Ahdistaako? Todennäköisesti, ja äkkiseltään voisi luulla, että epäilyksistä itseään ruokkiva ahdistus puristaa ennen pitkää ryppyjä rakkauteen. Tuore tutkimus väittää kuitenkin muuta.
New Hampshiren yliopiston tutkimuksessa huomattiin, että kumppanin epäileminen itse asiassa vahvistaa parisuhtetta. Tutkimukseen osallistui lähes sata paria, jotka olivat joko naimisissa tai seurustelivat.
Lue myös: Mitä naiset tahtpvat miesten muistavan
Paljonko harrastat "kumppanin suojelua"?
Osallistujat vastasivat viikon ajan kysymyksiin omista haluistaan ja houkutuksista muita kuin kumppaniaan kohtaan. Vastaajaa myös pyydettiin arvioimaan, kuinka kiinnostunut hänen kumppaninsa oli ollut muista. Lisäksi henkilön piti miettiä, kuinka paljon ”kumppanin suojelua” hän oli minäkin päivänä harjoittanut. Termillä tarkoitetaan sellaisten ihmisten tarkkailemista, jotka ovat jollakin tavoin ilmaisseet kiinnostuksensa henkilön kumppania kohtaan. Lisäksi termiin sisältyy myös kanssakäymisen rajoittamista näiden henkilöiden kanssa.
Lue myös: Mustasukkaisuuden ABC
Kun henkilöt olivat ilmaisseet epäilleensä kumppaniansa sinä päivänä, he myös raportoivat suojelleensa tätä enemmän. Tämä ei vielä ole mitään uutta, sillä jos ihminen epäilee jonkin uhkaavan parisuhdettaan, hän on motivoitunut tekemään asialle jotain. Sitten kuitenkin yllättävämpi uutinen: kumppanin suojelua seuraavana päivänä henkilön kumppani kertoi silmien harhailleen vähemmän. Toisin sanoen edellisen päivän ”suojelu” vahvisti kumppanin sitoutumista suhteeseen.
Mustasukkaisuudesta on myös hyötyä
Tutkimus vahvistaa vanhaa väitettä, jonka mukaan lievä mustasukkaisuus on vain hyväksi parisuhteelle. Sairaalloisella mustasukkaisuudella on kuitenkin todettu olevan päinvastainen vaikutus, joten oman käytöksen tarkkailu ei ikinä ole pahitteeksi.
Lähteet: Sage Journals, Science Of Relationships
Lue myös: