. Toinen niistä heijastuu kaiken hyvän torjumisena ja sabotoimisena, toinen herkkänahkaisuutena.
Sisään padottu aggressio voi ilmetä niin, että ihminen saa läheisensä vihaiseksi synkkyydellä ja avuttomuudella.
– Synkkyyteen ei pidä jäädä vellomaan. Läheistä voi muistuttaa, että masennuksesta pitäisi pyrkiä eteenpäin.
Lue myös: Älä sano masentuneelle näitä lauseita!
Oletko sinä masentuneen pelastaja?
Usein ystävyys- ja parisuhteissa syntyy vastapareja. Avuttoman kumppani ottaa herkästi hyysääjän roolin.
Häpeämätön ja röyhkeä tyyppi saa kumppaninsa potemaan häpeää. Aggressiivisen ihmisen puoliso puolestaan oppii varomaan ja hiipii pitkin seinänvierttä.
– Jos läheiset suostuvat näihin rooleihin, syntyy salaisuuksia. Lapsetkin oppivat pitämään niitä sisällään.
Läheisten ei kannata kuitenkaan ryhtyä passaajiksi.
– Jokainen voi ja saa asettaa rajat sille, mihin suostuu.
Mieti, onko tehtäväsi pelastaa toinen ihminen. Pystytkö siihen vai onko parempi, että autat toista pelastamaan itse itsensä?
– Sitäkin voi miettiä, minkä perustarpeen vajetta hyysäämisellä peittelee, Valasti sanoo.
Jos ei ole saanut tarpeeksi rakkautta eikä ole tullut nähdyksi ja hyväksytyksi omana itsenään, perustarpeiden puutetta voi pakata ylihoivaamalla muita. Rooli suojaa mieltä.
– Jos pidät aina toisia kädestä, kukaan ei pidä sinua kädestä.
Lue myös:
