Terve.fi

Anoreksia nervosa



Anoreksia nervosa

Anoreksia nervosan eli laihuushäiriön oireet ovat painonlasku, kuukautisten poisjääminen, viivästynyt murrosikä, turvotukset, ruumiinlämmön lasku. Lue lisää anoreksiasta.
Teksti Toimitus

Anoreksia nervosa eli laihuushäiriö on sekä ruumiin että psyyken sairaus, jossa sairastuneen ruumiinkuva on vääristynyt. Anoreksia kuuluu syömishäiriöihin. Anorektikko kuvittelee olevansa ylipainoinen, mikä johtaa sairaalloiseen laihduttamiseen ja kohtuuttomaan painonlaskuun. Anorektikon ristiriita on se, että hän kokee tunnetasolla itsensä lihavaksi, vaikka samalla tietoisella tasolla hän käsittää olevansa liian laiha. Pitkälle edetessään tila on vakava ja voi vaatia jopa sairaalahoitoa.

Anoreksian oireet

Anoreksian tyypillisin oire on painonlasku. Muita oireita, joita anoreksiaan voi liittyä, ovat mm. kuukautisten poisjääminen, myöhäinen / viivästynyt murrosiän kehitys, aineenvaihdunnan hidastuminen, turvotukset, ruumiinlämmön lasku sekä verenpaineen ja sydämen sykkeen lasku. Oksentelusta johtuvia hampaiden kiillevaurioita voi esiintyä. Joskus voidaan todeta ihon kuivumista tai hentoa ns. lanugokarvoitusta kasvoissa tai selässä. Raajat saattavat olla kylmät ja sinervät. Riski erilaisiin sydämen rytmihäiriöihin on koholla. Myös kortisolieritys, kilpirauhasen toiminta ja insuliinieritys voi häiriintyä.

Sairaalloinen liikkumisen tarve ja sairauden kiistäminen kuuluvat myös oirekuvaan. Jopa 75 %:lla anorektikoista on todettavissa muitakin psykiatrisia sairauksia, kuten ahdistuneisuushäiriöitä, masentuneisuutta, pakko-oireista häiriötä sekä vaativan persoonallisuuden piirteitä (ks. persoonallisuushäiriöt). On hyvä muistaa, että vielä kasvuiässä olevan anoreksiapotilaan paino ei välttämättä laske, vaan painonnousun ja pituuskasvun pysähtyminen on merkki laihuushäiriöstä.

Aiheuttaja

Anoreksialle ei ole voitu osoittaa mitään yksittäistä selkeää aiheuttajaa, vaan useimmiten taustalla ovat useat eri tekijät. Altistavia tekijöitä ovat mm. ikä (teini-iässä yleisin), sukupuoli (nainen), vaikeus ilmaista tai hallita tunteita, heikko itsetunto ja fyysinen tai seksuaalinen pahoinpitely. Kulttuuriset laihuusihanteet ovat myös merkittävä myötävaikuttava tekijä. Geneettisilläkin tekijöillä lienee osuus sairauden kehittymisessä.

Diagnostiikka

Diagnostiikan perustan muodostaa potilaan kasvutietojen kartoittaminen. Suurin ja pienin paino tulisi selvittää, sekä se, minkä painoinen potilas itse haluaisi olla. Kasvun pitkittäisellä tarkastelulla selvitetään häiriön vaikeusaste. Kuukautisanamneesin ottaminen on tärkeää. Lisäksi selvitetään onko potilas käyttänyt painonhallintaan vaikuttavia lääkkeitä, kuten ummetus-, nesteenpoisto- tai dieettilääkkeitä. Ruokailutottumukset pyritään kartoittamaan ja erityisesti selvitetään esiintyykö ajoittaista ahmimista. Fyysinen tutkimus kattaa painon mittaamisen sekä verenpaineen, pulssin ja ruumiinlämmön tarkastamisen. Häiriön arvioinnissa voidaan käyttää apuna strukturoituja haastattelumenetelmiä (eating disorder inventory EDI).

Verikokeissa voidaan todeta lievää tai kohtalaista anemisoitumista, valkosolujen ja verihiutaleiden määrä saattaa olla myös laskenut. Kreatiniiniarvo voi kuivumisesta johtuen olla koholla. Nestearvoissa voidaan vaikeissa tapauksissa todeta hypokalsemia, hypokalemia ja hyponatremia. Pitkittyneessä sairaudessa havaitaan estrogeenin puutosta, anovulaatioon liittyvää lapsettomuutta ja luukatoa, osteopeniaa.

Lue lisää tähän liittyvistä aiheista:

Laboratoriotutkimukset

Varsinaiset ns. diagnostiset kriteerit ICD-10 tautiluokituksessa ovat seuraavia:

  • Potilas ei halua ylläpitää normaalia painoaan, paino on tippunut ainakin 15 prosenttia alle pituuden mukaisen keskipainon tai BMI (Body Mass Index) on korkeintaan 17.5

  • Painon lasku on itseaiheutettu syömättömyydellä, liiallisella liikkumisella, oksentamalla tai lääkkeiden avulla

  • Ruumiinkuva on häiriintynyt eli potilas on mielestään lihava ja pelkää lihomista

  • Hormonaaliset häiriöt havaittavissa, kuten kuukautisten puuttuminen naisilla ja potenssin heikkeneminen miehillä

  • Muut sairaudet on poissuljettu

Anoreksian hoito

Kouluterveydenhuollon ensirooli on tärkeä anorektikon tunnistamisessa tai syömishäiriöoireiden havaitsemisessa. Laihuushäiriö vaatii usein erikoislääkärin arviota. Hoitoon kuuluvat ravitsemustilan ja fyysisen tilan korjaaminen, potilaan ja perheen psykoedukatiivinen ohjaus, ja psykoterapeuttinen hoito.

Ensisijaisesti pyritään korjaamaan ravitsemustila. Jos tila on henkeä uhkaava, hoito aloitetaan sairaalassa. Lievemmissä tilanteissa hoitoon perehtynyt yleislääkäri voi aloittaa hoidon terveyskeskuksessa. Runsaasti psyykkisiä oireita, kuten itsetuhoisuutta tai vaikeaa masennusta ilmentävä käytös voi antaa aiheen hoitaa potilasta psykiatrisessa sairaalahoidossa. Itsetuhoisuus on yleisempää potilailla, joilla esiintyy tyhjentämiskäyttäytymistä (oksentaminen, ulostuslääkkeet).

Motivointi ja sairauteen liittyvän tiedon jakaminen sekä ravitsemusneuvonta sairastuneelle ovat tärkeää. Perheen tulisi olla mukana hoidossa ja saada myös tukea vaikeissa tilanteissa. Ravitsemustilan parannuttua anoreksian hoitoon liitetään psykiatrinen hoito, jossa on tavoitteena saada potilas terapian avulla käsittelemään elämäntilannettaan, tunnistamaan omia tunteitaan ja muuttamaan vääristynyttä syömiskäyttäytymistään. Hoitosuunnitelmat ovat yksilöllisiä ja niihin saattaa sisältyä oppimis- ja ryhmäterapioita ja osastohoitojaksoja. Hoitosuunnitelma ja kirjallinen hoitosopimus tehdään yhdessä potilaan ja vanhempien kanssa. Itsehoidossa potilas pitää tarkkaa ruokapäiväkirjaa ja käy välillä tilannearvioissa. Avohoito on mahdollista, kun bmi > 13 ja hoitomotivaatio on riittävä. Perheterapia tai perheen psykoedukaatio voidaan liittää hoitoon mukaan.

Anoreksian lääkehoidossa on kokeiltu erilaisia psyykelääkkeitä, ja niistä on todettu olevan apua erityisesti anoreksian liitännäisoireisiin, kuten masennukseen ja ahdistukseen. Masennuslääkkeistä ei ole apua ravitsemustilan korjaamisessa alkuvaiheessa. Päätös potilaan psyykelääkityksen aloittamisesta tehdään yleensä vasta painon noustua normaalialueelle. Toisen polven psykoosilääkkeitä käytetään harkitusti pakko-oireiden ja psykoottistyyppisten ajatusten hoidossa. Lääkeannokset ovat pieniä, koska anorektikko saa tavallista helpommin lääkesivuvaikutuksia. Kalsium- ja D-vitamiinilisän käyttö on suositeltavaa.

