Kauneus ja Terveys

Haittaako lapsia riitely exän kanssa?

Haittaako lapsia riitely exän kanssa?
Eron jälkeen isä ja äiti eivät ole saaneet hoitokuvioita kuntoon. Lapset joutuvat seuraamaan riitaa.
Julkaistu: 29.5.2015

”Eron jälkeen olemme ex-miehen kanssa käyttäytyneet huonosti. Tytär ei juuri välitä tavata isäänsä. Poika tapaa, ehkä osin velvollisuudentunnosta.Kuulen usein, että vanhemmat eivät saa riidellä. Me riitelemme usein. Lasten tapaamistilanteissa alamme helposti haukkua toisiamme perin juurin. Ex on lasten kuullen moittinut kaikki miesystäväni pahoiksi miehiksi ja minut hulluksi. Myös sukulaiset on haukuttu. Huudan vastaan. Välillä kiroan exän lapsille. Jos he käyttäytyvät vähänkään kuin isänsä, suustani lipsahtaa tämä asia.Ex ei ota lapsia, hän on jättänyt minut yksin heitä hoitamaan ja maksamaan. Suututtaa.Aiheutammeko lopullisia vammoja lapsille? Saako tätä loppumaan?”

PSYKOLOGI ILONA RAUHALAN VASTAUS: 

Olet oikeassa. Vanhempien riitely ja toisen haukkuminen lasten kuullen on lapselle todella kuormittavaa.Kuulen, että olet pettynyt, että lastesi isä ei ota vas­tuuta­ lapsista, ei sitoudu heidän tapaamiseen eikä osallistu heidän kustannuksiin. Olen pahoillani, että näin on. Se on varmasti sinulle raskasta ja yksinäistäkin.Hienoa, että tiedostat ja ymmärrät, mikä on lapsillesi­ hyväksi ja mikä ei. Ymmärrät, että lasten altistaminen pettymyksillesi ja vihan tunteen purkauksille ei lisää heidän hyvinvointiaan ja luottamustaan elämään. Kuulen, että haluaisit lopettaa sen, mutta olet keinoton ja asian kanssa ehkä yksinkin.Onkohan sinulla edelleen toiveita ja odotuksia ex-miestäsi kohtaan? Toiveita siitä, että jonain päivänä hän muuttuisi tai alkaisi käyttäytymään toisin?Se on ymmärrettävää, mutta toiveiden ylläpitäminen aiheuttaa sinulle pettymyksiä uudestaan ja uudestaan.Joka kerta kun toivot, myös petyt, koska odo­tuksesi eivät täyty. Pettymys aiheuttaa sinussa huonoa fiilis­tä ja tulet vihaiseksi.Lapsella on tarve säilyttää ehjä ja myönteinen mieli­kuva vanhemmistaan. Lapsi tarvitsee minäkuvansa­ rakentumiseksi ajatuksen siitä, että hän on syntynyt ­hyvistä vanhemmista. Näin ­hänellä on mahdollisuus kasvaa hyväksi ja ehjäksi ihmiseksi.Lapsi tarvitsee mahdollisuuden rakastaa vanhempaansa.­ Haukkumiselle altistuminen­ ­tekee aivoihin ristiriitaisen­ olon ja mielikuvan. Se heikentää­ lapsen kykyä suhtautua ­optimistisesti ja toiveikkaasti tulevaisuuteen.Olisi hyvä, että löytäisit ulkopuolisen ajattelu­kumppanin ja rinnallakulkijan. Esimerkiksi jonkun ­hyvän ystävän tai kokeneen terapeutin, jonka kanssa voisit käydä­ läpi tapahtuneita pettymyksiä. Näin pettymyksiä ei tarvitsisi käsitellä sen ihmisen kanssa, ­johon olet jo lähtökohtaisesti pettynyt.Suosittelen, ettette tapaisi toisianne ollenkaan. Kun miehesi ei ole oma-aloitteisesti sitoutunut lasten hoivaamiseen, voisi olla hyvä, että et altista itseäsi enää ­loputtomalle toivomiselle. Ala rakentaa elämäänne lasten kanssa. Rakenna se itsesi ja läheisten varaan.

Psykologi ILONA RAUHALA vastaa kysymyksiin Kauneus ja Terveys -lehden jokaisessa numerossa. Lähetä oma kysymyksesi: kt@a-lehdet.fi

Lue myös:

Kommentoi »