Heli Lyytisen väitöstutkimuksessa seurattiin, kuinka moni vuosina 1994–2005 vähintään puoli vuotta hormonikorvausta käyttäneistä 50 vuotta täyttäneistä naisista sairastui rintasyöpään. Hormoneja käytti yli 332 000 naista. Myös hormoneja käyttämättömien naisten sairastumista seurattiin.
Toisessa tutkimuksessa olivat mukana vuosina 1995–2007 rintasyöpään sairastuneet 50–62-vuotiaat naiset. Jokaista 9 956 naista verrattiin aina kolmeen rintasyöpää sairastamattomaan samankaltaiseen naiseen.
1. Miten paljon suurempi rintasyöpäriski hormonikorvaushoitoa saavalla naisella on kuin muilla?
Keltarauhashormonia ja estrogeenia sisältävä yhdistelmähormonikorvaus tuo viidessä–kymmenessä vuodessa kuusi lisäsyöpää. Pelkkä estrogeeni aiheuttaa yli viiden vuoden käytössä neljä lisäsyöpää tuhatta naista kohden, viidessä–kymmenessä vuodessa tapauksia tulee arviolta kaksi–kolme. Jatkuva keltarauhashormonin käyttö lisää riskiä hieman enemmän kuin jaksoittainen käyttö. Emättimeen laitettava paikallishoito ei lisää rintasyövän vaaraa.
2. Miten pitkä hormonikorvaushoito on turvallista?
Pelkän estrogeenin käytössä ainakin viiden vuoden käyttö on turvallista, ja sen jälkeenkin riski kasvaa melko vähän. 50–62-vuotiaiden estrogeenin käytössä riski ei kasvanut, olipa käyttöaika minkä pituinen tahansa. Yhdistelmähoidossa riski kasvoi vähän jo kolmen vuoden käytössä. Eri keltarauhashormonijohdannaisista noretisteroniasetaattiin saattaa yli viiden vuoden käytössä liittyä hieman suurempi riski kuin medroksiprogesteroniasetaattiin. 50–62-vuotiaiden tutkimuksessakin riski kasvoi, mutta eri johdannaisten välillä ei havaittu merkitsevää eroa.
Lue myös: 5 faktaa vaihdevuosista
3. Aiempien tutkimusten mukaan hormonihoitoa käyttävät naiset kuolevat rintasyöpään harvemmin kuin ne naiset, jotka eivät käytä hormoneja. Tutkijat ovat arvelleet, että hormonihoito voi nopeuttaa pienen rintasyövän kasvua, mikä saattaa tuoda kasvaimen varhain esiin ja ehkä parantaa ennustetta. Löytyikö näissä tutkimuksissa vastaavaa?
Yhdistelmähoidossa rintasyövän lisääntyminen havaittiin jo kolmen vuoden käytön jälkeen, mikä voi mahdollisesti johtua siitä, että hormonihoito kiihdyttää jo olemassa olevaa pientä kasvainta. Syövän syntyminen ja kehittyminen todettavaksi taudiksi vaatii paljon pidemmän ajan: 8–10 vuotta.
4. Kenen ei pitäisi käyttää hormonikorvaushoitoa?
Korvaushoitoa ei voi missään tapauksessa suositella rintasyövän sairastaneelle. Sitä ei voi myöskään suositella, jos nainen on sairastanut keuhkoveritulpan tai alaraajan syvän laskimotukoksen tai hänellä on sepelvaltimotauti tai äkillinen sydänsairaus. Maksasairauksissa suun kautta otettu lääke ei sovi, sillä se rasittaa maksaa. Ihon kautta hoito rasittaa maksaa vähemmän.
5. Jos olen huolissani omasta tilanteestani ja haluaisin lopettaa hormonikorvaushoidon, mitä minun pitäisi tehdä?
Jos lääkkeestä on hyötyä, käyttöä ei kannata lopettaa suin päin. Hyödyt ja haitat täytyy punnita jokaisen kohdalla erikseen. Keskustele gynekologisi kanssa tilanteestasi. Pitkäaikainen hormonihoito on vain yksi rintasyövän riskitekijä. Muita ovat esimerkiksi lähisukulaisen rintasyöpä, synnyttämättömyys, myöhäinen ensisynnytys ja lihavuus. Hormonikorvaus vähentää osteoporoosin riskiä.
Lue myös: Ovatko luusi murtumispisteessä?
6. Liittyykö pillereihin tai hormonikierukkaan samanlaisia riskejä kuin hormonikorvaushoitoon?
E-pillereiden tai minipillerien rintasyöpäriskistä ei muiden tutkimusten perusteella voi vetää selvää johtopäätöstä. Jos riski kasvaa, se kasvaa hyvin vähän. E-pillerin käytössä kokonaissyöpäriski laskee, koska sekä kohdunrungon ja munasarjojen syövät vähenevät.