Seuranta

Anoreksian hoito on usein pitkäkestoista ja vaativaa. Suurimmat ongelmat syntyvät yleensä potilaan sairaudentunnon puuttumisesta. Toistuvat hoitokäynnit ja pitkäkestoinen, jopa vuosikymmeniä kestävä hoito ja seuranta voivat olla tarpeen. Osa potilaista ei koskaan täysin parane oireistaan, ja jos laihuushäiriö korjautuu, psykiatrisilla liitännäisoireilla on taipumus jatkua vielä pitkäänkin, jolloin terapia toteutetaan nuorisopsykiatrian yksikössä. Olennaista on hoitopaikan kokemus syömishäiriöiden hoidossa. Kouluterveydenhuolto voi olla jatkohoitopaikka somaattisen tilan seurannassa.

Periytyvyys

Geneettistä taustaakin on epäilty sairauden aiheuttajaksi, mutta selvää näyttöä asiasta ei ole. Anoreksiapotilaiden perheissä ja lähisuvuissa on todettu odotettua runsaammin masennusta, paniikkihäiriötä ja pakkomiellealttiutta.

Anoreksian yleisyys

Sairautta esiintyy eniten nuoruusiässä, 12-24 vuotiaiden joukossa. Tässä ikäryhmässä esiintyvyys länsimaissa on tytöillä noin 0,5-1 prosenttia ja pojilla noin kymmenesosa tästä. Suomen esiintyvyysluvuista ei ole tarkkoja tietoja, mutta suomalaisilla kaksostytöillä esiintyvyydeksi on todettu 2 %. Naisia sairastuneista on 90-95 prosenttia. Keskimääräinen sairastamisaika on 6-7 vuotta. Varsinaista anoreksiaa lievempi laihduttaminen ja jatkuva huoli omasta painosta on huomattavasti tavallisempaa yläasteikäisillä tytöillä.

Anoreksian ennuste

Anoreksia on vakava sairaus. Keskimääräinen kuolleisuus viiden vuoden aikavälillä on 5 prosenttia, eli suurempi kuin muihin psyykkisiin häiriöihin liittyvä kuolleisuus. Mitä pidempään sairaus kestää, sen suuremmaksi riski kasvaa. Aikaisessa vaiheessa aloitettu hoito sekä hyvä vaste hoidolle parantavat ennustetta selvästi. Noin puolet potilaista paranee, 30 %:lla oireilu jatkuu ja noin joka viidennellä sairaus kroonistuu. Kuukautiset palautuvat 6 kk kuluessa 90 %:lle naisista, jotka saavuttavat 90 % ihannepainostaan.

Linkit

Syömishäiriöt, Käypä hoito -suositus

National Association of Anorexia Nervosa and Associated Disorders

Syömishäiriöliitto ry

MedlinePlus – Eating Disorders

Viitteet

Tasman: Psychiatry, 1st ed., Copyright 1997 W. B. Saunders Company

Moilanen et al. Lasten ja nuorisopsykiatria, 2. uudistettu paino 2000, Kustannus Oy Duodecim

Lääkärilehti 1/01: Syömishäiriöiden tutkimus ja hoito nuoruusiässä, Ruuska, Jaana & Lenko, Hanna-Liisa

Suomen lastenpsykiatriyhdistyksen asettama suositustyöryhmä: Lasten ja nuorten syömishäiriöiden hoito, Käypä hoito-suositus: Duodecim 2002;118:856-866, päivitetty versio 20.8.2009

Turtonen J: Syömishäiriöt, Potilasopas GSK, Suomen Mielenterveysseura

Tarkastajalääkäri on tarkastanut artikkelien sisällön 10.10.2010.

Julkaistu: 3.7.2006