Terve.fi

Influenssarokotteetko turhia? Näin kumotaan 5 rokotemyyttiä

Influenssarokotteetko turhia? Näin kumotaan 5 rokotemyyttiä
Rokotteiden hyödyistä keskusteleminen on tärkeää, mutta useimmiten johtaa väittelyyn niiden hyödyllisyydestä. Esiin nostetaan yhä useammin rokotteisiin liittyviä väärinkäsityksiä. Nämä viisi harhaluuloa lienevät yleisimmät. Lue lisää.
Julkaistu 11.1.2017

Rokotteiden hyödyistä keskusteleminen on tärkeää, mutta useimmiten johtaa väittelyyn niiden hyödyllisyydestä. Esiin nostetaan yhä useammin rokotteisiin liittyviä väärinkäsityksiä. Nämä viisi harhaluuloa lienevät yleisimmät, Medscapen asiantuntijat listaavat.

1. Rokotuksia ei enää tarvita

Tämä yleinen väärinkäsitys liittyy usein siihen, että luullaan rokotuksilla estettävien tautien kadonneen kokonaan. On toki totta, että monet ennen yleisempiä olleet taudit, kuten kurkkumätä ja poliomyeliitti, ovat harvinaistuneet teollisuusmaissa.

Taudit ovat vähenneet jopa niin huimasti, että joskus jopa ammattilaiset uskovat niiden hävinneen kokonaan. Tällä hetkellä kuitenkin ainoa maailmanlaajuisesti kuopattu tauti on isorokko. Edellisen kerran tautia esiintyi tiedettävästi Somaliassa vuonna 1977.

Tuhkarokko on oiva esimerkki joukkorokotuksien tärkeydestä. Tuhkarokko on erittäin tarttuva tauti, joka voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita. Tautia on onnistuttu saamaan kuriin niin hyvin, että esimerkiksi Yhdysvalloissa on kehuskeltu taudin kokonaisvaltaisella hävittämisellä. Kuitenkin vielä vuonna 2015 Yhdysvalloissa tuli ilmi 159 tuhkarokkotapausta. Tapauksia ilmenee edelleen monissa muissakin maissa. Suurin osa tartunnan saaneista ei ole saanut rokotetta.

Lisääntyvissä määrin rokotteista kieltäytyvät aiheuttavat ongelmia laumaimmuniteetille, joka tutkijoiden mukaan suojelee sellaisia väestönosia, joihin kuuluvat eivät voi ottaa tai saada rokotteita.

2. Rokotteet aiheuttavat autismia

Tämä hyvinkin yleinen rokotteiden vastainen argumentti pohjautuu vuonna 1998 Lancet-lehdessä julkaistuun Andrew Wakefieldin tutkimustiimin raporttiin. Kyseissä artikkelissa Wakefield esittää, että tuhkarokko-, sikotauti- ja vihurirokkorokotteilla saattaa olla yhteys autismiin. Kahdeksaan tapaukseen perustunut tutkimus aiheutti paljon huolta ja keskustelua rokotteiden turvallisuudesta.

Myöhemmin tuli ilmi monia kyseiseen tutkimukseen liittyviä ongelmia. Kyse oli metodologisista epäjohdonmukaisuuksista sekä eturistiriidoista. Lancet veti artikkelin takaisin osittain vuonna 2004 ja kokonaan vuonna 2010. Wakefieldiltä poistettiin oikeus toimia lääkärinä.

Syytökset johtivat useisiin hyvin suunniteltuihin epidemiologisiin tutkimuksiin, jotka tarkastelivat autismin ja rokotteiden yhteyttä. Vuonna 2011 toteutetussa meta-analyysissa ei löydetty yhteyttä MMR-rokotteen ja autismin väliltä (odds ratio [OR], 0.84; 95% confidence interval [CI], 0.70-1.01).

Myös kahta rokotteiden aineosaa, tiomersaalia ja elohopeaa. Ainesosien ja autismin väliltä ei löydetty yhteyttä (tiomersaali: OR,1.00; 95% CI, 0.77-1.31 ja elohopea: OR,1.00; 95% CI, 0.93-1.07).

3. Rokotteet aiheuttavat autoimmuunisairauksia

Jo pitkään on keskusteltu rokotusten roolista autoimmuunisairauksien patogeneesissä. Valitettavasti edelleen on epäselvää, mikä tauteja aiheuttaa, mutta useiden tekijöiden, kuten geneettisen altistumisen, ympäristötekijöiden sekä tartuntatautien, uskotaan vaikuttavan syntyyn.

