Sairaudet

Saako masentuneen puolison jättää?

Kun kumppani masentuu, parisuhde alkaa kuihtua. Saako sairastuneen jättää?

Teksti Mervi Juusola
Kuvat Fotolia
2.5.2017

Jos masentunut vetäytyy yhteydestä ja kontaktista, parisuhde alkaa kuihtua. Seksi saattaa loppua, samoin muukin koskettaminen, keskustelu ja yhteenkuuluvuuden tunne.

Alakuloinen ei usko tulevaisuuteen eikä näe haavekuvia tulevasta. Jos tilanne pitkittyy, ero hiipii helposti mieleen.

Puoliso voi silti herätellä mieli­kuvia ajasta, jolloin sairaus on taltutettu. Alakuloiselta voi kysyä, missä hän haluaa silloin asua, mitä hän haluaa harrastaa ja mitä tehdään sitten yhdessä.

Aika usein masentunut loukkaantuu siitä, että muilla perheenjäsenillä on edelleen muutakin elämää ja puoliso harrastaa ja tapaa ystäviä.

Jos sairastunut haluaa sitoa kumppaninsa kotiin, voi sopia selkeät säännöt vaikka terapeutin avulla. On tärkeää, että terveellä puolisolla on omaa elämää.

– Mutta jos ei näe enää toivoa, ­että parisuhde voisi muuttua paremmaksi, silloin on aivan järkevää harkita eroa, sanoo hahmoterapeutti Heidi Valasti.

Miksi pysyt parisuhteessa?

Valasti kehottaa tutkimaan motiivejaan. Miksi olen tässä suhteessa? Olenko siksi, koska uskon, ettei kumppani pärjää eikä pysy elossa ilman minua? Luulenko, etten kelpaa kenellekään muulle? Romahtaako talouteni, jos lähden?

Näihin uskomuksiin perustuva parisuhde ei ole terveellä pohjalla eikä edistä kumppanin toipumista.

Joskus on viisasta antaa hatarien rakenteiden ja roolien romahtaa. Siitä voi alkaa uuden terveemmän elämän rakentaminen ­molemmille.

Lue myös:

Voiko masennusta hoitaa ruokavaliolla?

Masennus kiristää miestä

Mistä tunnistat masennuksen?

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi