Ahmintahäiriö on mielen sairaus, jota toistuvat laihdutuskuurit pahentavat. Leo Kaunisto yritti laihduttaa 50 vuotta. Vasta sitten selvisi, että hän sairasti ahmintahäiriötä.
Maaliskuun 11. päivänä vuonna 2012 Leo Kaunisto aloittaa päivänsä lukemalla Aamulehden. Ahmintahäiriöstä kertova artikkeli vangitsee hänen mielenkiintonsa. Jutun mukaan häiriötä sairastava ahmii huomattavan suuria ruokamääriä kohtauksittain ainakin kerran viikossa. Häiriö on pitkäaikainen, ja sen oireisiin kuuluvat myös ahminnan salaaminen, suuri syömisnopeus, ähkyyn asti syöminen, itseinho, masentuneisuus, ahdistuneisuus, syyllisyys ja itsensä halveksunta.
Miksi aikuisten syömishäiriötä ei hoideta? Lue psykologin vastaus
Leosta tuntuu kuin hän lukisi itsestään. Lähes kaikki kriteerit täyttyvät. Kuukautta aiemmin vaaka on näyt tänyt työterveyshuollon punnituksessa 145 kiloa. Pa himmillaan paino on huidellut 187 kilossa, vaikka hän on yrittänyt laihduttaa koko aikuisikänsä.
Hän alkaa etsiä tietoa ahmintahäiriöstä. Mitä enem män sitä kertyy, sitä varmempi Leo on. Hän haluaa saa da diagnoosin ja ohjausta häiriön hoidossa ja varaa ajan Tampereen aikuisneuvolaan. Siellä ahmintahäiriö on tuntematon, ja Leo ohjataan terveyskeskukseen.
Hänen omalääkärinsä ei tiedä asiasta enempää ja lä hettää Leon psykogeriatrian poliklinikalle. Sielläkään ei osata sanoa mitään.
Leo ei anna periksi, vaan hankkii tammikuussa 2013 itselleen kutsun Irti ahminnasta -kirjan julkistamisti laisuuteen Helsinkiin. Hän kertoo olevansa paikalla, koska hänellä on ahmintahäiriö. Painoa on kolmesta ra justa dieetistä huolimatta yli 20 kiloa enemmän kuin edellisen vuoden maaliskuussa.
Hypnoosista paastoon
Leon lihominen alkoi jo ennen armeijaikää. Hän oli lap sena ymmärtänyt, että nälkä oli mörkö, jota piti välttää kaikin keinoin. Jo parikymppisenä Leo painoi reilusti yli 100 kiloa.
1980-luvun alkupuolella liikunta väheni radikaalisti, ja painoa alkoi kertyä nopeasti lisää. Työpaikkalääkäri oli huolissaan kartonkitehtaalla prosessintutkijana työskentelevästä miehestä. Myös Leoa itseään huoletti, koska lihavuuteen liittyy paljon terveysriskejä.
”Makkara on minusta edelleen parasta ruokaa.”
– Ensiksi yritettiin ruokavalioneuvontaa. Se ei kui tenkaan mennyt perille, koska minua ei voi opettaa. Opin kyllä mielelläni, mutta en hyväksy opettamista. En liioin ollut kiinnostunut laittamaan ruokaa, vaan mie luummin hain kaupasta makkaraa. Se on minusta edel leen parasta ruokaa, mitä on olemassa, Leo, 72, kertoo.
Koska oppi ei mennyt perille, kokeiltiin hypnoosia. Leo yritettiin saada inhoamaan makkaraa, mutta pie leen meni: hän söi sitä kahta kauheammin.
– Hypnoosi oli hyvä rentoutumiskeino, mutta muuta hyötyä siitä ei minulle ollut.
Sitten alkoivat paastokokeilut. Paino putosi, mutta kilot tulivat takaisin. Leo kävi myös painonpudotusryhmissä ja kuntoremonteissa. Hän laihtui kyllä, mutta vain hetkellisesti.
– En osaa sanoa, söinkö tuolloin ahmimalla. Ainakin söin nopeasti maistelematta ruokaa. En kuitenkaan vielä hävennyt tai syönyt salassa.
Syötkö tunteisiin? Tunnista syömishäiriö
Myös mieliala oli plussan puolella 90-luvun alkuun asti, jolloin Leo siirtyi kartonkitehtaan tekniseksi toimihenkilöksi. Hän oli opiskellut työn ohessa tietokonealaa, ja kun tehtaan tietojärjestelmä osittain tuhoutui, hän teki uudelleen kirjoitettujen lähdekoodien virhetestauksia. Leo selvisi hommasta niin hyvin, että hänen katsottiin pärjäävän järjestelmäsuunnittelijana.