Rokotusten ja autoimmuniteetin yhteyttä tutkitaan edelleen. Toistaiseksi ei ole vielä olemassa syy–seuraussuhdetta todistavaa näyttöä. Suurin osa rokotukset autoimmuunisairauksiin yhdistävistä tutkimustuloksista on tullut tapaustutkimuksesta. Suuret epidemiologiset tutkimukset eivät ole vielä antaneet merkittävää kliinistä näyttöä.

Aiemmissa tutkimuksissa on vertailtu autoimmuunisairauksien yleisyyttä rokotetuilla ja rokottamattomilla ryhmillä. Näiden tutkimusten tulosten perusteella ei ole löytynyt yhteyttä sairauksien ja rokotteiden välillä.

Asiantuntijoiden mukaan teoreettisen riskin ei tulisi olla este paljon hyötyjä tuovien rokotteiden tukemiselle.

4. Influenssa on harmiton sairaus, rokotteita ei tarvita

Vaikka influenssaa yleisesti pidetäänkin lievänä sairautena, eivät rokotteet silti ole turhia. Influenssa on suuri uhka kansanterveydelle. 1900-luvun aikana on koettu kolme pandemiaa sekä miljoonia influenssasta johtuvia kuolemia. Edellisen H1N1-viruksen pandemisen ajanjakson aikana (2009–2010) kuoli lähes 18 500 ihmistä influenssasta johtuviin syihin.

Influenssa voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita, kuten vakavaa pneumoniaa sekä ekstrarespiratorisia komplikaatioita, kuten enkefalopatiaa ja myokardiittia. Influenssaepidemiat aiheuttavat monia sydän- ja keuhkokomplikaatioita. Etenkin vanhuksilla, sairailla ihmisillä ja raskaana olevilla naisilla influenssaan liittyvät komplikaatiot ovat yleisempiä.

5. Rokotteita ei pitäisi antaa raskaana oleville naisille

Useimmat rokotteet eivät ole pelkästään turvallisia raskauden aikana, vaan niitä myös suositellaan otettavaksi. Etenkin Tdap-rokote sekä influenssarokote ovat erityisen tärkeitä raskaana oleville naisille. Rokotteilla ehkäistävissä olevat jäykkäkouristus, hinkuyskä ja influenssa voivat vaikuttaa huolestuttavan paljon lapseen ja äitiin. Äidin hinkuyskärokote tarjoaa merkittävän suojan myös vastasyntyneelle.

Saatavilla olevien tutkimustulosten arvioinnin perusteella inaktivoituja mikro-organismeja sisältävät rokotteet ovat turvallisia koko raskauden ajan. Influenssarokotteiden turvalisuutta on arvioitu monissa tutkimuksissa, eikä rokotteiden ja synnynnäisten epämuodostumien väliltä ole löydetty yhteyttä raskauden missään vaiheessa (OR, 0.96; 95% CI, 0.86-1.07). Myös hepatiitti B rokote, PPSV-rokote ja MPSV-4-rokote ovat tutkimusten mukaan turvallisia raskauden aikana.

Eläviä viruksia sisältäviä rokotteita, kuten vesirokkorokotetta ja MPR-rokotetta, ei suositella kuukautta ennen raskautta tai raskauden aikana viruksen välittymisen riskin takia. Tosin monien tutkimusten perusteella eläviä viruksia sisältävät rokotteet raskauden aikana eivät nosta synnynnäisten infektioiden riskiä.

Mitä lääkärillä pitäisi muistaa?

Rokotteiden ympärillä velloo monia harhaluuloja ja myyttejä. Vaikka todisteet eivät tue näitä luuloja, ovat ne vakava uhka kansanterveyttä edistävillä rokotusohjelmille. Monet jättävät ottamatta omat tai lapsensa rokotteet väärän informaation tai pelkojan takia.

Vaikka rokotteiden tutkimusta jatketaan edelleen tehokkaasti, on äärimmäisen tärkeää, että terveydenhuollon ammattilaiset tukevat rokotuksia ja auttavat potilaita ymmärtämään rokotteiden hyötyjä.

Tämän uutisen tarjoaa Lääkäriportaali, joka on erikoisalakohtainen palvelu lääkäreille ja lääketiedettä opiskeleville. Palvelu tarjoaa koti ja ulkomaisen lääketieteellisen uutispalvelun ilmaiseksi. Lue lisää ja rekisteröidy käyttäjäksi. Tutustu myös muihin terveydenhuollon ammattilaisten palveluihimme.

Lähde: Medscape

Lue lisää influenssasta:

1 kommentti