Suomen Puolustusvoimat aikoo tarjota asepalveluksessa oleville kaksi kasvisruoka-ateriaa viikossa. Vastedes olisi siis vain kaksitoista lihaa tai kalaa sisältävää pääateriaa viikossa entisen neljäntoista sijaan.
Tällainen järisyttävä suunnanmuutos herätti syviä tuntemuksia ja laajaa yhteiskunnallista keskustelua. Samalla hämmennettiin pintaan kattilan pohjalla iät ajat muhineet miesten asenteet kasvisruokia kohtaan.
Puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan intissä ei pärjää kukkakaalipirtelöllä ja linssikeitolla. Näin se onkin – jos kaikki neljätoista pääateriaa viikossa olisivat kukkakaalipirtelöä ja linssikeittoa, niin huonosti kävisi. Ei tulisi kaloreita, ei proteiinia, ei kalsiumia, ei rautaa, ei D-vitamiinia eikä monta muutakaan ravintoainetta riittävästi.
Tosiasiassa ministeri tiesi hyvin, että tuollaisia eväitä ei ole armeijassa tarkoitus tarjota. Ennen kuin sotilaan lautaselle kaadetaan mitään kasvismuonaa, niin osaavat ihmiset tekevät aiheesta fiksut suunnitelmat ja kunnon rätingit. Ne tulevat osoittamaan, että kasvisruoan ravitsemuksellisen koostumuksen, esimerkiksi kaloreiden ja proteiinin osalta, on mahdollista olla ainakin yhtä hyvä kuin liharuoassa.
Esimerkiksi nyhtökaurasta tehdyssä tomaatti-kasviskastikkeessa on yhtä paljon proteiinia kuin samoista kasviksista tehdyssä jauhelihakastikkeessa. Linssikeitosta, johon on lätkäisty pari ruokalusikallista raejuustoa ”silmäksi”, saa ainakin yhtä paljon proteiinia kuin lihasopasta.
Kasviruoissa on vielä se hyvä puoli, että niistä saadaan enemmän kuitua kuin liharuoista. Myös terveellisten ja epäterveellisten rasvojen saanti on helpompi saada balanssiin. Pitkällä tähtäimellä sotilas voi siis paremmin, kun papuja ja maitotuotteita sisältävien kasvisruokien osuutta lautasella kasvatetaan. Ei hyydy taistelutahto ainakaan ravintoaineiden puutteeseen.
Todellisuudessa inttimuonaa koskeva keskustelu ei leimahtunut ravintoarvojen huolesta, vaan muinaisista asenteista ja mielikuvista. Asenteet puettiin ravintoarvojen vaatteisiin. Mikä on sellainen sotilas, joka ei halua syödä tapetun eläimen lihaa? Pystyykö lihatonta ruokaa syövä edes vihollista tappamaan, jos suussa ei maistu tapetun eläimen raudan maku? Ravitsevaa kasvisruokaa on aina haukuttu rehuksi ja pupun ruoaksi.
Lihan käyttöön on liittynyt aina maskuliinisuuden korostaminen. Monissa muinaisissa kulttuureissa sotilaat pitivät lihaa suuressa arvossa, mässäilivät sillä ja joivat eläinten verta voimistuakseen. Muinaiset spartalaiset uskoivat lihan sisältävän maagisia voimia. Roomalainen kirjailija Aelian on todennut historian kirjojen mukaan, että Spartan armeijan kokit eivät saaneet käyttää pääraaka-aineena muuta kuin lihaa.
Nämä mielikuvat lihan voimasta istuvat myös suomalaismiehessä sitkeästi, vaikka ravintotietous ja sodankäynnin taito ovat jo valovuosia spartalaisia edellä.
Tulevat sukupolvet varmaankin hymyilevät meidän vanhakantaisille ja myyttisille ruoka-asenteillemme samalla, kun kasvavat sotilaaksi sirkkojen, pikkukalan ja kasviproteiinin voimalla.
Kirjoittaja on laillistettu ravitsemusterapeutti, FT, MBA.
