Kasvi- ja kalarasvojen sekä pähkinöiden on todettu vaikuttavan edullisesti sydän- ja verisuoniterveyteen, sokeriaineenvaihduntaan ja jopa syöpien torjuntaan. Pelkona on kuitenkin ollut, että niiden syöminen johtaa lihomiseen. Laaja espanjalaistutkimus osoittaa, että tämä pelko on aiheeton.
Tutkimukseen otettiin lähes 7500 henkilöä ikäryhmästä 55-80 vuotta. Kaikilla oli joko kakkostyypin diabetes tai useita sydäntautien riskitekijöitä. Yli 90 prosenttia tutkittavista oli joko ylipainoisia tai lihavia. Joukko jaettiin satunnaistetusti kolmeen yhtä suureen ryhmään. Kaikkien ryhmien perusruokavalio oli välimerellinen ja sisälsi paljon vihanneksia ja hedelmiä. Yhden ryhmän ruokavalioon lisättiin oliiviöljyä 50 millilitraa ja toisen 30 gramma pähkinöitä päivässä. Verrokkiryhmä pidättäytyi rasvan syönnistä niin täydellisesti kuin pystyi. Mitään kalorirajoituksia tai elämäntapamuutoksia ei edellytetty. Kaikkia opastettiin koulutettujen dieettiohjaajien toimesta tutkimuksen alussa ja useita kertoja viisi vuotta kestäneen tutkimuksen aikana. Dieettien noudattamista seurattiin kyselyin ja verikokein. Paino- ja vyötärön ympärys mitattiin useita kertoja seurannan aikana.
Kaikissa ryhmissä tapahtui lievää (keskiarvo alle 1 kg) painon laskua seurannan aikana. Eniten paino laski oliiviöljyryhmässä ja vähiten rasvatonta dieettiä noudattaneilla. Erot ryhmien välillä eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Ryhmien sisällä painon lasku oli kuitenkin merkitsevää. Vyötärön ympärysmitta kasvoi iän myötä kaikissa ryhmissä jonkin verran. Vähiten kasvua oli pähkinäryhmässä (keskiarvo 0.3 senttiä) ja eniten rasvatonta dieettiä noudattaneilla (keskiarvo 1.2 senttiä). Nämäkään erot eivät olleet merkitseviä.
Pitkä seuranta-aika ja huolellinen ruokavalioiden noudattamisen valvonta ovat tämän tutkimuksen erityisvahvuuksia. Aiemmat tutkimukset ovat paljolti olleet takautuvia tai poikkileikkaustutkimuksia ja perustuneet tutkittavien itsensä pitämiin dieettipäiväkirjoihin.
Vähärasvaiset tai täysin rasvattomat elintarvikkeet ovat tuottaneet pettymyksen painonhallinnan kannalta. Ilmeisesti rasvojen välttely lisää nälän tunnetta ja rasvat korvataan hiilihydraateilla, joita syödään niin paljon, että paino saattaa jopa nousta. Hyviä rasvoja kohtuullisesti syömällä paino näyttää pysyvän kurissa. Laihtuminen edellyttää kuitenkin aina syödyn kalorimäärän pienentymistä ravinnon koostumuksesta riippumatta.
Lähde: Lancet Diabetes Endocrinol Published Online. June 6, 2016