Syötkö tunteisiin? Tunnista syömishäiriö

Yksi syö holtittomasti, toinen punnitsee jokaisen suupalansa, kolmas tekee välillä molempia. Monen aikuisen naisen suhde ruokaan on häiriintynyt.

– Ongelmasyöminen on voinut jatkua vuosikymmeniä ennen kuin nainen tunnistaa oireilunsa vaikkapa syömishäiriöistä kertovasta lehtijutusta tai tv-ohjelmasta, Henriika Maikku sanoo.

Hän on terapeuttina tehnyt yhteistyötä muun muassa syömishäiriöisten yhdistyksen, Etelän Sylin, kanssa.

Joidenkin ruokasuhde vääristyy jo teininä, toisille niin käy aikuisena. Alkusysäyksenä toimii jokin iso muutos, kuten ero, lasten lähtö tai eläkkeelle jääminen. Elämään syntyy tyhjiö ja ikävät tunteet kumpuavat pintaan.

– Jos on siihen asti elänyt muita varten, alkaa herkästi kysellä: Kuka minä olen? Mitä minä haluan? Tarvitseeko minua enää kukaan?

Jotkut alkavat täyttää tyhjyyttä ruoalla. Syöminen tyynnyttää ja turruttaa. Aikuinen voi käyttää ruokaa kuin tuttia. Kun ruoka toimii tunteiden tasaajana, kipeitä ­asioita ei tarvitse kohdata.

– Jos vaikeita tunteita, kuten arvottomuutta, häpeää tai yksinäisyyttä, ei tunnisteta ja käsitellä, ruoan antamasta lohdusta voi tulla riippuvaiseksi. Samalla tavoin ihmiset jäävät koukkuun alkoholiin. Ongelmasyöminen ja  -juominen voivat esiintyä samaan aikaan. Tai toinen voi korvautua toisella. Ruokaa käytetään myös elämänhallintaan. Syömisen kontrollointi voi olla imagokysymys, saavutus, josta hoikka keho on todisteena itselle ja muille.

– Elämä voi olla sekaisin, vaikka ulkokuori olisi kunnossa. Sisimmässään voi kipuilla paljon, jos ei salli itsensä olla haavoittuvainen.

Henriika on havainnut asiakkaissaan kolmentyyppisiä ongelmasyöjiä. Osa on rajoittajia. Heillä on kova itsekontrolli sen suhteen, mikä on sallittua. Tähän ryhmään kuuluu esimerkiksi detox-kuurien ja superfoodien suurkuluttajia, kalorilaskurien vannoutuneita käyttäjiä ja himoliikkujia.

Rajoittaja sabotoi itseään ruokasäännöstelyllään. Pahimmassa tapauksessa kontrollintarve ajautuu anorek­siaksi. Siksi hänen on tärkeää oppia sanomaan myös ”kyllä”.

Rajaton sen sijaan sanoo aina kyllä. Hänelle käy kaikki. Rajaton ahmii niin iloon kuin suruunkin. Hän ei välttämättä edes huomaa päätyvänsä jääkaapille tai tiedosta, mitä suuhunsa panee. Hän ei ole läsnä syömisessään. Rajattomuus näkyy usein myös holtittomana shoppaamisena ja rahankäyttönä.

Heilurit taas ovat joko-tai-ihmisiä. Heiluri vetää tiukkaa linjaa ruoan suhteen, mutta repsahtaa vääjäämättä. Hän jojoilee, pahimmillaan bulimiaan asti.

Henriika itse oli aikoinaan heiluri, joka sairasti sekä anoreksian että bulimian. Parantuminen alkoi siitä, kun Henriika huomasi syömisessään tietyn kaavan. Hän esimerkiksi söi munkkeja yksinäisyyteen.

– Kun mielen ja kehon yhteys on poikki, mikään ei riitä. Mutta keho ei halua koko suklaarasiaa tai munkkikasaa. Tasapainoinen mieli tunnistaa tämän. Ruokavalio onkin Henriikan mukaan vain kainalokeppi, kun ihminen kuntoutuu syömishäiriöstä. Syömisongelman ratkaisussa on aina kyse mielestä ja tunteista.

– Jos sisintä ei hoideta, oireilu voi jatkua. Paras lääke on opetella rakastamaan itseään. Itselle pitää sallia myös häpeä, viha ja muut padotut tunteet. Tärkeintä – ja vaikeinta – on oppia tunnistamaan, mitä minä haluan nyt. Mitä sellainen ihminen, joka rakastaa itseään, valitsisi?

Kun tämän oppii kysymään itseltään niin ruokapöydässä kuin ihmissuhteissa, ja vielä kuuntelee vastauksensa, vapautuu ruokavankilasta, Henriika lupaa.

Lue myös selviytyjän tarina: “Anorektikkona sain valtaa ja huomiota”