Hormonikierukan ei ole todettu lisäävän rintasyöpäriskiä, kun sitä käytetään ehkäisyssä tai muutoin ennen kuukautisten loppua. Sen sijaan hormonikorvauksen keltarauhashormoniosana käytettyyn hormonikierukkaan liittyi väitöstutkimuksessa lisääntynyttä rintasyöpäriskiä. Tämän tutkimuksen perusteella ei voi kuitenkaan sanoa suoraan, että hormonikierukka lisää rintasyöpäriskiä. Kierukan käyttäjillä on voinut olla esimerkiksi tavallista enemmän rintasyövän riskitekijöitä, joiden vuoksi on valittu vain vähän koko kehossa vaikuttava hormonikierukka. Asiaa täytyy tutkia lisää.
Vaihtoehdot vähissä
Hormonihoidoille kaipaavat vaihtoehtoa hormonien riskejä epäilevät, luonnollisuutta etsivät ja varsinkin ne oireista kärsivät naiset, joille hormonihoito ei sovi. Viimeiseen ryhmään kuuluvat esimerkiksi rintasyövän sairastaneet tai ne, joilla on suuri verisuonitukosriski.
Tutkimuksia vaihtoehdoista on vähän. Lähinnä on tutkittu kuumien aaltojen hoitoa. Tutkimuksissa ei ole kuitenkaan löydetty kovin tehokkaita vaihtoehtoja hormonihoidolle. Lumelääkekin auttaa tutkitusti usein melko hyvin.Lääkkeistä masennuslääkkeet auttavat myös kuumiin aaltoihin. Venlafaksiini ja fluoksetiini ovat tutkimuksissa olleet tehokkaimpia. Gabapentiini-epilepsialääke lievitti kuumia aaltoja uudessa tutkimuksessa. Aika moni tosin myös keskeytti hoidon haittojen, kuten huimauksen ja unisuuden, takia.
Lue myös: Vaihdevuodet jo nyt?
Soijaa ja puna-apilaa
Soija sisältää kasviestrogeenejä, kuten genisteiinia ja daitseiinia, minkä vuoksi sen on ajateltu voivan auttaa naisten oireissa. Valtaosassa tutkimuksista hyötyä ei kuitenkaan lumehoitoon verrattuna ole juuri saatu, mutta joitain naisia kokeilu voi silti auttaa.
Luontaistuotekaupoissa esimerkiksi Chellossa, Bonfemissa, Soya-Kalkissa, Menosoyssa sekä Ladyvita 50+, ja ProBalance Combi -valmisteissa on soijaa. Soijaa yhdistetään usein muun muassa pellavansiemeniin, joissa on lignaanikasviestrogeeneja.
Puna-apilakin sisältää kasviestrogeeneja, samoin humala. Joissakin lyhytaikaisissa tutkimuksissa puna-apila on helpottanut kuumia aaltoja hieman. Qwinin- ja Vitamore Total -valmisteissa on puna-apilaa. Meno Powerissa, Menohopissa ja Menomax for ladies -valmisteessa on humalaa, jonka sanotaan vaikuttavan myös uneen.
Siitepölyuute Femal Balance lievitti pikkututkimuksessa kuumia aaltoja sekä muun muassa seksi- ja väsymysoireita. Siitepölyä on myös Kuumat aallot -valmisteessa. Salviaa taas tarjotaan vaihtoehdoksi esimerkiksi Menoforce- ja Salvisan-valmisteissa.
Tähkäkimikki on joissakin tutkimuksissa lievittänyt kuumia aaltoja. Yhteyksiä satunnaisiin maksavaurioihin on epäilty, mutta syy-yhteyttä ei ole todistettu. Tähkäkimikkiä on Remifemin-valmisteessa.
Dosentti Mikkola kehottaa kuitenkin miettimään luontaistuotteiden turvallisuutta.
– On harhaanjohtavaa pitää ”luonnollista” tuotetta itsestään selvästi turvallisena. Meillä hormonikorvaushoitojen estrogeeni on eristetty soijasta, ja se on samaa estradiolia, jota naisen omat munasarjat tuottavat. On vaikea kuvitella, mikä on sitä luonnollisempaa verrattuna niin sanottuihin luontaistuotteisiin, jotka voivat sisältää liki mitä tahansa.
Vaali terveyttä
Runsas liikunta näytti uudessa tutkimuksessa lyhentävän vaihdevuosioireilun kestoa. Joissakin tutkimuksissa se on kuitenkin jopa pahentanut oireita. Jooga ja akupunktio ovat joissakin tutkimuksissa tepsineet oireisiin. Laajoissa tutkimuskatsauksissa tehosta ei ole saatu näyttöä.
Kuuma juoma, mausteiset ruoat, alkoholi ja kofeiini voivat provosoida kuumia aaltoja. Vältä niitä. Kevyet vaatteet ja viileä sisäilma estävät kehon lämmönnousua.
Hyvää terveyttä ei korvaa mikään. Vaali sitä, sillä kun kunto on hyvä, oireita on helpompi kestää.
Asiantuntija dosentti Tomi Mikkola, HYKS NaistenklinikkaLähteet artikkeleja lehdistä Menopause ja Obstetrics & Gynecology
Lue myös: