Lohturuoka voi olla myös terveellistä

Lohturuoka voi olla myös terveellistä
Kaikki tarvitsevat silloin tällöin hemmotteluruokia. Lohturuokien suosikki on tietysti suklaa. Mutta tiesitkö, että lohturuoan ei aina tarvitse olla epäterveellinen herkku? Myös terveelliset vaihtoehdot voivat tuottaa mielihyvää.
Julkaistu 23.11.2016

Mieliteot ovat yksilöllisiä, mutta tietynlaisten ruokien himo on silti yleisinhimillistä ja melko pysyvää. Nopeita mielihyväkokemuksia saa aikaan erityisesti ruoka, jossa on sopivassa suhteessa rasvaa, hiilihydraatteja ja sokeria tai suolaa. Erilaisissa kyselyissä lohturuokien kärkisijalla keikkuu hyvin usein suklaa.

Miehet ja naiset eivät syö lohduksi samanlaista ruokaa. Miehet himoitsevat usein pihviä ja ranskalaisia, mutta naiset makeita herkkuja, kuten suklaata ja leivonnaisia. Naisilla on tyypillisesti lempilohturuokia, kun taas miesten mieliteot ovat satunnaisempia.

Naisten mieliteot saattavat olla voimakkaampia kuin miesten. Ero selittyy pitkälti sukupuolihormoneilla. Monelle naiselle on tuttu tilanne, että syömiseen liittyvät mieliteot lisääntyvät juuri ennen kuukautisia. Syynä on estrogeenitason lasku.

Älä kiellä ja karsi, vaan lisää ja korvaa

Muistijälki syömisen ja mielihyvän välillä syntyy nopeasti ja vahvistuu helposti. Siksi syömisestä voi tulla pika-apu erilaisten hankalien tunteiden lääkitsemiseen. Kuinka helppo onkaan syödä suruun, yksinäisyyteen, pitkästymiseen tai halipulaan!

Psykologi Outi Rinne muistuttaa uudessa Lohturuoka-kirjassaan, ettei mielitekoja tarvitse itseltään kokonaan kieltää. Kieltäminen nimittäin tekee mieliteon kohteesta entistä houkuttelevamman. Kieltämisen ja karsimisen sijaan varmempi resepti menestykseen on lisääminen ja korvaaminen. Vanhat tutut lohturuoat voi halutessaan nauttia entistä terveellisemmässä muodossa.

Selleri tuskin lääkitsee kenenkään sydänsuruja, mutta suklaakermajäätelön sijaan mieltä voi tyynnyttää esimerkiksi pala raakasuklaata ja kupillinen ihanasti tuoksuvaa teetä. Kasvispohjaiset lohturuoat tekevät hyvää paitsi ihmiselle, myös ympäristölle, Rinne kannustaa.  

Uusien mieliruokien opettelussa on tärkeää, että on motivoitunut ja halukas muutokseen. Kun syömisestä tulee aidosti mukava ja hyvinvoiva olo, on helpompaa tehdä terveellisiä valintoja yhä uudelleen.

Tulisiko näistä Outi Rinteen avokadonugeteista uusi lohturuokasuosikkisi?Avokadonugetit4 annosta

2-3 kypsää, mutta vielä napakkaa avokadoa1 sitruunan tai limetin mehu½ tl hienoa merisuolaa ja rouhittua mustapippuria¼ tl valkosipulijauhetta(½ tl curryjauhetta)½ dl kikhernejauhoa tai jotain täysjyväjauhoanoin ¾ dl kikherneiden säilöntälientä tai 1 kananmuna kevyesti vatkattuna2 ½ dl kookoshiutaleita2 rkl mietoa oliiviöljyä

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen. Päällystä pelti leivinpaperilla ja sipaise paperille oliiviöljyä.

2. Jauha kookoshiutaleet tehosekoittimessa karkeaksi jauheeksi. Purista laakean kulhon pohjalle sitruunan tai limetin mehu.

3. Halkaise avokadot, poista kivi ja pyöräytä sisus kuoresta ruokalusikalla. Leikkaa sopiviksi suupaloiksi ja siirrä kulhoon. Pyörittele palat sitrusmehussa ja lisää mausteet. Kaada ylimääräinen neste pois ja ripottele joukkoon jauhot. Kääntele ne varovaisesti kauttaaltaan avokadoihin.

4. Dippaa jauhotetut avokadopalat yksi kerrallaan kikherneliemeen tai kananmunaan ja pyörittele vielä kookoshiutaleissa.

5. Asettele palat pellille ja paahda uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes nugetit ovat saaneet väriä ja muuttuneet rapeiksi. Sekoita pari kertaa paahtamisen aikana.

Jutun ja reseptin lähteenä on käytetty Outi Rinteen kirjaa Lohturuokaa – tietoista herkuttelua (Atena Kustannus Oy 2016).

Lue lisää:

Kommentoi »