– Suostuin sillä ehdolla, etten jäisi nuorempien jalkoihin. Niin kuitenkin kävi. Muutaman vuoden kuluttua olin heidän alapuolellaan palkkauksessa, eikä minua juuri arvostettu. Koin, että minut petettiin.
Uupuminen johti masentumiseen
Leon mieli musteni. Siitä huolimatta hän oli aina käytettävissä. Ylivelvollisuudentuntoisena hän lähti töihin yölläkin, jos tietotekniikka temppuili. Tämä oli raskasta ja sai vihaiseksi. Lopulta Leo uupui ja masentui.
Vuonna 1993 hänellä todettiin keskivaikea masennus. Diagnoosin oheen kirjattiin muihin häiriöihin liittyvä ylensyöminen. Hoidoksi määrättiin psykoterapiaa. Leo kävi terapiassa neljä vuotta. Hän puhui, ja terapeutti kuunteli. Tämä yllätti Leon, sillä hän oli kuvitellut psykoterapian tarkoittavan vastavuoroista keskustelua.
Milloin kannattaa lähteä lääkäriin masentuneen olon vuoksi?
– Vaikka puhuin välillä vedet silmissä, terapeutti ei sanonut sanaakaan. Tämä oli vaikeaa ja haastavaa, sillä olen pohjimmiltani herkkä. Terapia kuitenkin auttoi masennukseen – sen sijaan paino ei laskenut.
– Loppulausuntoon kirjoitettiin, että jos paino saataisiin alas, se todennäköisesti pysyisi siellä. Tämä sai minut uskomaan, että laihdutuskuureja piti jatkaa. Palasin painonpudotusryhmiin.
Parantuminen on oppimisprosessi
Vuonna 1997 Leo alkoi opiskella Tampereen teknillisen yliopiston Tietoverkkoinstituutissa. Valmistumisen jälkeen hänelle tarjottiin virkaa instituutin kehityspäällikkönä. Käytävillä ihmeteltiin, miten keskikoulusta kaksilla ehdoilla päässyt henkilö saattoi työskennellä yliopistossa.
– Minulle kerrottu esimiehen vastaus oli, että ”hän saa parempia palautteita kuin te”. Nurina päättyi siihen.
Kun instituutti lopetettiin vuonna 2005, Leo alkoi miettiä osa-aikaeläkettä terveydentilansa takia. Hän painoi yli 160 kiloa, ja hänellä oli todettu diabetes ja nivelrikko.
Tiedätkö mistä nivelrikon tunnistaa? Lue nivelrikon oireista.
Lääkäri puolsi hakemusta, ja Leo pääsi osa-aikaiselle eläkkeelle lennossa. Seuraavat vuodet hän opetti ja konsultoi kaksi päivää viikossa Tampereen teknillisen yliopiston tietoliikennetekniikan laitoksella.
– Jo kansakouluaikana minulle suositeltiin opettajan yötä, mutta en innostunut ajatuksesta.
Vaan kuinkas kävi? Minä, joka en hyväksy, että itseäni opetetaan, opetin nyt muita.
– Metodini oli, että oppija on itse vastuussa oppimisestaan. Olin omaksunut sen korkeakouluopettajien pedagogisen opettamisen työpajassa.
Se on paras ohje, jonka olen saanut. Sen jälkeen olen sitä noudattanut, myös puhuessani syömishäiriöstä. Siitä parantuminen on mielestäni oppimisprosessi. Jos ei halua oppia, sille ei voi mitään.
Eläkkeelle Leo jäi kesäkuussa 2011. Vajaata vuotta myöhemmin hän luki ahmintahäiriöstä Aamulehdestä.
Matka hoitoon oli kuitenkin pitkä. Vasta Irti ahminnasta -kirjan julkistamistilaisuudessa 2013 alkoi tapahtua, kun yksi kirjan kirjoittajista, psykologi Katarina Meskanen, lähestyi Leoa.
– Valitin, etten saanut Tampereella apua. Hän ehdotti, että hakisin maksusitoumusta HYKSiin. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka otti minut vakavasti.
”Toisinaan en kyennyt lopettamaan syömistä.”
Vastuu hoidosta omiin käsiin
Maksusitoumuspyyntöön tuli vastaus vasta vuonna 2015. Sitä ennen Leo oli joutunut tekemään asiasta virallisen muistutuksen.
Sitoumusta ei suositeltu, koska ”potilas on hyvin tiedostanut tilanteensa ja voi hyödyntää löytämänsä kirjan oppeja”. Leo suivaantui niin, että päätti ottaa vastuun hoitoon pääsystä omiin käsiinsä. Hän maksaisi hoidon itse.
– Lähetin sähköpostia Katarina Meskaselle ja kysyin, tiesikö hän ketään, joka osaisi diagnosoida ahmintahäiriön. Hän ehdotti yksityispuolen psykiatria. Varasin ajan, ja diagnoosi syntyi saman tien. Se oli valtava helpotus. Lääkäri kysyi, halusinko, että paperini lähettäisiin Meskaselle – tämähän oli perehtynyt ahmintahäiriön hoitoon. Sanoin, että ilman muuta.
Meskanen oli kuitenkin jäämässä äitiyslomalle. Leo päätti yrittää pärjätä sen ajan noudattamalla Irti ahminnasta -kirjan ohjeita. Ne eivät tuntuneet ihan omilta.
– Kirjassa tuli usein esiin ajatus, että syömisellä pyritään vaikuttamaan tunteisiin tai tunteet ohjaavat ahmintaa tai laukaisevat ahmintakohtauksen. Voihan se niinkin olla, mutta omaan syömiseeni tunteet eivät noin voimakkaasti vaikuttaneet.
– Minusta ruoka oli yksinkertaisesti polttoainetta, jota ilman ei tule toimeen. Pääasia, että sitä oli tarjolla eikä se maistunut liian pahalta. Suurin ongelma oli, etten toisinaan kyennyt lopettamaan syömistä.
Tämä oli alkanut hävettää Leoa, ja hän koki sen vuoksi itseinhoa ja syyllisyyttä. Seurauksena hän alkoi syödä salassa, minkä kotona vaimoltaan pystyi.
– Vaimoni ei kuitenkaan koskaan kritisoinut minua, vaan hän on aina hyväksynyt minut sellaisena kuin olen. Hän on ollut tärkein tukijani. Olemme olleet yhdessä kaksikymppisistä ja vietimme tammikuussa 48. hääpäiväämme.
Laihdutus johti ahmimiskierteeseen
Samoihin aikoihin Leo oivalsi ahminnan tunneyhteyden. Kun häneltä vedettiin aikoinaan matto jalkojen alta työelämässä, hän tunsi itsensä täysin voimattomaksi ja lääkitsi pahaa oloaan syömällä. Hän arvelee, että juuri tämä laukaisi ahmintahäiriön. Rajut laihdutuskuurit ja niiden epäonnistumisen synnyttämät kielteiset ajatukset pitivät häiriötä yllä.
– Ahmintatilanne syntyi aina laihduttamisen jälkeen, mutta jatkoin laihduttamista. Olin saanut psykiatrilta ausunnon, että jos paino saataisiin alas, se pysyisi siellä. Olin vuosia ajatusansassa, että minun pitää jatkuvasti vähentää syömistä, kun minun olisi pitänyt lopettaa ahmiminen.
Psykologi Katarina Meskasen äitiysloman aikana Leo päätti katkaista ahmimiskierteen tekemällä kuin
AA-kerhossa. Hän sanoi joka aamu itselleen, että ”tänään en ahmi, huomisesta en tiedä”. Tällä tavalla hänelle kertyi lähes 200 ”En ahmi” -päivää. Painoon tämä ei vaikuttanut, mutta se oli tärkeä ensiaskel tervehtymisen tiellä.
Kun Meskanen palasi töihin, Leo pääsi hänen videovastaanotolleen. Ensimmäinen istunto pidettiin kesäkuussa 2017. Paino alkoi laskea heti sen jälkeen, sillä Leo ryhtyi ruokailemaan tarkasti lautasmallin mukaan. Hän alkoi myös syödä riittävän usein, jotta nälkä pysyisi poissa.
Lisäksi Leo opetteli suhtautumaan ruokaan joustavasti ja sallivasti. Tästä syömistavasta käytetään nimitystä täsmäsyöminen. Sen avulla ahmimiskohtaukset saadaan harvenemaan ja niiden ruokamäärät pienenemään.
– Kesäkuun 5. päivänä tein päätöksen unohtaa dieetit lopullisesti. Ja se päätös on pysynyt.
Hyvästit diabeteslääkkeille
Syyskuussa 2017 Leo osallistui Lihava Suomi -tv-ohjelmaan, jossa hän kertoi diagnoosin saamisen ja hoitoon pääsemisen vaikeudesta. Paikalla oli painonhallinnan asiantuntija, professori Pertti Mustajoki, joka kiinnostui kuulemastaan.
Miehet tapasivat keväällä uudestaan. Mustajoki ehdotti, että tuolloin jo reilusti hoikistunut Leo lopettaisi diabeteslääkityksen. Sitä ei enää tarvittu. Sen sijaan Leo mittaisi verensokerinsa useammin ja raportoisi tuloksista.
– Kun tein näin kesäkuussa, Mustajoen vastausviesti alkoi sanoilla ”Terve, terve mies”. Diabetekseni oli selätetty.
”Pidän nykyisin mielelläni ruokapäiväkirjaa.”
Nykyisin Leo painaa 105 kiloa, ja tavoitteena on 90 kiloa. Hän arvelee, että siihen on vuoden matka.
– Ahminta on nyt täysin hallinnassa. Syön hitaammin ja tulen täyteen, ennen kuin lautanen on tyhjä. Nälän tunne on yhä haussa, mutta kylläisyyden tunne on löytynyt. Jaksan myös liikkua aktiivisesti. Terveyteni on parempi kuin vuosiin.
Onnistumisten ansiosta kielteiset ajatukset ovat muuttuneet myönteisiksi. Häpeä ja syyllisyys ovat poissa. Leo sanoo olevansa hyvällä tiellä.
– Olen oppinut, koska minua on autettu, muttei häiritty. Tämä oli Jorma Panulan tapa ohjata kapellimestareita, mutta ohje toimii muissakin yhteyksissä. Pidän nykyisin mielelläni jopa ruokapäiväkirjaa. Olen itse oivaltanut, mitä hyötyä siitä on. Ennen pidin hommaa vastenmielisenä, koska sitä yritettiin tuputtaa minulle.
– Näen jatkuvasti ihmisiä, joilla saattaa olla ahmintahäiriö, mutta häiriö on yhä huonosti tunnettu.
Tyypillisin epätyypillinen syömishäiriö
Mikä sairaus?
Ahmintahäiriö, englanniksi binge eating disorder eli BED, on mielen sairaus, vaikka se näyttäytyy tyypillisesti painon ja syömisen ongelmien kautta. Ahmintahäiriö on tyypillisin epätyypillinen syömishäiriö. Sitä ilmenee 2–3 prosentilla aikuisista, naisilla useammin kuin miehillä.
Vaikeassa ja sairaalloisessa ylipainossa ahmintahäiriötä esiintyy paljon enemmän. Arviolta jopa viidennes vaikean ylipainon vuoksi hoitoa hakevista saattaa kärsiä siitä.
Ahminnalla tarkoitetaan kohtauksenomaista syömistä, jossa syödään kerralla lyhyessä ajassa selvästi enemmän kuin normaalisti. Ahmimiseen liittyy keskeisesti hallinnan menettämisen tunne, eli syömistä ei voi keskeyttää.
Ahmiessa syödään suuria määriä, vaikkei olisi nälkä. Syömisnopeus voi olla hyvin suuri ja syöminen lähes pakonomaista. Yleensä ahmiminen tapahtuu salassa, koska se hävettää. Ahminta päättyy ahdistavaan täyden olon tunteeseen. Sen jälkeen tunnetaan henkistä krapulaa, masentuneisuutta ja itsehalveksuntaa.
Varsinainen ahmintahäiriö on kyseessä vasta, kun ahminta on viikoittaista ja sitä on jatkunut useita kuukausia. Häiriön taustalla voi olla stressi, kuormittava elämäntilanne, tunne-elämän vaikeudet tai itsetunto-ongelmat
Toistuvat laihdutuskuurit pahentavat ahmimistaipumusta. Ahmintahäiriöstä kärsivillä todetaan myös tavallista enemmän muuta psyykkistä oirehtimista.
Tärkein yksittäinen hoitotoimenpide on syömisrytmin säännöllistäminen ja kuurilaihduttamisen lopettaminen. Kun ahmiminen on saatu hallintaan, keskitytään painon pudottamiseen.
Mikäli ravitsemusohjauksesta, itsehoidosta ja mahdollisista ryhmähoidoista ei ole apua, voidaan kokeilla psykoterapeuttisia hoitomuotoja. Ahmimista voidaan vähentää myös joillain lääkkeillä.
Lähde: Lääkärikirja Duodecim > Ahmintahäiriö (2018).
Juttu on julkaistu Apu Terveys -lehdessä 2/2019.
